• news.cision.com/
  • Zeeland PR/
  • Fira Oy:n hallituksen varapuheenjohtajaksi ja Fira Palvelut Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty Matti Schultz

Fira Oy:n hallituksen varapuheenjohtajaksi ja Fira Palvelut Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty Matti Schultz

Report this content

DI Matti Schultz on kutsuttu Fira-konsernin molempien yhtiöiden hallituksiin. Schultzilla on laaja-alainen kokemus rakentamisen markkinasta niin talonrakennusurakoinnista, perustajaurakoinnista kuin hankekehityksestäkin Suomessa sekä kansainvälisesti. Hän on toiminut aiemmin YIT Rakennus Oy:ssä vaativissa johdon tehtävissä vuosina 1987–2011. Schultz täydentää Firan monipuolista hallitusta vankalla toimialaosaamisella ja kokemuksella tuoden osaamista erityisesti hankekehitykseen ja yrityksen sisäisten toimintamallien kehittämiseen.


”Fira on enemmän kuin rakennusliike. Yhtiön tarjoama virtuaalisen rakentamisen konsepti tuo asiakkaille merkittävää lisäarvoa ja uudistaa myös alaa parantamalla alan tuottavuutta. Tässä näen paljon mahdollisuuksia, ja sen kehittämiseen haluan tuoda osaamistani”, kertoo Schultz.

Schultz painottaa, että rooli on hänelle myös mahdollisuus uuden oppimiseen. Fira on kasvuvaiheessa ja vaatii myös sisäistä kehitystä. Kokemuksensa ansiosta hän pystyy olemaan johdon tukena kehittämässä yhtiötä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.

”Matti vahvistaa hallitustamme ja tuo meille lisää isommassa yritysympäristössä hankittua toimialan osaamista. Tämä nopeuttaa ja varmistaa osaltaan yrityksemme kehittämistä. Tehostamme strategian toteuttamista operatiivisen toiminnan työryhmillä, joiden mentoreina ovat nimetyt hallituksen jäsenet. Näin hallituksen jäsenet ovat aina käytettävissä oleva erinomainen johdon tuki”, korostaa Fira Oy:n toimitusjohtaja Jussi Aho.

Firan hallitukseen kuuluvat ennestään Juhani Vanhala, Tero Luoma, Otto Alhava, Jussi Aho ja Antti Sulkunen. Antti Sulkunen toimii hallituksen puheenjohtajana.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Jussi Aho, Fira Oy, 040 826 1146, jussi.aho@fira.fi

Fira Oy on rakennusalaa uudistava kasvuyritys, jonka pääkonttori sijaitsee Vantaalla. Fira on vaativien rakennuskohteiden kehittäjä ja kokonaistoteuttaja, joka tähtää kasvuun palvelurakentamisessa.  Firan liikevaihto vuonna 2011 oli noin 50 miljoonaa euroa. Firan asiakkaita ovat muun muassa toimitilojen, teollisuustilojen, energiavoimaloiden, palvelukotien ja pysäköintilaitosten rakennuttajat sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.

Fira Palvelut Oy on innovatiivinen rakennusalan kasvuyritys, joka tuo palvelunäkökulman korjausrakentamiseen. Fira Palvelut on saavuttanut korkean, Suomen Asiakastiedon myöntämän Rating Alfa -luokituksen, johon yltää vain joka kymmenes suomalaisyritys. Luokitus on yksi osoitus siitä, että Fira Palvelut on luotettava kumppani. Fira Oy on Fira Palvelut Oy:n pääomistaja.

Multimedia

Multimedia