YIT TOTEUTTAMAAN KEHÄRADAN AVIAPOLIKSEN ASEMAA VANTAALLA

Report this content

SIJOITTAJAUUTINEN                 27.3.2012 klo 15.30

 

 

YIT TOTEUTTAMAAN KEHÄRADAN AVIAPOLIKSEN ASEMAA VANTAALLA

YIT Rakennus Oy on valittu Kehärata-projektiin kuuluvan Aviapoliksen rautatieaseman sisustusurakan toteuttajaksi. Urakan arvo on noin 37,5 miljoonaa euroa ja se käsittää Aviapoliksen rautatieaseman sekä tunneliosuuden sisustustyöt yhteensä noin kahden kilometrin matkalta. Rakentaminen on jo aloitettu ja se kestää noin kaksi vuotta.

Aviapoliksen asema on ensimmäinen maanpinnan alapuolelle toteutettava rautatieasema Suomessa. Asema rakentuu 40 metriä maanpinnan alapuolelle.

Aviapolis-asema toteutetaan YIT:n sisäisenä yhteistyönä toimitila- ja infrarakentamisesta vastaavien liiketoimintojen kesken.

- YIT:llä on laaja-alainen kokemus julkisien tilojen rakentamisesta niin toimitilojen kuin väylähankkeidenkin osalta. Aviapoliksen asemassa pystymme hyödyntämään synergiaetuja kolmen yksikön parhaasta osaamisesta urakan eri osa-alueilla, kertoo YIT:n Infrapalveluiden rakennusteknisistä töistä vastaavan yksikön johtaja Petri Vuokila.

YIT on merkittävä toteuttaja pääkaupunkiseudun väylähankkeissa. Länsimetron eri vaiheiden urakoista YIT on toteuttanut kuusi ja on hankkeen suurin yksittäinen urakoitsija. YIT on mukana myös molemmissa tänä vuonna aloitetuissa E18-väylähankkeissa; Koskenkylä-Kotka sekä Haminan ohikulkutie.

Lisätietoja:
Petri Vuokila, yksikön johtaja, YIT Rakennus Oy, Infrapalvelut, Rakennustekniset työt,
puh. +358 408 399 773, petri.vuokila@yit.fi
Tapio Salo, yksikön johtaja, YIT Rakennus Oy, Toimitilat, Liikerakentamispalvelut,
puh. + 358 505 052 608, tapio.salo@yit.fi

Risto Kanervo, yksikön johtaja, YIT Rakennus Oy, Infrapalvelut, Väylärakentaminen,
puh. + 358 400 602 643, risto.kanervo@yit.fi

 YIT OYJ

 

Virva Salmivaara
Viestintäjohtaja

 

 

YIT viettää 100-vuotisjuhlaa vuonna 2012. Yhtiö perustettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1912. Tänä päivänä YIT on merkittävä eurooppalainen kiinteistö- ja rakennusalan sekä teollisuuden palveluyritys. Palvelemme asiakkaita 14 maassa, Pohjoismaissa, Keski-Euroopassa, Venäjällä sekä Baltian maissa, 26 000 ammattilaisen voimin. Olemme kasvaneet asiakkaidemme kanssa ja kehittäneet palvelujamme yhteiskuntien muuttuessa. Aiomme jatkaa samalla polulla. Visionamme on olla edelläkävijä hyvän elinympäristön luojana ja ylläpitäjänä. Vuonna 2011 YIT:n liikevaihto oli noin 4,4 miljardia euroa. YIT:n osake noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. www.yit.fi

Tilaa