YIT rakentaa Asikkalan Vääksyyn koulun elinkaarimallilla

Report this content

YIT Oyj Sijoittajauutinen 3.2.2022 klo 10.00

YIT ja Asikkalan kunta ovat allekirjoittaneet sopimuksen Vääksyn yhteiskoulun suunnittelusta ja toteuttamisesta elinkaarimallilla, jonka hankinta toteutettiin kilpailullisella neuvottelumenettelyllä. Sopimuksen yhteenlaskettu arvo on noin 28 miljoonaa euroa. Sopimus kirjataan vuoden ensimmäisen neljänneksen tilauskantaan.

Hanke sisältää yhteiskoulun uudisrakennuksen suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon 20 vuoden ajaksi. Sopimus sisältää lisäksi viiden vuoden lisäoption ylläpidosta.

Koulurakennuksen koko on noin 6 700 bruttoneliömetriä ja se sisältää tilat yhteensä 530:lle perusopetuksen ja lukion oppilaalle. Rakennukseen toteutetaan monitoimisali ja näyttämö sekä tiloja taito- ja taideaineille, jotka palvelevat myös kuntalaisten iltakäyttöä ja harrastustoimintaa. Tiloja voi käyttää muun muassa liikuntaseurat, yritykset ja yhdistykset sekä muut oppilaitokset.

”Vääksyn yhteiskoulu tulee olemaan moderni ja muunneltavissa oleva oppimisympäristö, joka on iltaisin Wellamo-opiston, järjestöjen ja yhdistysten käytössä. Kouluun luodaan puitteet myös 600 henkilön tilaisuuksia ja konsertteja varten. Asikkalan kunta haluaa panostaa toimivaan ja nykyaikaiseen kouluverkkoon ja uuden koulurakennuksen rakennuttaminen tukee tätä tavoitettamme”, kertoo Asikkalan kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka.

Tiloista tehdään monipuoliseen käyttöön sopivat ja ekologisuus, liikunnallisuus, turvallisuus, monimuotoisuus sekä uusien teknologioiden muodot ovat olleet suunnittelun keskiössä. Hankkeessa on kiinnitetty huomioita energiatehokkuuteen ja vähähiilisyyttä edistäviin suunnittelu- ja materiaaliratkaisuihin, laitteisiin, tuotteisiin ja palveluihin.

”On hienoa, että pääsemme viimein yhteistyössä Asikkalan kunnan kanssa toteuttamaan kouluhanketta”, toteaa yksikönjohtaja Kari Löytynoja YIT:ltä.

Rakennustyöt alkavat kevään 2022 aikana ja koulu otetaan käyttöön syyslukukauden alussa 2024. Kohteen suunnittelussa on otettu huomioon maisemat ja näkymä Vesijärvelle ja Päijänteelle. Arkkitehtisuunnittelusta vastaa Arkkitehtitoimisto Perko Oy.

Lisätietoja:
Tommi Järvenpää, sijoittajasuhdejohtaja, YIT Oyj, puh. 040 576 0288, tommi.jarvenpaa@yit.fi
Tom Ekman, Toimitilat-segmentin johtaja, YIT Oyj, puh. 040 7712514, tom.ekman@yit.fi

YIT Oyj

Tommi Järvenpää
Sijoittajasuhdejohtaja

Jakelu: Nasdaq Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.yitgroup.com/fi

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen hankekehittäjä ja rakennusyhtiö. Tavoitteenamme on luoda parempia elinympäristöjä asiakkaillemme: kehitämme ja rakennamme toimivia koteja kestävään asumiseen, julkisia ja kaupallisia rakennuksia tulevaisuuden tarpeisiin sekä infrastruktuuria ihmisten, yritysten ja yhteiskunnan sujuvampaan liikkumiseen. Työllistämme 7 400 ammattilaista kymmenessä maassa: Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Liikevaihtomme vuonna 2020 oli 3,1 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi
 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia