YIT:N MERENKULKIJANRANTA PALKITTIIN VUODEN ASUNTORAKENNUSTYÖMAANA 2011

Report this content


YIT OYJ                          LEHDISTÖTIEDOTE                          8.12.2011 klo 9.00

YIT:N MERENKULKIJANRANTA PALKITTIIN VUODEN ASUNTORAKENNUSTYÖMAANA 2011

Helsingin Lauttasaaressa sijaitseva YIT:n Merenkulkijanrannan asuntokohde on palkittu Rakennuslehden Vuoden Asuntorakennustyömaana 2011. Osittain merenpäällistä luksusasumista edustavaa kohdetta kiitettiin raadin perusteluissa hienosta sijainnistaan ja korkeasta laatutasostaan. Erinomainen asiakaspalvelu työmaalla jo rakennusvaiheesta lähtien, työturvallisuuden hyväksi tehty kehitystyö sekä energiatehokkuutta tukevat talotekniset ratkaisut, automaatio ja asumismukavuus nostettiin myös esille palkitsemiskriteereinä.

Merenkulkijanrannan asuinalue Lauttasaaren Vattuniemessä tulee muodostumaan kokonaisuudessaan kymmenestä eri rakennuksesta ja noin 250 luksusasunnosta, joista kaikista on merinäköala. Kolme alueen asuintaloista rakentuu osittain meren päälle. Merenkulkijanrannan asuntokorttelin rakentaminen aloitettiin vuonna 2007 ja alueen seitsemästä asuntoyhtiöstä on valmistunut kolme. Parhaillaan rakenteilla on kaksi asuntoyhtiötä, Jiina sekä n. 40 metriä meren päälle ulottuva Ruffi. Koko Merenkulkijanrannan alueen arvioidaan valmistuvan vuonna 2014.

Parhaillaan Merenkulkijanrannan työmaiden vahvuus on 92 henkeä. Asuntokohteeksi työmailla toteutetaan poikkeuksellisen paljon paikallarakentamista esimerkiksi välipohjien, julkisivujen ja meriperustusten osalta. Merelliset olosuhteet ja säärasitus on huomioitu myös talojen julkisivumateriaaleissa ja rakenteissa. Työturvallisuuden kehittämiseen on työmailla panostettu muun muassa putoamissuojauksissa ja elementtiasennuksissa.

- Tämän suuruusluokan ja vaativuustason hankkeissa työmaaporukan osaaminen ja yhteinen työpanos ratkaisevat lopputuloksen. Kohteen monipuolisuus ja rakennustekniset ratkaisut innostavat myös kehittämään uusia ja turvallisempia tapoja rakentaa, kertoo Merenkulkijanrannan vastaavana mestarina koko asuinalueen rakentamisen ajan toiminut Mika Kosonen.

Asuinalueena Merenkulkijanranta onnistuu yhdistämään merenrantakodit kaupunkiasumisen palveluihin ja tarjoaa asumiseen ennennäkemätöntä laatua. Rakennusvaiheessa asuntojen ostajat pystyvät räätälöimään muun muassa tila- ja huoneratkaisuja sekä tekemään kaluste-, pinta- ja kodinkonevalintoja.

Merenkulkijanrannassa on toteutettu energiatehokkaita taloteknisiä ratkaisuja, jotka luovat monipuolisesti asumismukavuutta ja antavat asukkaille mahdollisuuden ohjata huonekohtaisesti ilmanvaihtoa ja lämpötilaa. Kiinteistöjen viilennyksessä hyödynnetään merivettä, joka on ekologinen ja energiaa säästävä ratkaisu. Merenkulkijanrannan asuintalot on liitetty YIT:n kiinteistövalvomoon ja kaikki talotekniset järjestelmät ovat ympärivuorokautisessa seurannassa. Näin varmistetaan nopea apu häiriötilanteissa sekä teknisten järjestelmien tarkoituksenmukainen energiankäyttö.

YIT:n kehittämä nettipohjainen eTalo toimii Merenkulkijanrannassa taloyhtiöiden asukkaiden, isännöitsijän ja palveluntarjoajien yhteisenä sivustona ja tiedotuskanavana. Sivuston välityksellä asukkaat voivat seurata oman asuntonsa vedenkulutusta sekä huonekohtaista lämpötilaa. eTalo-sivustolta asukkaat pääsevät hyödyntämään myös sopimuskumppaneiden ja lähialueen palveluita.

Lisätietoja:
Harri Isoviita, liiketoimintaryhmän johtaja, Asuntorakentaminen, YIT Suomen rakentamispalvelut, puh. 040 553 3833, harri.isoviita@yit.fi
Mika Kosonen, vastaava mestari, Asuntorakentaminen pääkaupunkiseutu, YIT Suomen rakentamispalvelut, puh. 040 519 0118, mika.kosonen@yit.fi
Petri Lehtinen, yksikönjohtaja, Asunnot ja alueratkaisut, YIT Kiinteistötekniikka Oy, puh. 050 390 0276, petri.j.lehtinen@yit.fi
Rami Hursti, tuotekehityspäällikkö, Automaatio, YIT Kiinteistötekniikka Oy, puh. 0400 618 472, rami.hursti@yit.fi

Merenkulkijanrannan alueesta on tarjolla lehdistölle julkaisuvapaita valokuvia nettisivuilla www.yit.fi/palvelut/yritysinformaatio/media/kuvat_ja_logot.



YIT OYJ


Virva Salmivaara
Viestintäjohtaja

 

Jakelu: keskeiset tiedotusvälineet, alue- ja ammattimediat, www.yit.fi

 

YIT on merkittävä eurooppalainen kiinteistö- ja rakennusalan sekä teollisuuden palveluyritys. Rakennamme, kehitämme ja ylläpidämme hyvää elinympäristöä Pohjoismaissa, Venäjällä, Baltian maissa sekä Keski-Euroopassa. Vuonna 2010 YIT:n liikevaihto oli noin 3,8 miljardia euroa. Konsernin henkilöstömäärä on noin 26 000. YIT:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

Tilaa