• news.cision.com/
  • YIT Oyj/
  • YIT allekirjoitti aiesopimuksen jääurheilukeskuksen kehittämisestä ja toteuttamisesta

YIT allekirjoitti aiesopimuksen jääurheilukeskuksen kehittämisestä ja toteuttamisesta

Report this content

YIT OYJ Lehdistötiedote 18.3.2019 klo 13.00 

YIT on allekirjoittanut aiesopimuksen Myllypuron Jääurheilukeskus Oy:n ja Caverion Suomi Oy:n kanssa. Myllypuron Jääurheilukeskus Oy:n omistavat Suomen Luisteluliitto ry ja Suomen Taitoluisteluliitto ry. Sopimus kattaa hankkeen kehitysvaiheen 1.2.-31.12.2019, jolloin tavoitteena on kehittää monitoimihallin teknistä suunnitelmaa niin investointeihin kuin käyttötalouteen liittyen. Hankkeen suuruus on vajaa 20 miljoonaa euroa.

”Hienoa, että olemme saaneet luotettavan ja hallirakentamisessa kokeneen yhteistyökumppanin. Sopimuksen myötä hanke ottaa isoja askelia eteenpäin”, halliyhtiön hallituksen puheenjohtaja Janne Hänninen sanoi.

Hankesuunnitelman pohjana on ollut hallin rakentaminen Itä-Helsingin Myllypuroon. Suunnitteluvarausta kyseiselle tontille ei vielä ole, mutta neuvottelut asiasta käynnistyvät Helsingin kaupungin kanssa ensimmäisen vuosipuoliskon aikana 2019.

Hallista suunnitellaan harjoittelukeskusta sekä pika- että taitoluistelun tarpeisiin. Halli tuo helpotusta pääkaupunkiseudun jääpulaan, mutta on erityisen merkittävä valtakunnallisella tasolla.

Suomesta kansainväliset mitat täyttävän hallin puuttuessa ovat suomalaiset huippupikaluistelijat joutuneet hakemaan harjoitusolosuhteita ulkomailta. Taitoluistelijat, puolestaan, ovat monien muiden jääurheilijoiden ohella joutuneet kasvavan jääaikapulan vuoksi tinkimään harjoitusvuoroistaan ja -olosuhteistaan. Sama koskee maailmalla suurta suosiota nauttivaa Short Trackia.

Monitoimihalliin on suunnitteilla 400 metrin mittainen pikaluistelurata, 427 metrin mittainen juoksurata, kuntosali, kaksi peilisalia oheisharjoittelua varten sekä tilat esimerkiksi yritystilaisuuksien tai seminaarien järjestämiseksi. Noin 2000 hengen istumakatsomo mahdollistaisi esim. pikaluistelun EM- ja MM-kilpailujen järjestämisen Suomessa.

”Jääurheilun monitoimihalli on meille hieno jatkumo urheilurakentamisemme saralla. Rakennamme ja kunnostamme parhaillamme myös Kuopin Kuntolaakson uima- ja jäähallia. Nyt voimme hyödyntää sieltä kertyneitä rakentamisen oppeja ja kokemuksia ja kehittää asiakkaan ja kumppaneiden kanssa niitä yhdessä hankkeen parhaaksi”, toteaa Petri Saarinen, Rakennustekniset työt -yksikön johtaja YIT:ltä.

”Olemme panostaneet ympäristöystävällisten energia- ja kylmäntuotantojärjestelmien toteuttamiseen ja muun muassa hiilidioksidia hyödyntävien järjestelmien rakentamiseen. Tätä osaamista voimme hyödyntää myös tässä ainutlaatuisessa hankkeessa. 24/7-etähallintapalveluidemme avulla takaamme hallin käyttäjille sovitunlaiset olosuhteet ja varmistua järjestelmien toimivuudesta”, sanoo Ville Tamminen, Caverion Suomen divisioonajohtaja.

Jäähallihanke kuuluu Suomen Olympiakomitean opetus- ja kulttuuriministeriölle puoltamiin valtakunnallisesti merkittävien liikuntapaikkojen rahoitussuunnitelmaan vuosille 2019-2022.

Lisätietoja: 
Anne Piiparinen, divisioonan johtaja, YIT Suomi Oy, puh. 040 823 2808, anne.piiparinen@yit.fi  
Anna Leino, viestintäpäällikkö, YIT Oyj, puh. 050 3845797, anna.leino@yit.fi
Janne Hänninen, puheenjohtaja, Myllypuron Jääurheilukeskus Oy, Suomen Luisteluliiton toiminnanjohtaja, puh. 040 553 3388, janne.hanninen@luisteluliitto.fi
Kirsi Hemmilä, viestintäpäällikkö, Caverion Suomi Oy, puh. 050 390 0941, kirsi.hemmila@caverion.com

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja ja asumisen palveluja sekä toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa lähes 10000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2018 pro forma -liikevaihtomme oli noin 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssäwww.yitgroup.com/fi 

Caverion tuottaa kiinteistöjen, teollisuuden prosessien ja infrastruktuurin älykkäitä teknisiä ratkaisuja ja palveluita. Ainutlaatuinen palvelutarjontamme kattaa koko elinkaaren: suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon. Visiomme on olla asiakkaiden, työntekijöiden, kumppaneiden ja sijoittajien ykkösvalinta digitalisoituvissa ympäristöissä. Vuoden 2018 liikevaihtomme oli noin 2,2 miljardia euroa. Caverionilla on noin 15 000 työntekijää 10 toimintamaassa Pohjois-, Keski- ja Itä-Euroopassa. Caverionin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.caverion.fi Twitter: @CaverionSuomi

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia