YIT Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Report this content

YIT Oyj Pörssitiedote 17.3.2022 klo 11.30

YIT Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

YIT Oyj:n tänään 17.3.2022 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2021 ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajille. Yhtiökokous päätti osingonmaksusta, hallituksen kokoonpanosta ja palkkioista, tilintarkastajan valinnasta ja palkkioista, hallituksen valtuuttamisesta yhtiön omien osakkeiden hankintaan ja osakeanteihin.

Osingonmaksu

Osinkoa päätettiin maksaa hallituksen ehdotuksen mukaisesti 0,16 euroa osakkeelta kahdessa yhtä suuressa erässä eli yhteensä noin 33 miljoonaa euroa. Yhtiön hallussa oleville omille osakkeille ei makseta osinkoa.

Osingon ensimmäinen erä maksetaan osakkeenomistajalle, joka on ensimmäisen erän osingonmaksun täsmäytyspäivänä 22.3.2022 merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingon maksupäiväksi päätettiin 7.4.2022.

Osingon toinen erä maksetaan lokakuussa 2022 osakkeenomistajalle, joka on toisen erän osingonmaksun täsmäytyspäivänä merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus päättää syyskuussa 2022 pidettäväksi sovitussa kokouksessaan toisen erän osingonmaksun täsmäytyspäivän ja osingon maksupäivän. Suomalaisen arvo-osuusjärjestelmän nykyisten sääntöjen mukaisesti osingonmaksun täsmäytyspäivä on tällöin aikaisintaan 4.10.2022 ja osingon maksupäivä aikaisintaan 12.10.2022.

Hallituksen kokoonpano ja palkkiot

Yhtiön hallitukseen päätettiin valita puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kuusi varsinaista jäsentä toimikaudeksi, joka päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallitukseen valittiin uudelleen puheenjohtajaksi Harri-Pekka Kaukonen, uudelleen varapuheenjohtajaksi Eero Heliövaara sekä jäseniksi uudelleen Frank Hyldmar, Olli-Petteri Lehtinen ja Barbara Topolska sekä uusiksi jäseniksi Casimir Lindholm, Jyri Luomakoski ja Kerttu Tuomas.

Päätettiin, että hallituksen jäsenille maksetaan seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä päättyvältä toimikaudelta seuraavat kiinteät vuosipalkkiot:

  • hallituksen puheenjohtajalle 105 000 euroa
  • hallituksen varapuheenjohtajalle ja pysyvien valiokuntien puheenjohtajille 73 500 euroa, paitsi jos sama henkilö on hallituksen puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja sekä
  • jäsenille 52 500 euroa

Lisäksi päätettiin, että yhtiökokouksen päätökseen perustuen 40 % kiinteästä vuosipalkkiosta maksetaan julkisessa kaupankäynnissä Helsingin pörssissä (Nasdaq Helsinki Oy) muodostuvaan hintaan hallituksen jäsenten lukuun hankittavina YIT Oyj:n osakkeina. Osakkeet hankitaan kahden viikon kuluessa siitä, kun osavuosikatsaus ajalta 1.1.–31.3.2022 on julkistettu. Yhtiö vastaa osakkeiden hankinnasta aiheutuvista kustannuksista.

Hallituksen sekä sen pysyvien ja tilapäisesti asetettujen valiokuntien jäsenille maksetaan kiinteän vuosipalkkion lisäksi kokouspalkkiona 800 euroa kultakin kokoukselta Suomessa asuvalle jäsenelle ja muualla Euroopassa asuvalle jäsenelle 2 000 euroa. Puhelimitse tai muiden sähköisten etäyhteyksien välityksellä pidettävältä hallituksen ja valiokunnan kokoukselta kokouspalkkioksi ehdotetaan kuitenkin sekä Suomessa että muualla Euroopassa asuvalle jäsenelle 800 euroa kokoukselta.

Hallituksen puheenjohtajalle sekä pysyvien ja tilapäisesti asetettujen valiokuntien puheenjohtajille ehdotetaan kuitenkin maksettavaksi kokouspalkkiona 1 600 euroa kokoukselta. Koti- ja ulkomaanmatkoilta ehdotetaan maksettavaksi päivärahaa konsernin matkustusohjeen ja verottajan ohjeistuksen mukaisesti.

Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan jäsenille mukaan lukien asiantuntijajäsen maksetaan kokouspalkkiona 800 euroa toimikunnan kokoukselta ja nimitystoimikunnan puheenjohtajalle 1 600 euroa toimikunnan kokoukselta.

Tilintarkastajan valinta ja palkkio

Tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajana Samuli Perälä, KHT. Tilintarkastajan palkkio maksetaan yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

Omien osakkeiden hankinta

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankinnasta hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Hallitukselle myönnetty valtuutus käsittää enintään 21 000 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisen yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla. Valtuutus kumoaa varsinaisessa yhtiökokouksessa 18.3.2021 annetun valtuutuksen hankkia omia osakkeita.

Valtuutus on voimassa 30.6.2023 saakka.

Osakeannit

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään osakeanneista hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Valtuutus voidaan käyttää kokonaan tai osittain antamalla yhtiön osakkeita yhdessä tai useammassa erässä siten, että osakeanneissa annettavien osakkeiden enimmäismäärä on 21 000 000. Hallituksella on valtuudet päättää kaikista osakkeiden antamisen ehdoista.

Valtuutus kumoaa varsinaisessa yhtiökokouksessa 18.03.2021 annetun valtuutuksen päättää osakeanneista.

Valtuutus on voimassa 30.6.2023 saakka.

Muut tiedot

YIT:n osakkeiden kokonaismäärä 17.03.2022 on 211 099 853, ja YIT:n hallussa on 1 980 947 yhtiön omaa osaketta.

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä internetissä yhtiön kotisivuilla www.yitgroup.com/fi viimeistään 31.3.2022.


Lisätietoja:
Juha Jauhiainen, lakiasiainjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 725 9643, juha.jauhiainen@yit.fi

YIT Oyj

Tommi Järvenpää
Sijoittajasuhdejohtaja


Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen hankekehittäjä ja rakennusyhtiö. Jo 110 vuoden ajan olemme luoneet parempia elinympäristöjä asiakkaillemme: toimivia koteja kestävään asumiseen, julkisia ja kaupallisia rakennuksia tulevaisuuden tarpeisiin sekä infrastruktuuria ihmisten, yritysten ja yhteiskunnan sujuvampaan liikkumiseen. Työllistämme 7000 ammattilaista kymmenessä maassa: Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 2,9 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi

Tilaa