YIT aloittaa Tampereen raitiotien osan 2B toteutuksen osana Raitiotieallianssia

Report this content

YIT Oyj Sijoittajauutinen 23.12.2021 klo 09.00

YIT Raitiotieallianssin osapuolena aloittaa raitiotien toteuttamisen Santalahdesta-Lentävänniemeen. Korkein hallinto-oikeus ratkaisi 16.12.2021 Näsinsaaren täyttölupaa koskevan valituksen ja työ voidaan aloittaa viipymättä, kun siihen liittyvät valmistelut on tehty; arviolta helmikuussa 2022. Näsinsaari rakennetaan Näsijärveen ja liitetään silloilla maa-alueisiin. Saaren ja rannan väliin tulee kanava.

Tampereen raitiotien vaiheen kaksi palveluntuottajina toteuttaa YIT:n, NRC Groupin, Swecon ja AFRYn muodostama allianssi. Hanke on jatkoa vaiheen 1 ja 2A tilauksille. Osan 2A (Pyynikintori-Santalahti) työt alkoivat vuonna 2020 ja niiden ennustetaan valmistuvan vuoden 2023 loppuun mennessä. Koko osan kaksi (Pyynikintori-Lentävänniemi) aikataulun mukainen valmistumisaika on vuoden 2024 lopussa.

Tampereen raitiotien vaiheen kaksi arvo on yhteensä 112 miljoonaa euroa, josta nyt alkavan 2B-osan arvo on YIT:n osalta noin 37 miljoonaa euroa ja se kirjataan vuoden 2022 ensimmäisen neljänneksen tilauskantaan.

Lisätietoja:
Tommi Järvenpää, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 040 576 0288, tommi.jarvenpaa@yit.fi 
Pasi Tolppanen, Infra-segmentin johtaja, YIT, puh. 040 5416 656, pasi.tolppanen@yit.fi 

YIT Oyj

Tommi Järvenpää
Sijoittajasuhdejohtaja

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi 

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen hankekehittäjä ja rakennusyhtiö. Tavoitteenamme on luoda parempia elinympäristöjä asiakkaillemme: kehitämme ja rakennamme toimivia koteja kestävään asumiseen, julkisia ja kaupallisia rakennuksia tulevaisuuden tarpeisiin sekä infrastruktuuria ihmisten, yritysten ja yhteiskunnan sujuvampaan liikkumiseen. Työllistämme 7 400 ammattilaista kymmenessä maassa: Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli 3,1 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi 
 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia