• news.cision.com/
  • YIT Oyj/
  • YIT uudistaa työtapojaan – joustava työskentelymalli syntyy kokeillen ja henkilöstöä kuunnellen

YIT uudistaa työtapojaan – joustava työskentelymalli syntyy kokeillen ja henkilöstöä kuunnellen

Report this content

YIT OYJ Lehdistötiedote 16.6.2021 klo 08:00

YIT:llä mietitään toimihenkilöille sopivaa hybridimallia, joka tulee ajankohtaiseksi pandemiarajoitusten purun myötä. Ennalta sovittujen tiukkojen linjausten sijaan YIT:n tavoitteena on antaa tiimeille ja yksilöille mahdollisimman suuri vapaus ja valta päättää omista työskentelytavoistaan yhteisten etätyöskentelyraamien puitteissa. 

Lähtökohtana syksyn kokeiluihin on, että etä- ja lähityön suhde on noin 50-50. Tätä ajattelua tukevat sekä yhtiön sisällä kuin muuallakin tehdyt tutkimukset. Uutta työskentelymallia raamittavat etätyöskentelyn yhteiset periaatteet, joissa myös kohtaamisten merkitys on huomioitu. Käytännön asioista, toimintamalleista ja parhaista käytännöistä tiimit sen sijaan keskustelevat ja sopivat esihenkilöiden johdolla elokuussa pandemian salliessa. Tiimeissä käytävien keskustelujen tukena hyödynnetään kyselyitä, joita on jo toteutettu pandemian aikana säännöllisesti ja joita tehdään myös etäsuositusten purkautuessa. YIT kannustaa myös asiakkaitaan osallistamaan henkilöstöään aktiivisesti hybridityön suunnitteluun.

Hybridimallisessa työskentelyssä erityistä huomiota YIT:llä kiinnitetään tehtäviin, jotka vaativat kohtaamisia sekä siihen, että kohtaamiset myös tiimien välillä varmistetaan mm. koordinoidun kalenterihallinnan avulla. 

“Kohtaamiset ruokkivat hyvää oloa, energisoivat ja sitovat ihmisiä yhteen. Vuorovaikutus kasvokkain on tehokasta monella tavalla. Tieto, jota en edes suunnitellut tarvitsevani tai jakavani, kulkee kohtaamisissa. Hybridityössä on tärkeää myös pohtia epäitsekkäästi sitä, kuka tarvitsee minua eikä vain sitä, keitä minä tarvitsen työssäni. Spontaanille vuorovaikutukselle täytyy luoda myös puitteet. Pienillä käytännön järjestelyillä, kuten sovituilla läsnäolopäivillä, etsimme nyt yhdessä toimivaa hybridiarkea”, kertoo YIT:n henkilöstöjohtaja Pii Raulo.

Paluu toimistolle hybridimalliseen työskentelyyn luo uudenlaisia tarpeita myös työtiloille. Joustavuuden vaatimus kasvaa, tiloilta edellytetään entistä monipuolisempia toiminnallisuuksia ja niiden pitäisi myös houkutella työntekijät takaisin toimistolle. Yksi ratkaisu muuttuneeseen toimitilatarpeeseen on YIT:n uusi Workery+ toimistokonsepti, jota myös YIT:n oma henkilöstö on koekäyttänyt. 

Syksyllä YIT:llä muokataan omia toimistotiloja pienimuotoisesti tiimien akuuttien tarpeiden mukaan, mutta yhtiö valmistautuu työskentelymallien selkeytyessä työympäristömuokkauksiin vuoden 2022 aikana. Muutosten pohjana käytetään henkilöstökyselyitä, osallistavia työpajoja sekä erilaisia hybridityön kokeiluja, joiden tuloksia YIT tarjoaa myös asiakasorganisaatioidensa hyödynnettäväksi.

Lisätietoja: 
Pii Raulo, henkilöstöjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 572 3568, pii.raulo@yit.fi
Iida Lähdemäki, johtaja, Asiakkuudet, YIT Suomi Oy, puh. 050 537 9406, iida.lahdemaki@yit.fi
Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen kaupunkikehittäjä ja rakennusyhtiö. Tavoitteenamme on luoda entistä kestävämpiä, toimivampia ja vetovoimaisempia kaupunkeja ja elinympäristöjä. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Olemme myös vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja. Omistamme kiinteistöjä yhdessä kumppaneidemme kanssa, mikä tukee merkittävien kehityshankkeidemme toteuttamista. Tarjoamme asiakkaillemme myös kiinteistöjen arvoa parantavia palveluita. Työllistämme noin 7 400 ammattilaista kymmenessä maassa: Suomessa, Venäjällä, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Vuoden 2020 liikevaihtomme oli noin 3,1 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä

 

 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia