Kim Lindholm Ahma insinöörit Oy:n kotimaan rakennuttamisesta vastaavaksi johtajaksi
Kokenut kalliorakentamisen ammattilainen ottaa vastuun kannattavasta kasvusta.
Lindholm (s. 1969) on toiminut aiemmin muun muassa Kalliorakennus-Yhtiöt Oy:n rakennuspäällikkönä vastaten muun muassa Töölönlahden pysäköintilaitoksen ajotunnelin sekä Meilahden sairaala-alueen maanalaisten tilojen louhintaurakoista. Ahma insinöörit Oy:n palveluksessa hän on ollut elokuun alusta vastuullaan infra- ja kalliorakennushankkeet. Koulutukseltaan Lindholm on diplomi-insinööri Teknillisestä korkeakoulusta.
– Lindholmin kokemus vaativien rakennushankkeiden projektinjohdosta sekä prosessien kehittämisestä antavat hänelle erinomaiset edellytykset tehtävässä menestymiselle, kertoo Ahma insinöörien hallituksen puheenjohtaja Antti Kuivalainen.
Lindholmin näkee päätehtävänään vastuualueensa liiketoimintojen kannattavan kehittämisen toiminnan laatua ja palveluiden monipuolisuutta voimakkaasti painottaen.
– Tavoitteenani on, että Ahma insinöörit on yksi johtavista alan riippumattomista toimijoista, joka vastaa erinomaisesti myös huomisen haasteisiin, Lindholm toteaa.
Lisätietoja:
Antti Kuivalainen, hallituksen puheenjohtaja
Ahma insinöörit Oy
Puh. +358 40 779 6890
antti.kuivalainen(at)ahmainsinoorit.fi
Kim Lindholm, kotimaan rakennuttamisesta vastaava johtaja
Ahma insinöörit Oy
Puh. +358 40 779 4012
kim.lindholm(at)ahmainsinoorit.fi
Ahma insinöörit Oy on Suomen suurin vaativien rakennushankkeiden johtamiseen keskittynyt kansainvälisesti toimiva riippumaton rakennuttaja- ja projektinjohtotoimisto. Konsernin tällä hetkellä käynnissä olevien projektien investointiarvo on yhteensä yli 3 miljardia euroa.
Avainsanat: