YIT täydensi tonttivarantoaan Donin Rostovissa Venäjällä

Report this content

       Lehdistötiedote         15.10.2012

 

 

YIT täydensi tonttivarantoaan Donin Rostovissa Venäjällä

YIT-konsernin venäläinen tytäryhtiö YIT Don on lisännyt tonttivarantoaan hankkimalla kaksi uutta tonttia Donin Rostovista. Kaupungin ydinkeskustassa Oktjabrskin kaupunginosassa sijaitsevalle tontille on suunnitteilla asuinrakennuksia yli 22 000 neliömetriä. Rakennustöiden arvioidaan alkavan vielä vuoden 2012 aikana. Myös asuntomyynti käynnistyy tämän vuoden aikana.

Toinen tontti asuinrakentamista varten on hankittu Proletarskin kaupunginosasta. Asiakkaat voivat osallistua asuntojen suunnitteluun äänestämällä YIT Donin www-sivuilla parasta pohjaratkaisua.

YIT Don on myös aloittanut asuntomyynnin Molodjozhny-kohteen toisen talon ensimmäisessä osassa. Rakenteilla olevat asunnot otetaan käyttöön vuoden 2013 lopussa. Kohteeseen kuuluu yhteensä 592 asuntoa yhteispinta-alaltaan noin 25 000 neliömetriä.

YIT Donilla on rakenteilla kolme asuinrakennushanketta eri puolilla kaupunkia. Kohteiden suunniteltu käyttöönottoajankohta on 2013 - 2014. Uusien kohteiden myötä Rostoviin valmistuu noin 1000 uutta asuntoa kokonaispinta-alaltaan lähes 45 000 neliömetriä.

YIT Don juhlii 5-vuotista taivaltaan

Tänä vuonna tulee kuluneeksi viisi vuotta YIT Donin perustamisesta. Vuonna 2010 valmistuivat YIT Donin kaksi ensimmäistä kohdetta. Yritys on vakiinnuttanut asemansa yhtenä kaupungin luotettavimmista ja samalla myös suurimmista asuntorakentajista. Uusilla tonttihankinnoilla ja asuntoaloituksilla asemaa vahvistetaan edelleen.

”Tulevina vuosina YIT Don tavoittelee merkittävää osuutta Donin Rostovin asuntomarkkinoista. Perustamme myös oman isännöinti- ja huoltoyksikön, jonka on tarkoitus vastata YIT:n rakentamien kiinteistöjen huollosta jo lähitulevaisuudessa”, kertoo YIT Donin pääjohtaja Andrei Shumejev.

Lisätietoja:
Andrei Shumejev, pääjohtaja, YIT Don, puh. +7 863 300 0630, andrey.shumeyev@yit.ru
Teemu Helppolainen, liiketoimintaryhmän johtaja, Moscow and Russian Rregions, puh. +7 915 316 8216, teemu.helppolainen@yit.ru

 

 

YIT viettää 100-vuotisjuhlaa vuonna 2012. Yhtiö perustettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1912. Tänä päivänä YIT on merkittävä eurooppalainen kiinteistö- ja rakennusalan sekä teollisuuden palveluyritys. Palvelemme asiakkaita 14 maassa, Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa, Venäjällä sekä Baltian maissa, 26 000 ammattilaisen voimin. Olemme kasvaneet asiakkaidemme kanssa ja kehittäneet palvelujamme yhteiskuntien muuttuessa. Aiomme jatkaa samalla polulla. Visionamme on olla edelläkävijä hyvän elinympäristön luojana ja ylläpitäjänä. Vuonna 2011 YIT:n liikevaihto oli noin 4,4 miljardia euroa. YIT:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

 YIT Don on YIT-konsernin tytäryhtiö, joka rakentaa asuintaloja kansainvälisen YIT Koti -palvelukonseptin puitteissa Donin Rostovissa Etelä-Venäjällä. Vuonna 2007 perustettu YIT Don on rakentanut Donin Rostoviin yli 26 000 asuinneliömetriä, ja tällä hetkellä rakenteilla on kolme asuinrakennuskompleksia eri puolille kaupunkia. YIT Donin rakentama Aelita-kerrostalo palkittiin vuoden 2010 parhaana asuinrakennuskohteena vuotuisessa kiinteistöalan ”Realtor of the Year on the South Russia” -kilpailussa vuonna 2011. www.yitdon.ru

 

 

 

 

 

Tilaa