YIT peruskorjaa ja laajentaa Kuopion oikeustalon

Report this content

YIT Oyj Lehdistötiedote 21.9.2022 klo 08.00

YIT ja valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt ovat allekirjoittaneet sopimuksen Kuopion oikeustalon saneeraus- ja laajennusurakasta. Heinäkuussa 2022 käynnistynyt hanke toteutetaan projektinjohtourakkana ja sen on määrä valmistua vuoden 2024 alussa. Hankkeen rakennustöiden kustannukset ovat noin 13 miljoonaa euroa.

Oikeustalon hankkeessa saneerataan vanha, vuonna 1929 valmistunut, rakennushistoriallisesti ja maisemallisesti merkittävä sekä ulkokuoreltaan suojeltu kiinteistö. Rakennus on viimeksi toiminut verotalona ja ennen sitä myös palo- ja poliisitalona.

Saneerauksen jälkeen rakennus täyttää nykyaikaiset sisäilma- sekä äänitekniset vaatimukset. Lisäksi oikeustalon sisäpihalle rakennetaan laajennusosa, joka integroituu vanhaan rakennukseen. Tiloihin sijoittuvat tulevaisuudessa käräjäoikeuden, ulosottolaitoksen sekä syyttäjälaitoksen tilat.

”YIT rakentaa toimivia ja kestäviä elinympäristöjä, jotta kestävästä elämästä tulee helppoa. Työn päämääränä on mahdollistaa ihmisten, yritysten ja yhteiskunnan sujuva arki ja kestävä eläminen, mistä oikeustalon saneeraus on hyvä esimerkki. Odotamme innolla yhteistyötä Senaatti-kiinteistöjen kanssa”, sanoo aluejohtaja, Jani Knuuttila, YIT.

”Tilojen suunnittelun lähtökohtana ovat olleet oikeushallinnon työympäristö- ja toimitilakonseptin mukaiset turvalliset ja terveelliset ratkaisut, jotka tukevat uusia työnteontapoja ja digitalisaatiota. On hienoa päästä aloittamaan hankkeen suunnitteluratkaisujen kehittäminen toteutusta varten sekä rakennustyöt YIT:n kanssa”, sanoo rakennuttamisryhmän päällikkö Jarkko Karvonen, Senaatti-kiinteistöt.
 
Lisätietoja:
Jani Knuuttila, aluejohtaja, Asuminen ja toimitilat, Itä-Suomi, YIT, puh. 040 8439175, jani.knuuttila@yit.fi 
Pirita Tiusanen, viestintäpäällikkö, YIT, puh. 044 240 9822, pirita.tiusanen@yit.fi 

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen hankekehittäjä ja rakennusyhtiö. Jo 110 vuoden ajan olemme luoneet parempia elinympäristöjä asiakkaillemme: toimivia koteja kestävään asumiseen, julkisia ja kaupallisia rakennuksia tulevaisuuden tarpeisiin sekä infrastruktuuria ihmisten, yritysten ja yhteiskunnan sujuvampaan liikkumiseen. Työllistämme 5500 ammattilaista yhdeksässä maassa: Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Liikevaihtomme vuonna 2021 oli 2,7 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi  
 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia