YIT ON SUOMEN VASTUULLISIN KESÄTYÖPAIKKA

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE           21.9.2011 klo 9.00

 

YIT ON SUOMEN VASTUULLISIN KESÄTYÖPAIKKA

YIT on saanut jaetun ensimmäisen palkinnon Suomen lasten ja nuorten säätiön sekä Alma Median järjestämässä Vastuullinen kesäduuni -kilpailussa yhdessä Vaisalan ja Särkänniemen kanssa.

Vastuullinen kesäduuni 2011 -kampanjan tavoitteena oli kannustaa yrityksiä tarjoamaan nuorille parempia kesätöitä ja samalla auttaa nuoria pääsemään kiinni työelämään. Kampanjaan osallistui yli 70 yritystä. Kilpailussa nuoret arvioivat kesätyökokemuksiaan sekä työnantajien halua panostaa kesätyöpaikan laatuun. Voittajat valitsi kesätyöntekijöiden antamien pisteiden sekä avovastausten perusteella kilpailua varten nimetty raati.

YIT:n kesätyöntekijöiltään saama arvosana oli 4,67 asteikolla 1-5. Parhaimpina puolina YIT:ssä pidettiin sitä, että kesätyöntekijöiden ja -harjoittelijoiden perehdytykseen oli nimetty vastuuhenkilö, työsuhteen alussa kerrottiin työpaikan pelisäännöt ja kesätyöntekijät kokivat voivansa keskustella esimiehensä kanssa mieltään askarruttavista asioista. Positiivisina asioina esille nousivat mm. oman työn mielekkyys ja vastuu, selkeä työnohjaus sekä ystävälliset ja vastuuntuntoiset työnjohtajat ja esimiehet.

- Haluamme innostaa nuoria rakennus-, kiinteistötekniikan ja teollisuudenalan opiskeluun ja näyttää, miten monipuolisiin rooleihin meillä voi kasvaa. Viime keväänä ja kesänä painotimme erityisesti työnohjausta. Voitto onkin hieno kiitos kaikille niille, jotka panostivat harjoittelijoihin ja kesätyöntekijöihin omilla työmaillaan ja yksiköissään, sanoo henkilöstöjohtaja Pii Raulo YIT:stä.

- Teemme monipuolista ja tiivistä yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Olen todella iloinen, että pitkäjänteinen yhteistyömme tuottaa tulosta, sillä nousimme tänä vuonna ensimmäiselle sijalle Universumin opiskelijatutkimuksessa rakennusalan opiskelijoiden keskuudessa, hän jatkaa.

YIT:llä oli kesällä 2011 yhteensä lähes 850 kesäharjoittelijaa Suomessa. Suurin osa kesäharjoittelijoista - yli 600 henkilöä - työskenteli rakentamispalveluissa. Loput kesäharjoittelijat sijoittuivat kiinteistötekniikan ja teollisuuden palveluihin sekä konsernipalveluihin.

YIT:n palveluksessa on noin 10 000 työntekijää Suomessa ja yhtiö on maan suurimpia yksityisiä työnantajia. YIT tarjoaa kesätyöpaikkoja kaikenikäisille ja koulutustaustaisille työntekijöille - peruskoululaisten työelämään tutustumisesta aina eri opintovaiheissa olevien korkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijoiden kesäharjoittelupaikkoihin.

- Avainsanoja kesäharjoittelupaikkojen tarjoamisessa ovat tavoitteellisuus, pitkäjänteisyys ja käytännönläheisyys. Onnistuneessa harjoittelussa opiskelija soveltaa ohjatusti oppimaansa käytäntöön opiskelujensa vaiheen mukaisissa tehtävissä. Teorian ja käytännön kuljettaminen rinnakkain koko opintojen ajan takaa vahvemman ammattitaidon jo valmistumisvaiheessa, kertoo oppilaitosyhteistyöstä vastaava HR-asiantuntija Timo Piili YIT:stä.

Lisätietoja:
Pii Raulo, henkilöstöjohtaja, YIT Oyj, 020 433 2554, pii.raulo@yit.fi
Timo Piili, HR-asiantuntija, YIT Suomen rakentamispalvelut, puh. 040 573 3254, timo.piili@yit.fi
Työhakemukset YIT:lle: http://www.yit.fi/tyopaikat
Vastuullinen kesäduuni -kampanja Facebookissa: http://www.facebook.com/kesaduuni2011   

YIT OYJ

 

Virva Salmivaara
Viestintäjohtaja

 

Jakelu: Keskeiset tiedotusvälineet, paikallismediat, www.yit.fi

 

YIT on merkittävä eurooppalainen kiinteistö- ja rakennusalan sekä teollisuuden palveluyritys. Rakennamme, kehitämme ja ylläpidämme hyvää elinympäristöä Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa, Venäjällä ja Baltian maissa. Vuonna 2010 YIT:n liikevaihto oli 3,8 miljardia euroa. Konsernin henkilöstömäärä on yli 26 000. YIT:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä.

 

Tilaa