YIT käynnisti heinä-syyskuussa lukuisia asuinkerrostalohankkeita Suomessa

Report this content

YIT Oyj Sijoittajauutinen 10.10.2019 klo 08.00

YIT käynnisti Suomessa lukuisia asuinkerrostalohankkeita heinä-syyskuun aikana. Käynnistyneistä hankkeista suurimmat ovat Helsingin Masto, Helsingin Barista, Espoon Proosa, Vaasan Romeo, Tampereen Tähtitorni, Helsingin Smoltti ja Kuopion Tohtori. Näiden suurimpien hankkeiden arvo on yhteensä yli 125 miljoonaa euroa. Asuntojen aloitukset on kirjattu vuoden kolmannen neljänneksen tilauskantaan.

Helsingin Masto sijaitsee Sompasaaren merellisissä maisemissa hyvin kulkuyhteyksien ja palveluiden läheisyydessä. Kohteen arvo on noin 26 miljoonaa euroa, ja sinne valmistuu 45 asuntoa.

Helsingin Barista viimeistelee kuudesta taloyhtiöstä muodostuvan Kahvikorttelin, joka sijaitsee entisellä Pauligin paahtimon tontilla Helsingin Aurinkolahdessa. Kohteen arvo on yli 25 miljoonaa euroa, ja sinne valmistuu 60 asuntoa.

Espoon Proosa sijaitsee uudella Vermonniityn asuinalueella Leppävaaran kupeessa. Kohteen arvo on yli 19 miljoonaa euroa. Yhtiöön valmistuu yli 80 asuntoa.

Vaasan Romeo on YIT:n toinen kohde Vaasan keskustan Teatterikorttelissa. Kohteen arvo on yli 16 miljoonaa euroa. Yhtiöön valmistuu yli 70 asuntoa.

Tampereen Tähtitorni rakennetaan Niemenrannan alueelle Näsijärven kupeeseen ja uuden Tampereen Ratikan varteen. Kohteen arvo on yli 15 miljoonaa euroa, ja sinne valmistuu 80 asuntoa.

Helsingin Smoltti sijaitsee Verkkosaaren Capellanrannassa meren äärellä. Kohteen arvo on yli 13 miljoonaa euroa, ja sinne valmistuu 30 asuntoa.

Kuopion Tohtori rakennetaan Kuopion keskustaan vain kivenheiton päähän kauppatorista. Kohteen arvo on yli 10 miljoonaa euroa, ja sinne valmistuu lähes 50 asuntoa.

Pääosa neljänneksellä käynnistyneistä kohteista valmistuu vuoden 2020 loppuun mennessä.

Lisätietoja antaa:
Tiina Kuusisaari
, sijoittajasuhdepäällikkö, YIT Oyj, puh. 040 52 88 154,
tiina.kuusisaari@yit.fi

Antti Inkilä, Asuminen Suomi ja CEE -segmentin johtaja, YIT Oyj, puh. 040 864 4358, antti.inkila@yit.fi

YIT OYJ

Tiina Kuusisaari

Sijoittajasuhdepäällikkö

Jakelu: NASDAQ Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi 

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja ja asumisen palveluja sekä toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa lähes 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2018 oikaistu pro forma -liikevaihtomme oli noin 3,2 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi 

Tilaa

Multimedia

Multimedia