• news.cision.com/
  • YIT Oyj/
  • YIT:N TOTEUTTAMAN LOGISTIIKKAKIINTEISTÖN OMISTAJUUS UBS:N HALLINNOIMALLE RAHASTOLLE

YIT:N TOTEUTTAMAN LOGISTIIKKAKIINTEISTÖN OMISTAJUUS UBS:N HALLINNOIMALLE RAHASTOLLE

Report this content

SIJOITTAJAUUTINEN      14.05.2012 klo 14.00

 


YIT:N TOTEUTTAMAN LOGISTIIKKAKIINTEISTÖN OMISTAJUUS UBS:N HALLINNOIMALLE RAHASTOLLE

YIT Rakennus Oy:n toteuttaman Tiilitie Logistics -logistiikkakiinteistön omistusoikeus on siirtynyt kansainvälisen sijoitusyhtiö UBS:n ECH 2 S.ÁR.L. -rahastolle aiemmin sovitun kauppasopimuksen closing-ehtojen täyttymisen myötä. Rahasto omistaa 30.4.2012 toteutuneen kaupan jälkeen Vantaan Petikossa sijaitsevan kahden logistiikkakiinteistön kokonaisuuden, joiden yhteenlaskettu arvo on noin 40 milj. euroa.

Hankkeelle haetaan kansainvälistä LEED -ympäristöluokitusta mm. vihreän sähkön käyttöön ja vedenkulutuksen vähentämiseen johtavien energiatehokkaiden ratkaisujen perusteella.

Tiilitie Logistics koostuu kahdesta erillisestä kiinteistöyhtiöstä, joissa on yhteensä noin 27 000 m2 varasto-, tuotanto- ja toimistotilaa. Hanke toteutettiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäinen valmistui vuonna 2011 ja on kooltaan 10 000 m2. Huhtikuussa 2012 valmistunut toinen vaihe on kooltaan 17 000 m2 ja kiinteistön tiloihin ovat jo muuttaneet Oy Lining Ab ja Scanoffice Oy.

Tiilitie Logistics on toteutettu YIT:n logistisen rakentamisen Trade Park -konseptin mukaisesti, jossa joustavat tila- ja palveluratkaisut mahdollistavat korkeatasoisten toimisto- ja tuotantotilojen sijoittamisen varaston yhteyteen saman katon alle.

Lisätietoja antavat:
Seppo Martikainen, johtaja, YIT Rakennus Oy, transaktiot, puh. 0400 460 913, seppo.martikainen@yit.fi
Jukka Hanhilahti, johtaja, YIT Rakennus Oy, logistiikkarakentamispalvelut, 040 557 6514, jukka.hanhilahti@yit.fi

YIT OYJ

 

Kristina Broman
Vt. viestintäjohtaja

 

 

YIT viettää 100-vuotisjuhlaa vuonna 2012. Yhtiö perustettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1912. Tänä päivänä YIT on merkittävä eurooppalainen kiinteistö- ja rakennusalan sekä teollisuuden palveluyritys. Palvelemme asiakkaita 14 maassa, Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa, Venäjällä sekä Baltian maissa, 26 000 ammattilaisen voimin. Olemme kasvaneet asiakkaidemme kanssa ja kehittäneet palvelujamme yhteiskuntien muuttuessa. Aiomme jatkaa samalla polulla. Visionamme on olla edelläkävijä hyvän elinympäristön luojana ja ylläpitäjänä. Vuonna 2011 YIT:n liikevaihto oli noin 4,4 miljardia euroa. YIT:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

 

 

 

 

 

 

Tilaa