Itella Informaatio edistää sähköisen laskutuksen yleistymistä Euroopassa

Report this content

Arvioiden mukaan yli puolet kuluttajille lähetetyistä laskuista on sähköisiä vuonna 2020 ja muilla sektoreilla sähköisessä laskutuksessa 50 prosentin raja ylittyy jo vuonna 2017. Sekä tämänvuotisen Billentis-markkinakatsauksen tiedot että Itellan markkina-analyysit kahdelta viime vuodelta osoittavat, että B2C-sektorilta alkanut sähköisen laskutuksen kasvu jatkuu yhä nopeutuen.

Kokemus on osoittanut, että maat, jotka ovat olleet kuluttajapuolella edelläkävijämaita e-laskuissa, ovat sitä myös B2B-puolella.

Vuonna 2010 jo joka neljäs virolainen kuluttaja sai laskunsa sähköisessä muodossa Itella Informaation www.arved.ee -portaalin kautta. Ennen portaalin käyttöönottoa vuonna 2004 vain 4,5 prosenttia virolaisille kuluttajille lähetetyistä laskuista toimitettiin sähköisesti. Portaalin ansiosta sähköisesti lähetettyjen ja maksettujen laskujen määrä on nelinkertaistunut kuudessa vuodessa.

Myös Viron B2B-sektorilla sähköinen laskutus on yleistynyt nopeasti. Vuonna 2010 yli 80 prosenttia virolaisista yrityksistä hoiti myynti- ja ostolaskutuksensa sähköisesti. Viron tilanne ennakoi sähköisen laskutuksen suosion nopeaa kasvua myös muissa maissa.

Pohjoismaissa sallittiin ALV-kelpoinen e-laskutus vuonna 2000. Norjassa sähköinen laskutus sai nopeasti suosiota kuluttajapuolella, mutta on vasta viime vuosina yleistynyt myös B2B-puolella. Itellan Invoicing Survey in 16 European Countries -julkaisun mukaan vuonna 2010 useimmat norjalaiset kuluttajat vastaanottivat e-laskunsa netin kautta, koska he myös maksoivat laskunsa netissä.

Norjassa sähköinen laskutus muuttuu julkisella puolella pakolliseksi 1.7.2012 alkaen. B2B-sektorilla norjalaiset yritykset ovat mieltyneet sähköiseen ostolaskutukseen, jonka osuus oli vuonna 2010 peräti 74 prosenttia – kun taas samana vuonna myyntilaskutuksesta hoidettiin sähköisesti vain 22 prosenttia. Kun sähköinen laskutus tulee julkisella puolella pakolliseksi, odotetaan sen lisääntyvän myös order-to-cash-toiminnoissa, koska se auttaa hallitsemaan kustannuksia paremmin ja muuttaa taloushallinnon prosesseja läpinäkyvämmiksi.

Norjan ja Viron kaltaiset esimerkit auttavat hahmottamaan sähköisen laskutuksen yleistymistä Euroopassa. Sen odotetaan valtaavan alaa yhä nopeammin myös B2B-sektorilla ja – useina eri sovelluksina – myös pk-yrityksissä. Jo tällä hetkellä on tarjolla erityyppisiä ratkaisuja kaikenkokoisten yritysten tarpeisiin.

– Itella Informaatio kehittää monikansallisia ratkaisuja, sillä yhteensopivuus tuottaa enemmän arvoa kuin suljetut verkostot, toteaa Itella Informaation e-palveluliiketoimintojen kehityksestä vastaava johtaja Heikki Pulli.

– Eri puolilta Eurooppaa keräämämme kokemukset osoittavat selkeästi, että muutos on todellinen. Sähköisten laskujemme määrä on jo 150 miljoonaa vuodessa, ja uskomme kasvun jatkuvan. Mitä nopeammin yhteiset standardit omaksutaan, sitä nopeammaksi ja helpommaksi sähköinen laskutus tulee.

Euroopan markkinoilla riittää kansallisista eroavaisuuksista ja liiketoimintojen ominaispiirteistä johtuvia haasteita, ja laskutustoimintojen tehostamisen tuloksena halutaankin kaikkialle tasavahva, kauttaaltaan toimiva taloushallintoketju.

– Päähuomiomme on tällä hetkellä sellaisten mahdollisuuksien luomisessa, joilla edistämme myös sähköisen laskutuksen infrastruktuurin kehittymistä ja standardisointia. Ja kun sähköisen laskutuksen hankkeita edistetään, joudutaan samalla optimoimaan useita toimintoja. On hyvä aloittaa luomalla standardisoidut ja nykyistä huomattavasti automatisoidummat taloushallinnon prosessit, selventää Pulli.

Lisää aiheesta:
- Arved.ee portal (Estonian market insights, 2010):
http://www.itella.com/itellainformation-globalnews/news/english/information/en/en/2010/20100324_arved.html

- Invoicing in 16 European Countries Survey (Itella Informaation laatima katsaus – vuosi 2010):
http://www.itella.com/english/current/attachments/invoicing_survey_summary_2010.pdf

- Billentis-yhtiön laatima katsaus (vuoden 2012 versio):
http://billentis.com/e-invoicing_ebilling_market_report_EN.htm

Lisätietoja:
Tiina Härkönen
viestintäjohtaja, Itella Information
+358 50 3843 162
Tiina.i.Harkonen (at) itella.com

Itella Informaatio on useiden sähköisen laskutuksen standardisointia edistävien eurooppalaisten elinten ja toimijoiden (mm. EESPA ja CEN) jäsen ja taloushallinnon prosesseja optimoivien Euroopan laajuisten ratkaisujen asiantuntija.

Itella Information parantaa asiakkaidensa kannattavuutta ja ketteryyttä tarjoamalla taloushallinnon prosesseja palveluna sekä kassavirtojen automatisointiratkaisuja. Palvelumme kattavat koko taloushallinnon: ostotilauksesta maksamiseen, myyntitilauksesta saapuvan rahavirran hallintaan sekä laajimmillaan koko laskentatoimen ja palkkahallinnon. Suurten volyymien mittakaavaedut, automatisoidut prosessit ja alan parhaat käytännöt takaavat, että asiakkaidemme taloushallintoa hoidetaan tehokkaasti, ammattimaisesti ja joustavasti.
Itella Information toimii 11 Euroopan maassa yli 2000 ammattilaisen voimin. Vuonna 2011 liikevaihto oli 273,7 miljoonaa euroa. Itella Information -liiketoimintaryhmä kuuluu Itella-konserniin. Lisätietoja www.itella.com.