Fira kasvaa palvelurakentamisella

Report this content

Fira Oy on tehnyt määrätietoista työtä palvelumallinsa kehittämiseksi vuodesta 2009 lähtien. Yritys tarjoaa rakennusurakoinnin lisäksi uudenlaisen lähestymistavan hankekehitykseen, jolle ennakoidaan paljon mahdollisuuksia erityisesti kasvavilla energia- ja hoivarakentamisen sektoreilla. Uuden toimintamallin asiakkaille tuomat hyödyt ovat kiistattomat.

Fira on kehittänyt vahvasti osaamistaan, tietotyökalujaan ja prosessejaan viimeisen kahden vuoden aikana. Panostusten seurauksena asiakkaiden ja kumppaneiden kiinnostus yhtiötä kohtaan on kasvanut jatkuvasti.

”Olemme enemmän kuin rakennusliike. Suurena mahdollisuutena näemme sen, että ratkaisut

asiakkaiden tarpeisiin hahmotetaan virtuaalisesti ja niitä simuloidaan ennen niiden työmaatoteutusta. Varsinaisesta rakentamisesta tulee rakennusinvestointiin ryhtyvälle ainutlaatuinen palvelu, kun siihen yhdistetään virtuaalirakentaminen sekä rakennusliikkeen ammattitaitoinen toteutus ja kustannusten hallinta. Rakennushankkeille tyypilliset negatiiviset yllätykset kustannusylityksineen ja laatuvirheineen vähenevät merkittävästi. Tarve tällaiselle palvelulle kasvaa koko ajan”, toteaa Fira Oy:n toimitusjohtaja Jussi Aho.

Kasvava palveluntarve avaa uusia liiketoimintamahdollisuuksia

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on jatkuva tarve luoda vuositasolla noin 1500 henkilölle palvelukotipaikka tai muu palveluasumisen muoto. Fira on kehittänyt valmiit kustannus- ja energiatehokkaat ratkaisut näihin tarpeisiin, ja pystyy tarjoamaan näiden toteuttamisen avaimet käteen -periaatteella valmiiksi rakennettuna - jopa alle puolessa vuodessa. Parhaillaan Fira rakentaa kehitysvammaisten palveluasumisen kohdetta Nokialle Ilmarisen omistukseen ja Hovikodin käyttöön. Myös kaksi muuta hoivahanketta on juuri käynnistymässä.

Firan tarjoamassa palvelussa kaikki olennaiset osaajat kootaan yhteen työskentelemään hankkeen

kilpailukyvyn parantamiseksi Verstas™-työskentelyllä. Fira kytkee eri suunnittelualojen osaajia ja käyttäjiä asiakkaiden hankkeiden kehitystyöhön. Idea on verkostoitua ja hyödyntää aina markkinoilla olevaa parasta osaamista.

”Strategian etenemisessä avainasemassa ovat kehittyneet työkalut, Firan osaava henkilökunta sekä osaajaverkoston kytkeminen liiketoimintaan ja asiakashankkeisiin. Palvelurakentamisen mukainen liiketoiminta tarjoaa myös Firan henkilökunnalle uudenlaisia mahdollisuuksia ammattitaidon kehittämiseen”, Aho sanoo.

Päättyneen tilikauden merkittäviä referenssikohteita ovat olleet Ekokemin toinen jätevoimala Riihimäellä ja Technopoliksen uusi toimistorakennus Ruoholahdessa. Yhtiöllä on lisäksi käynnissä useita asiakkaiden hankkeiden kehittämiseen liittyviä projekteja, joissa hyödynnetään virtuaalisen rakentamisen konsepteja. Yhtiö odottaa näiden palveluiden volyymin kaksinkertaistuvan edellisvuodesta sekä vahvistavan palvelurakentamisen tilauskantaa.

Liikevaihto kasvoi merkittävästi, mutta tulos oli tappiollinen

Fira Oy:n liikevaihto oli 31.12.2011 päättyneellä tilikaudella 47 320 191,47 euroa (+74 %) ja tytäryhtiö Fira Palvelut Oy:n 6 044 358,91 euroa (601 %). Fira konsernin liikevaihto taas oli 53 364 577,38 euroa. Tilikauden tappioksi muodostui -1 127 629 euroa.

Tappion aiheuttivat Metrovarikon 1 ja 2 kilpailu-urakat, jotka olivat 1 232 000 euroa tappiollisia. Koko tappio käsiteltiin vuoden 2011 tilinpäätöksessä. Metrovarikon negatiivinen tulosvaikutus päättyneelle vuodelle on yli kaksi miljoonaa euroa. Yhtiön rahoitusasema säilyi tyydyttävänä tappiosta huolimatta. Yrityksen omavaraisuusaste oli 27 % (37,5 %), ja henkilöstön määrä vuoden lopussa oli Firassa 59 (44) ja Fira Palveluissa 14.

”Tappiollinen tilinpäätös on tietysti hyvin harmillinen. Voitimme metrovarikon työt urakkakilpailussa keväällä 2010. Urakan taloudelliseen epäonnistumiseen vaikutti samanaikaisesti monet tekijät, kuten virheet hankkeen laskennassa, ajankohtaan sattuneet kustannusnousut sekä rakentamiseen ikävästi vaikuttanut vaikea talvi. Hanke on luovutettu tilaajalle, sen taloudelliset vaikeudet kärsitty ja tarvittava oppi on otettu tulevaisuutta varten. Hanke sinällään kuvaa perinteisten kilpailu-urakoiden riskejä. Tämäkin projekti olisi näkemykseni mukaan johtanut kaikille osapuolille selvästi parempaan lopputulokseen, jos toteutuksessa olisi käytetty Firan palvelumallia eli ennakoivaa hankesimulointia”, Aho toteaa.

Fira odottaa liikevaihdon säilyvän tilikaudella ennallaan tai kasvavan hieman sekä tuloksen olevan

positiivinen.

Lisätiedot:

Jussi Aho, toimitusjohtaja, Fira Oy

puh. 040 826 1146

jussi.aho@fira.fi

Fira Oy on rakennusalaa uudistava kasvuyritys, jonka pääkonttori sijaitsee Vantaalla. Fira on vaativien rakennuskohteiden kehittäjä ja kokonaistoteuttaja, joka tähtää kasvuun palvelurakentamisessa. Firan liikevaihto vuonna 2011 oli noin 50 miljoonaa euroa. Firan asiakkaita ovat muun muassa toimitilojen, teollisuustilojen, energiavoimaloiden, palvelukotien ja pysäköintilaitosten rakennuttajat sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.

Avainsanat:

Liitteet & linkit