Ylvan Lyyrasta suomalaisen rakennusalan inklusiivisuuden kehityshanke

Ylva valittiin elokuussa 2019 osaksi OECD:n tukemaa kestävän kasvun Business 4 Inclusive Growth (B4IG) -yritysverkostoa. Toinen Ylvan B4IG-hankkeista on Lyyra, jonka painopiste kestävän rakentamisen lisäksi on inklusiivisemmassa rakennustyömaassa. Ylvan koollekutsuma Inklusiivisuus rakennustyömailla -ohjausryhmä käynnisti työskentelynsä torstaina 30. tammikuuta.

Joulukuun 2019 aikana Ylva haastatteli joukon rakennusalan, maahanmuuttajien työllisyyden ja työmaakäytäntöjen asiantuntijoita saadakseen ison kuvan siitä, mihin Lyyran työmaakokeilun tulisi erityisesti keskittyä.

Ylva haluaa tarjota työmaansa kokeilualustaksi, jossa ratkotaan rakennusalan inklusiivisuuteen, moninaisuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyviä haasteita. Kokeiluista saatuja oppeja on tarkoitus myöhemmin levittää koko rakennusalalle.

Ohjausryhmä sparraamassa kehitystyötä

Työhön haluttiin lähteä yhdessä parhaiden asiantuntijoiden kanssa. Ohjausryhmässä ovat edustettuina Ylvan lisäksi Rakennusteollisuus, Rakennusliitto, SAK, työ- ja elinkeinoministeriö sekä Lyyran päätoteuttaja Haahtela-rakennuttaminen. Keskustelua ja työskentelyä fasilitoi Demos Helsinki. Ohjausryhmään voi myös liittyä uusia jäseniä täydentämään kokoonpanoa.

”Kestävän rakentamisen keskiössä ovat aina ihmiset – ilman sitoutuneita ja hyvinvoivia tekijöitä ei synny kukoistavia hankkeita eikä parempaa kaupunkia”, Ylvan toimitusjohtaja Antti Kerppola tiivistää.

”Inklusiivisuusajattelumme tavoitteena on työmaa, jossa ihmiset työskentelevät yhtenä tiiminä toisiinsa luottaen ja antavat parhaansa onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi. Näkemyksemme mukaan työmaan inkluusio rakentuu kolmen peruspilarin varaan: reiluus, ylpeys saavutuksista ja yhteistyö. Myös koko kehitysprosessimme ytimessä on yhteistyö: uudet kokeilut heijastuvat työmaalta takaisin ohjausryhmään arjen kokemusten rikastuttamina”, Kerppola jatkaa.

Saadut opit jakoon

Hankkeella tavoitellaan laajaa vaikuttavuutta: saatujen oppien, kokemusten ja niiden viestimisen avulla voidaan vauhdittaa koko suomalaisen rakennusalan muutosta inklusiivisempaan suuntaan.

Inklusiivinen rakennustyömaa -ohjausryhmä kokoontuu neljä kertaa hankkeen aikana ennalta määrättyjen teemojen parissa fasilitoituun keskusteluun. Ohjausryhmä tuottaa myös viestinnällistä materiaalia yhteiskunnallista keskustelua varten.

Ylva tulee julkaisemaan kaikki työskentelyn tulokset, jotta mahdollisimman moni pääsee hyödyntämään kokeilusta nousseita tuloksia.

Lisätietoja

Antti Kerppola, toimitusjohtaja, +358 45 353 2187

Jannica Aalto, viestintä- ja markkinointijohtaja +358 45 1347 636 (mediatiedustelut)

 

Ylvan tavoitteena on Ylihuomisen Helsingin rakentaminen. Ylihuomisen Helsinki on kansainvälinen ja kestävä tieteen ja talouden kaupunki. Liiketoimintamme keskittyvät kiinteistö- ja ravintola-alaan. Omistajiamme ovat Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan opiskelijat. Ylvan liikevaihto vuonna 2018 oli 33,5 miljoonaa euroa ja liiketoiminnan tulos 5,5 miljoonaa euroa. Ylva tunnettiin 20.3.2019 asti nimellä HYY Yhtymä.

Yrityksestä

Ylvan tavoitteena on kansainvälisen ja kestävän tieteen ja talouden kaupungin rakentaminen. Liiketoimintamme keskittyvät kiinteistö- ja finanssisijoituksiin sekä majoitus- ja ravintola-alaan. Omistajiamme ovat Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan opiskelijat. Ylvan liikevaihto vuonna 2018 oli 33,5 miljoonaa euroa ja liiketoiminnan tulos 5,5 miljoonaa euroa. Ylva tunnettiin 20.3.2019 asti nimellä HYY Yhtymä.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Kestävän rakentamisen keskiössä ovat aina ihmiset – ilman sitoutuneita ja hyvinvoivia tekijöitä ei synny kukoistavia hankkeita eikä parempaa kaupunkia.
Antti Kerppola
Inklusiivisuusajattelumme tavoitteena on työmaa, jossa ihmiset työskentelevät yhtenä tiiminä toisiinsa luottaen ja antavat parhaansa onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi. Näkemyksemme mukaan työmaan inkluusio rakentuu kolmen peruspilarin varaan: reiluus, ylpeys saavutuksista ja yhteistyö. Myös koko kehitysprosessimme ytimessä on yhteistyö: uudet kokeilut heijastuvat työmaalta takaisin ohjausryhmään arjen kokemusten rikastuttamina.
Antti Kerppola