YIT Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

Report this content

            PÖRSSITIEDOTE                      18.3.2014 KLO 12.00

 

YIT OYJ:N VARSINAISEN YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

 

YIT Oyj:n tänään 18.3.2014 pidetty varsinainen yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen vuodelta 2013 ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti osingonmaksusta, hallituksen kokoonpanosta ja palkkioista, tilintarkastajan valinnasta ja palkkioista sekä hallituksen valtuuttamisesta yhtiön omien osakkeiden hankintaan.

 

Osingonmaksu

 

Osinkoa päätettiin maksaa hallituksen ehdotuksen mukaisesti 0,38 euroa osakkeelta eli yhteensä 47,7 miljoonaa euroa ja loppuosa voittovaroista päätettiin jättää jakokelpoisiin varoihin. Yhtiön hallussa oleville omille osakkeille ei makseta osinkoa. Oikeus osinkoon on sillä, joka osingonjaon täsmäytyspäivänä 21.3.2014 on merkitty osakkeenomistajaksi Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingon maksupäiväksi päätettiin 28.3.2014.

 

Hallituksen kokoonpano ja palkkiot

 

Yhtiön hallitukseen päätettiin valita puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja neljä varsinaista jäsentä. Hallitukseen valittiin puheenjohtajaksi Reino Hanhinen, varapuheenjohtajaksi Kim Gran ja jäseniksi Satu Huber, Erkki Järvinen, Juhani Pitkäkoski ja Teuvo Salminen.

 

Hallitukselle päätettiin maksaa palkkiota seuraavasti: puheenjohtaja 6 600 e/kk (79 200 e/v), varapuheenjohtaja 5 000 e/kk (60 000 e/v), jäsen 3 900 e/kk (46 800 e/v) sekä kokouspalkkiota 550 euroa kokoukselta. Hallituksen valiokuntien jäsenille maksetaan niin ikään kokouspalkkiota 550 euroa valiokunnan kokoukselta. Koti- ja ulkomaanmatkoilta maksetaan päivärahaa valtion matkustussäännön mukaan.

 

Tilintarkastajan valinta ja palkkio

 

Tilintarkastajaksi valittiin KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajana Heikki Lassila KHT. Tilintarkastajan palkkio maksetaan yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

 

Omien osakkeiden hankinta

 

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien osakkeiden hankinnasta hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Hallitukselle myönnetty valtuutus käsittää enintään 10 760 000 yhtiön oman osakkeen hankkimisen yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla. Valtuutus on voimassa 31.3.2015 saakka.

 

Valtuutus kumoaa varsinaisessa yhtiökokouksessa 15.3.2013 annetun valtuutuksen hankkia omia osakkeita.

 

Muut tiedot

 

YIT:n osakkeiden kokonaismäärä 18.3.2014 on 127 223 422 ja YIT:n hallussa on 1 635 494 yhtiön omaa osaketta.

 

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä internetissä yhtiön kotisivuilla www.yit.fi viimeistään 1.4.2014.

 

Lisätietoja antaa:

Juha Jauhiainen, lakiasiainjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 725 9643, juha.jauhiainen@yit.fi

 

 

YIT OYJ

 

Sanna Kaje

Sijoittajasuhdejohtaja

 

 

Jakelu: NASDAQ OMX, keskeiset tiedotusvälineet, www.yit.fi

 

YIT on rakennusalan edelläkävijä. Luomme parempaa elinympäristöä Suomessa, Venäjällä, Baltian maissa, Tšekissä ja Slovakiassa. Yli 100 vuoden kokemuksella olemme saavuttaneet vahvan markkina-aseman: Suomessa olemme suurin asuntorakentaja ja yksi suurimmista toimitila- ja infrarakentajista sekä Venäjällä merkittävin ulkomainen asuin- ja aluerakentaja. Visiomme on olla askeleen edellä - asiakkaistamme, yhteistyökumppaneistamme ja henkilöstöstämme välittäen. Työllistämme yli 6 000 henkilöä seitsemässä maassa. Vuonna 2013 liikevaihtomme oli vajaa 1,9 miljardia euroa. Osakkeemme noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

Tilaa