Firalle urakoita yli 25 miljoonalla eurolla
Asiakaslähtöisyyteen ja virtuaalirakentamiseen panostava rakennusyhtiö Fira toteuttaa kaksi uutta hoivakotia Orivedelle ja Nurmijärvelle, pysäköintitalon ja toimistorakennuksen Lahteen sekä kauppakeskuksen Espoon Lähderantaan.
Kohteet suunnitellaan käyttäjä- ja asiakaslähtöisesti käyttäen apuna tietomallintamista.
– Rakennamme kohteet virtuaalisesti mallintamalla ne ennen varsinaista toteuttamista. Rakennushankkeiden kattava mallintaminen tietokoneella on edullista ja hyvin kannattavaa, Firan toimitusjohtaja Jussi Aho sanoo.
Kuluneen kevään aikana Fira on käynnistänyt useita uusia hankkeita kumppaneidensa kanssa toimitilojen, palvelutalojen ja pysäköintiliiketoiminnan kehittämiseen ja suunnitteluun. Firan Verstas® -palvelu on otettu markkinoilla hyvin vastaan, ja tänä vuonna Fira tavoittelee kehittävänsä Verstas® -palvelulla yli 20 rakennushanketta.
Hoivakoti jopa viidessä kuukaudessa
Vanhusväestön osuuden kasvaessa hoivakotien tarve lisääntyy ja odotukset tiloilta kasvavat. Tämä asettaa haasteita myös hoivakotien toteutukselle, jonka täytyy olla käyttäjälähtöistä, nopeaa, kustannustehokasta ja elinkaaritaloudellista.
Fira rakentaa parhaillaan Orivedelle 30-paikkaista korkealuokkaista hoivakotia, joka toteutetaan innovatiivisella esivalmistustekniikalla poikkeuksellisen nopeassa aikataulussa. Noin 1500 neliön kokoisen palveluyksikön suunnittelu ja rakentaminen on parhaillaan käynnissä ja rakennus valmistuu jo syyskuussa. Pääsuunnittelijana projektissa toimii LAB-Arkkitehdit. Firalla on käynnissä myös Nurmijärven Vuokra-Asuntojen 36-paikkaisen tehostetun palvelun asumisyksikön rakentaminen Nurmijärvellä.
– Käyttäjätarpeet muuttuvat koko ajan ja hoivakoti täytyy usein saada nopeassa aikataulussa uudelle paikkakunnalle. Firan Verstaassa® mallinnettu 30-paikkainen hoivakoti valmistuu jopa viidessä kuukaudessa, Aho kertoo.
Firan uusia rakennushankkeita ovat hoivakotien lisäksi myös Lahden sairaalaparkki ja toimistorakennus sekä Espoon Lähderannan kauppakeskus. Lahden Sairaalaparkille toteutettava pysäköintilaitos ja toimistotalo rakennetaan Lahden sairaalan yhteyteen. Neljäs uusi työmaa on käynnistymässä Espoossa, kun Fira solmi sopimuksen Kiinteistö Oy Espoon Lähdekeskuksen kanssa ostoskeskuksen rakentamisesta. Ostoskeskus valmistuu alkuvuodesta 2013.
Lisätietoja:
Jussi Aho, toimitusjohtaja, Fira Oy
040 826 1146
jussi.aho(a)fira.fi
Fira Oy on rakennusalaa uudistava kasvuyritys, jonka pääkonttori sijaitsee Vantaalla. Fira on vaativien rakennuskohteiden kehittäjä ja kokonaistoteuttaja, joka tähtää kasvuun asiakaslähtöisyydessä ja virtuaalirakentamisessa. Firan liikevaihto vuonna 2011 oli noin 50 miljoonaa euroa. Firan asiakkaita ovat muun muassa toimitilojen, teollisuustilojen, energiavoimaloiden, palvelukotien ja pysäköintilaitosten rakennuttajat sekä yksityisellä että julkisella sektorilla.