Eckerö Linella tanssitaan ja herkutellaan kotimaisin voimin

Report this content

Suomalaiselle Eckerö Linelle kotimaisuus, kiireettömyys ja hyvä palvelu ovat etusijalla.  M/s Nordlandialla herkutellaan suomalaisilla mauilla ja tanssikansaa hemmotellaan kotimaisilla huippuartisteilla myös vuonna 2012.  Tänä vuonna palvelua on parannettu myös aikataulumuutoksella sekä viime lokakuussa avatulla uudella verkkokaupalla.

Suomalaisia ruokaherkkuja

Eckerö Linen Nordlandia-laivan ravintolatarjonta nojaa vahvasti kotimaisiin raaka-aineisiin ja perinteisiin suomalaisiin ruokiin ja makuihin. Kevään 2012 ruokateemat käynnistetään pääsiäispöydällä 3.–9.4. Saariston herkkuja nautitaan 10.4.–30.5. ja kesäinen buffetpöytä on tarjolla 31.5.–14.8. Lapsiperheitäkään ei ole unohdettu, sillä koulujen loma-aikoina lapsille on tarjolla oma buffet-pöytä. Erinomaisen vastaanoton saanut ”Suomi-herkkujen juhlaa” on vuorossa jälleen loka–marraskuussa uusien ja perinteisten makujen muodossa.

Enemmän ja monipuolisemmin kotimaisia tähtiartisteja

Suomalaisena laivayhtiönä Eckerö Line haluaa tarjota Tallinnan matkailijoille parasta suomalaista musiikkia, ja korkeatasoiset viihdeartistit ovat yhtiölle kunnia-asia. Kotimaiset artistit esiintyvät laivalla tiistaisin ja torstaisin, ja kerran kuukaudessa myös perjantaisin. Joka perjantai ja lauantai laivalla tanssitaan diskomusiikin tahdissa. Artistien lisäksi laivalla on joka päivä tanssiorkesteri, trubaduuri ja risteilyisäntä viihdyttämässä matkustajia. Tanssit Nordlandialla aloitetaan jo menomatkalla Tallinnaan.

Koko kevään ajan Nordlandian matkaa vauhdittavat rakastettujen kotimaisten artistien esiintymiset. Esimerkiksi maaliskuussa matkailijoita tanssittavat muun muassa Charles Plogman (13.3.) ja Kari Vepsä (20.3.). S-Bonusristeilyllä 16.3. artistivieraaksi saapuu Koop Arponen. Huhtikuussa tähtisadetta tarjoilevat esimerkiksi Arja Koriseva (3.4.), Anneli Mattila (10.4.) ja Danny (12.4.). Tarkemmat esiintyjätiedot löytyvät osoitteesta www.eckeroline.fi.

Entistä paremmat aikataulut

Tänä vuonna Eckerö Line parantaa palveluitaan myös aikataulumuutoksilla. M/s Nordlandia palaa Tallinnasta arkisin klo 16.30 ja on Helsingissä jo klo 20.00. Iltavuoro lähtee Helsingistä klo 21.00 ja saapuu Tallinnaan klo 00.15. Auton kanssa matkustaville on tarjolla myös yövuoro Tallinnasta klo 01.00 tiistai–lauantai sekä 00.30 sunnuntain ja maanantain vastaisena yönä.

Matkavaraus kätevästi verkkokaupasta

Matkan suunnittelu ja varaaminen on nyt entistä helpompaa. Eckerö Line otti lokakuussa 2011 käyttöön uuden matkavarausjärjestelmän sekä alan edistyksellisimmän verkkokaupan. Se mahdollistaa niin risteilyjen, hotellien kuin erilaisten matkapakettien ja laivan palveluiden varaamisen ja ostamisen entistä vaivattomammin. Hotellipaketit koostuvat mm. Tallinnan ja Tarton matkoista sekä kylpyläpaketeista ja oopperamatkoista Kansallisooppera Estoniaan. Matkavarauspalvelut tarjotaan neljällä kielellä: suomeksi, ruotsiksi, viroksi ja englanniksi. Myös verkkomaksuvaihtoehdot ovat laajentuneet. Verkkokauppa osoitteessa varaamatka.eckeroline.fi.

– Halusimme tarjota asiakkaillemme monipuolisen ja vaivattoman välineen niin matkan suunnitteluun kuin sen varaamiseen verkossa. Samalla helpotimme matkatoimistojen työtä, sillä ne käyttävät samaa käyttäjäystävällistä järjestelmää, kertoo Eckerö Linen myynti- ja markkinointijohtaja Ida Toikka-Everi.

Lisätietoja:                                                                   
Irja Hanelius, toimitusjohtaja
puh. 040 775 5511

irja.hanelius@eckeroline.fi

Ida Toikka-Everi, myynti- ja markkinointijohtaja
puh. 0400 422 391

ida.toikka-everi@eckeroline.fi

Eckerö Line Ab Oy on suomalainen Helsingin ja Tallinnan välillä laivamatkailua harjoittava yhtiö, joka kuuluu vuonna 1961 perustettuun Eckerö-konserniin. Eckerö Line on perustettu vuonna 1994, ja se liikennöi kahdella aluksella. Yhtiö tarjoaa matkailupalveluita Tallinnan päiväristeilyistä laadukkaisiin hotellimatkoihin sekä rahtipalveluita. Yhtiön laiva m/s Nordlandia on ainoa Suomen lipun alla Tallinnaan liikennöivä matkustajalaiva, ja Eckerö Line on ainoa laivayhtiö reitillä, jolla on oikeus käyttää suomalaisen palvelun Avainlippu-tunnusta. Vuonna 2011 Eckerö Linen matkustajamäärä oli noin 940 000 matkustajaa. Lisätietoja www.eckeroline.fi