• news.cision.com/
  • YIT Oyj/
  • YIT allekirjoitti noin 75 miljoonan euron puitesopimuksen Hemsön kanssa hoivahankkeiden rakentamisesta Suomeen

YIT allekirjoitti noin 75 miljoonan euron puitesopimuksen Hemsön kanssa hoivahankkeiden rakentamisesta Suomeen

Report this content

YIT OYJ Sijoittajauutinen 16.6.2016 klo 9.00

YIT allekirjoitti puitesopimuksen ruotsalaisen kiinteistösijoitusyhtiö Hemsö Fastighets AB:n kanssa yhdeksän hoivahankkeen rakentamisesta eri puolille Suomea. Mikäli kaikki puitesopimuksen alaiset kohteet toteutuvat, niiden kokonaisarvo on noin 75 miljoonaa euroa. Hankekohtaiset sopimukset allekirjoitetaan ennen kunkin kohteen aloittamista rakennuslupien varmistuttua. Kaikki kohteet on tavoitteena käynnistää vuoden 2017 loppuun mennessä.

Rakennettavat kohteet ovat hoivakoteja, päiväkoteja sekä palvelu- ja vuokra-asuntokohteita ikääntyville. YIT vastaa hankkeiden kehittämisestä, suunnittelusta ja rakentamisesta. Hankkeiden suunnittelussa hyödynnetään uutta YIT Hoiva -konseptia. Tehostetun palveluasumisen ohella toteutetaan enenevässä määrin myös vuokra-asuntoja, joita tarjotaan palveluntuottajan tai kiinteistönomistajan kautta. Elämänkaarikodit suunnitellaan erityisesti ikäihmisten näkökulmasta muokattaviksi, mutta niihin ovat tervetulleita asumaan kaikki, joiden elämäntilanteeseen asunnot sopivat. Asuntoihin on saatavilla palveluita, mutta niitä ei ole pakko ostaa.

”Olemme erittäin tyytyväisiä puitesopimuksesta, ja odotamme innolla pitkäjänteistä yhteistyötä YIT:n kanssa. Tavoitteenamme on olla osaltamme kehittämässä uusia asumisratkaisuja muun muassa ikäihmisten tarpeisiin”, toteaa Hemsö Fastighets AB:n Suomen maajohtaja Jarkko Leinonen.

”YIT:llä on laaja kokemus hoivahankkeiden toteuttamisesta Suomessa. Väestörakenteen muuttuessa hoivakoteja ja uusia asumisen ratkaisuja tarvitaan entistä enemmän, ja olemme tyytyväisiä voidessamme olla mukana kehittämässä uusia kohteita yhdessä Hemsön kanssa”, toteaa hankekehityspäällikkö Anne Suojoki YIT:ltä.

Lisätietoja antavat:

Sanna Kaje, johtaja, sijoittajasuhteet ja M&A, YIT Oyj, puh. 050 390 6750, sanna.kaje@yit.fi
Hedi Grass, transaktioasiantuntija, YIT Rakennus Oy, puh. 040 7338821,
hedi.grass@yit.fi 

YIT OYJ

Sanna Kaje
Johtaja, sijoittajasuhteet ja M&A

Jakelu: NASDAQ Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi 

YIT luo kestäviä kaupunkeja ja parempaa elinympäristöä kehittämällä ja rakentamalla asuntoja, toimitiloja, infrastruktuuria sekä kokonaisia alueita. Panostamme ensiluokkaiseen asiakaskokemukseen, korkeaan laatuun ja monipuolisen osaamisemme jatkuvaan kehittämiseen. Toiminta-alueemme kattaa Suomen, Venäjän, Baltian maat, Tšekin, Slovakian ja Puolan. Vuonna 2015 liikevaihtomme oli lähes 1,7 miljardia euroa, ja työllistämme noin 5 300 henkilöä. Osakkeemme noteerataan NASDAQ Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi 

Tilaa