Investors House rakennuttaa kaksi vuokrakerrostaloa Tampereelle

Report this content

Suomen sijoitus- ja kiinteistömarkkinoille syntyy uusi toimija, kun Investors House Oy aloittaa toimintansa. Investors House keskittyy kiinteistöhankkeiden kehittämiseen osittain uudenlaisella toimintamallilla, joka tarjoaa yksityisille sijoittajille mahdollisuuden asuntosijoittamiseen kerrostalohankkeen rakentamisvaiheesta lähtien. Yhtiön ensimmäinen hanke käynnistyy keväällä 2010.

Investors House rakennuttaa yhteistyökumppaniensa kanssa kaksi vuokrakäyttöön tulevaa kerrostaloa Tampereen Härmälänrantaan. Yhtiö on solminut As Oy Tampereen Härmälänrannan Kontion rakentamista koskevan esisopimuksen Skanskan kanssa. Skanska rakentaa kohteet kokonaisvastuullisesti. Investors Housen kehittämä toimintamalli monipuolistaa kiinteistö- ja sijoitusmarkkinoiden tarjontaa. Ydinajatuksena on tarjota yksityisille sijoittajille mahdollisuus osallistua kerrostalosijoittamiseen hankkeen rakentamisvaiheesta lähtien. ”Olemme iloisia siitä, että Investors House ja uudenlainen toimintamallimme on otettu myönteisesti vastaan sidosryhmiemme – sijoittajien, rahoittajien, viranomaisten ja rakentajien – keskuudessa. Yhteisyötahojen samansuuntaiset tavoitteet ja luottamus ovat mahdollistaneet ensimmäisen hankkeen käynnistämisen. Teemme parhaillaan työtä myös uusien hankkeiden käynnistämiseksi”, sanoo hallituksen puheenjohtaja Petri Roininen Investors House Oy:stä. Härmälänrannan kahteen kerrostaloon tulee yhteensä 64 vuokra-asuntoa. Asuntojen huoneistojakauma ja suunnitteluratkaisut perustuvat tehtyyn tarveselvitykseen. Asuntojen rakennusvaihe kestää noin vuoden. ’’Asukkaalle As Oy Kontio tarjoaa laadukasta asumista ja hyvän sijainnin. Härmälänranta on Tampereen kasvavia kaupunginosia Pyhäjärven rannalla, ja sinne valmistuu 2010-luvulla koti noin 2 000 asukkaalle. Alueen suunnittelussa panostetaan viihtyisään asuinympäristöön, mikä näkyy sekä asuntojen laadussa että alueen infrastruktuurissa ja palveluissa”, sanoo toimitusjohtaja Henri Kulmala Investors House Oy:stä. ’’As Oy Kontio jatkaa luontevasti uuden Härmälänrannan asuinalueen rakentamista ja tukee alueen monimuotoisuutta. Hankkeella on myös merkittävä työllisyysvaikutus Pirkanmaan rakentajille’’, sanoo hankekehityspäällikkö Toni Tuomola Skanskasta.