YIT JA KESKO SYVENTÄVÄT YHTEISTYÖTÄÄN KIINTEISTÖJEN YLLÄPIDOSSA

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE             30.1.2012 klo 10.00

 

 

 

YIT JA KESKO SYVENTÄVÄT YHTEISTYÖTÄÄN KIINTEISTÖJEN YLLÄPIDOSSA 

YIT Kiinteistötekniikka ja Kesko ovat sopineet uudenlaisesta yhteistyöstä Keskon kiinteistöjen ylläpidossa ja teknisessä kiinteistöjohtamisessa. Yhtiöt ovat kehittäneet yhdessä uuden kustannusvastuuseen perustuvan sopimusmallin, joka kannustaa molempia osapuolia ylläpidon kustannussäästöihin kiinteistöjen olosuhteiden tai käytettävyyden kuitenkaan kärsimättä.

Yhtenä tavoitteena on myös hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti kummankin yhtiön käytössä olevia moderneja raportointi- ja seurantajärjestelmiä.

YIT Kiinteistötekniset palvelut vastaa tällä hetkellä Keskon 350 kiinteistön, noin 1 miljoonan m2:n ylläpidosta ja teknisestä kiinteistöjohtamisesta Lounais-Suomessa, Järvi- ja Itä-Suomessa, Pohjois-Suomessa ja Pohjanmaalla.

- Uudella sopimusrakenteella päivitämme hoitovuokramallimme nykyajan vaatimuksia vastaavaksi. Toimintamalli mahdollistaa tehokkaan toiminnan optimoimisen kiinteistökohteissa sekä jatkuvan toiminnan kehittämisen. Odotamme paljon tulevalta yhteistyöltä, jossa tilaaja ja palvelutuottaja toimivat yhteisten tavoitteiden toteuttamiseksi, Keskon ylläpitopäällikkö Jari Pihlajamaa toteaa.

Kunkin kiinteistön ylläpidon ja kustannustason optimoiminen edellyttää yksityiskohtaisen ja ajantasaisen tiedon saamista kiinteistöstä sekä sen järjestelmistä. Informaation keruussa hyödynnetään muun muassa YIT:n 24/7 kiinteistövalvomoa sekä molempien yhtiöiden tieto- ja toiminnanohjausjärjestelmiä. Ylläpidon tavoitteena on luoda kiinteistöihin toivotut olosuhteet mahdollisimman energiatehokkaalla ja kokonaiskustannuksia säästävällä tavalla.

- Uusi kustannusvastuumalli tukee molempien yhtiöiden strategisia tavoitteita. Pitkä yhteistyömme on hyvä pohja kumppanuuteen ja luottamukseen perustuvalle avoimelle toimintamallille. Haemme yhdessä optimaalisen tason jokaisen kiinteistön ylläpidolle ja kustannuksille ja samalla pyrimme löytämään innovatiivisia ratkaisuja myös ylläpidon kokonaisuuden kehittämiseksi”, liiketoimintaryhmänjohtaja Pekka Pöykkö YIT:stä sanoo.

Lisätietoja:
Pekka Pöykkö, liiketoimintaryhmänjohtaja, YIT Kiinteistötekniikka Oy, puhelin 0400 618 151, pekka.poykko@yit.fi
Jari Pihlajamaa, ylläpitopäällikkö, Kesko, puhelin 010 53 22235, jari.pihlajamaa@kesko.fi

 YIT OYJ


Virva Salmivaara
Viestintäjohtaja

 

Jakelu: Keskeiset tiedotusvälineet, paikallismediat, www.yit.fi

 

YIT viettää 100-vuotisjuhlaa vuonna 2012. Yhtiö perustettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1912. Tänä päivänä YIT on merkittävä eurooppalainen kiinteistö- ja rakennusalan sekä teollisuuden palveluyritys. Palvelemme asiakkaita 14 maassa, Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa, Venäjällä sekä Baltian maissa, 26 000 ammattilaisen voimin. Olemme kasvaneet asiakkaidemme kanssa ja kehittäneet palvelujamme yhteiskuntien muuttuessa. Aiomme jatkaa samalla polulla. Visionamme on olla edelläkävijä hyvän elinympäristön luojana ja ylläpitäjänä. Vuonna 2010 YIT:n liikevaihto oli noin 3,8 miljardia euroa. YIT:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

Kesko (www.kesko.fi) on vähittäiskaupan osaaja, joka tuo kauppojensa kautta elämisen laatua kuluttajien jokaiseen päivään. Keskon ketjutoimintaan kuuluu noin 2 000 kauppaa Pohjoismaissa, Baltiassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä.

 

Tilaa