YIT toimittaa ja huoltaa valtionhallinnon kameravalvontajärjestelmät

Report this content

 

YIT toimittaa ja huoltaa valtionhallinnon kameravalvontajärjestelmät

YIT on tehnyt valtionhallinnon yhteishankintojen kilpailuttamisesta vastaavan Hansel Oy:n kanssa puitesopimuksen kameravalvontajärjestelmien toimittamisesta.

Vuoden 2016 loppuun saakka voimassa oleva sopimus kattaa kameravalvontajärjestelmien hankinnat ja niihin liittyvän suunnittelun, asennuksen sekä huolto- ja korjauspalvelut. Puitesopimusta voivat hyödyntää kaikki valtionhallinnon organisaatiot.

”Lähtökohtamme on luoda tuottavia ratkaisuja, jotka auttavat julkishallintoa turvaamaan palveluitaan ja tehostamaan toimintaansa. Meillä on vahva osaaminen videovalvontajärjestelmien toimituksista ja niihin liittyvistä palveluista. Nyt avautunut kanava antaa meille merkittävän mahdollisuuden kasvattaa toimintaamme", sanoo liiketoimintayksikön päällikkö Jussi Aaltojärvi YIT Kiinteistöteknisistä palveluista. 

”Kilpailutuksen tavoitteena oli tarjota asiakkaille laadukkaita tuotteita ja palveluita kilpailukykyisin hinnoin. Tavoitteet saavutettiin asettamalla tiukat soveltuvuusvaatimukset toimittajille sekä korkeat vähimmäisvaatimukset tuotteille ja palveluille. Vaatimukset täyttävistä tarjouksista YIT oli edullisin”, Tero Dits Hanselista kertoo.

YIT on yksi johtavista valtakunnallisista turvallisuusjärjestelmien toimittajista Suomessa ja edustaa riippumattomana laitetoimittajana kaikkia merkittäviä alan laitevalmistajia.

 

Lisätietoja:

Jussi Aaltojärvi, liiketoimintayksikön päällikkö, Turvaratkaisut, YIT Kiinteistötekniikka Oy, puh. 040 519 5749, jussi.aaltojarvi@yit.fi

Tero Dits, vastaava asiantuntija, materiaali- ja kiinteistöhallinnan hankinnat, Hansel Oy, puh. 0294 444 222

 

YIT on merkittävä eurooppalainen kiinteistö- ja rakennusalan sekä teollisuuden palveluyritys. Palvelemme asiakkaita 14 maassa, Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa, Venäjällä sekä Baltian maissa, yli 25 000 ammattilaisen voimin. Olemme kasvaneet yli sadan vuoden ajan asiakkaidemme kanssa ja kehittäneet palvelujamme yhteiskuntien muuttuessa. Aiomme jatkaa samalla polulla. Visionamme on olla edelläkävijä hyvän elinympäristön luojana ja ylläpitäjänä. Vuonna 2012 YIT:n liikevaihto oli noin 4,7 miljardia euroa. YIT:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

 

Hansel on valtion yhteishankintayksikkö ja 70 henkilön asiantuntijaorganisaatio, joka kilpailuttaa ja ylläpitää palveluita ja tuotteita koskevia puitejärjestelyjä valtion hankintayksiköille. Yhtiö edistää vastuullisen toiminnan kautta laadukkaiden hankintojen tekemistä ja toimittajien tasapuolista kohtelua hankintojen tarjouskilpailuissa. Yhtiön hallinnoimilla sopimuksilla tehtiin vuonna 2012 hankintoja 687 miljoonalla eurolla. Hansel on voittoa tavoittelematon yhtiö, jonka tehtävä ja rooli on määritelty lainsäädännössä. Hansel toimii valtiovarainministeriön ohjauksen alaisena. www.hansel.fi

Tilaa