YIT rakentaa sisäliikuntahallin Lappeenrantaan

Report this content

YIT Oyj Lehdistötiedote 20.8.2024 klo 11.00

YIT ja Lappeenrannan kaupunki ovat allekirjoittaneet sopimuksen urheiluun ja tapahtumiin soveltuvan sisäliikuntahallin toteuttamisesta. Hanke toteutetaan kokonaisvastuu-urakkana (KVR), jossa rakentaja vastaa myös kohteen suunnittelusta. Sopimuksen arvo on noin 14 miljoonaa euroa ja se kirjataan YIT:n kolmannen neljänneksen tilauskantaan.

Hankkeessa toteutetaan Lappeenrantaan Valtakadun varrelle liikuntaan, urheiluun sekä erilaisiin tapahtumiin soveltuva monikäyttöinen ja nykyaikainen sisäliikuntahalli, jonka suunnittelussa huomioidaan mm. yleisurheilun ja monen muun lajin talviaikaiset harjoittelu- ja kilpailuolosuhteet sekä koululiikunnan tarpeet. Samalla suuri sisätila mahdollistaa monipuolisen, lähellä keskustaa olevan lämpimän hallitilan messuille ja muille isoille yleisötapahtumille. Sisäliikuntahallin rakentamisessa otetaan huomioon erityisesti myös rakennuksen energiatehokkuus.  

Kohde toteutetaan Kansainvälisen yleisurheiluliiton sertifiointivaatimusten mukaisesti siten, että se soveltuu kansainvälisten yleisurheilukilpailujen näyttämöksi. Hallin monikäyttöisyyttä lisäävä tekijä on hydraulisesti nousevat ja laskevat juoksuradan kaarteet, joita on käytössä Suomessa vain muutamissa sisähalleissa.

”Olemme iloisia, että saamme toimia suunnittelijana ja rakentajana Lappeenrannalle tärkeässä, alueen liikuntamahdollisuuksia ja kansainvälisiä tapahtumia tukevassa projektissa. Samalla saamme käyttää hankkeessa monipuolisesti osaamistamme yli organisaatiorajojen niin infra- kuin toimitilarakentamisessa. Valitun urakkamallin myötä liikuntahallin suunnittelu ja rakentaminen kulkevat käsi kädessä, mikä palvelee rakentamisen tehokkuutta ja hallin käyttökokemusta”, kertoi Jussi Koskela, YIT:n Toimitilojen aluepäällikkö.

Keskeiselle paikalle nouseva sisäliikuntahalli ja erityisesti ison rakennusmassan sovittaminen valittuun paikkaan on herättänyt paljon keskustelua, mikä on huomioitu urakkakilpailussa.

”Korostimme ja arvioimme muun muassa rakennuksen sopivuutta ympäristöön, rakennuksen visuaalista ilmettä, rakennuksen ja ulkoalueiden luomaa mielikuvaa laadukkaasta ja kestävästä rakennuksesta sekä arkkitehtonisten ratkaisuiden selkeyttä käyttäjien orientoitumisessa saavuttaessa kohteeseen. Hyvätasoisen KVR-urakkakilpailun myötä toteutuva halliratkaisu on kustannustehokas ja rakennuksen ulkonäkö on moderni ja hyvin rakennuspaikkaan soveltuva”, iloitsi Katri Tolvanen, Lappeenrannan Toimitilojen toimitilajohtaja.

Hallin rakentaminen käynnistyy suunnitteluvaiheen jälkeen vuoden 2024 lopulla maanrakennus- ja perustustöillä. Hallin runkotyöt alkavat arviolta keväällä 2025 ja kohteen arvioidaan valmistuvan huhtikuussa 2026. Rakennuksen kantava runko on terästä ja julkisivujen elementit on verhoiltu performoiduilla ohutteräslevyillä. Tulevan rakennuksen laajuus on noin 7000 bruttoneliömetriä.

Lisätietoja:

YIT:n konserniviestintä, puh. 044 743 7536, press@yit.fi

YIT on johtava rakennusyhtiö ja hankekehittäjä. Yli 110 vuoden kokemukseemme pohjaten kehitämme ja rakennamme kestäviä elinympäristöjä: toimivia koteja asumiseen, julkisia ja kaupallisia rakennuksia tulevaisuuden tarpeisiin ja infrastruktuuria vihreän siirtymän edistämiseksi. Yhtiön palveluksessa on noin 4 300 ammattilaista kahdeksassa maassa ja vuonna 2023 liikevaihtomme oli 2,2 miljardia euroa. YIT Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingissä. 
 

Lue lisää: www.yitgroup.com/fi ja seuraa meitä Linkedin I X I Instagram I Facebook

Tilaa

Multimedia

Multimedia