Maksu-tv-kanavat kulkevat mukana mökille, veneeseen ja asuntovaunuun

Report this content

Lomakaudella ei tarvitse luopua lempiohjelmista, sillä antenniverkossa toimivat maksu-tv-kanavat näkyvät lisäkortin avulla siellä missä suomalaiset kesän aikana liikkuvat. Kesäkauden ehdottomiin tv-tärppeihin kuuluvat olympialaiset, formulat ja lukuisat ensi-iltaelokuvat.

Valtaosa Suomen puolesta miljoonasta kesämökistä*) on kytketty antenniverkkoon, joka on tv-ohjelmien lähetysalustoista kaikkein häiriöttömin. Tänä päivänä televisio löytyy yli 70 prosentista vapaa-ajan asuntoja. Television katselu koetaan tärkeäksi osaksi koko perheen viihtymistä lomalla.

”Etenkin urheilu, koko perheen elokuvat ja lasten kanavien tarjoamat ohjelmat ovat sellaista tv-sisältöä, josta suomalaiset eivät halua luopua kesälläkään. Erona arkikatseluun voi mainita sen, että lomalla ollaan valikoivampia ja panostetaan laadukkaampaan sisältöön”, PlusTV:n toimitusjohtaja Jyri Ratia kertoo.

Veneilyn ja asuntovaunumatkailun kasvattaessa suosiotaan lomailevat suomalaiset hyötyvät koko Suomen kattavasta antenniverkosta ja helposti mukana kulkevasta katselukortista, joka mahdollistaa maksu-tv-kanavien seuraamisen myös vesillä ja tien päällä. Myös kanavien samanaikainen katselu kahdessa eri paikassa onnistuu lisäkortin avulla. PlusTV on maksu-tv-palveluntarjoajista ainut, joka tarjoaa antennitalouksien asiakkaille lisäkortin pelkän korttimaksun hinnalla.

”Asiakkaistamme joka kolmas katsoo televisiota yli kaksi tuntia päivässä, eikä lomakausi vaikuta katselun määrään”, Ratia toteaa.

Kesäkauden odotetuimpien ohjelmien joukossa urheilua ja elokuvia

Suomalainen yleisurheilukansa korkkasi tv-kesän heti toukokuussa, kun yleisurheilun Timanttiliiga käynnistyi. Seuraavaksi on vuorossa Rooman osakilpailu 31.5. CANAL+ Urheilu näyttää yksinoikeudella kaikki 14 osakilpailua. Vauhdikkaasti alkanut Formula 1 -kausi jatkuu suorina lähetyksinä MTV3 MAX -kanavalla marraskuulle asti, ja tuo kalenteriin muutaman vuoden tauon jälkeen Yhdysvaltain GP:n Teksasissa. Tenniksen ystävät kokoontuvat ruudun ääreen 25.6.–8.7. jännittämään Wimbledonin turnausta, joka niin ikään näkyy CANAL+ Urheilu -kanavalla. Lähetykset urheiluvuoden huipentumasta, Lontoon kesäolympialaisista, alkavat Eurosport-kanavalla 27. heinäkuuta ja jatkuvat koko kaksiviikkoisten kisojen ajan ympäri vuorokauden.

PlusTV:n kanavavalikoimassa on neljä lasten kanavaa. Nelonen Perheellä nähdään kesäkuun alusta alkaen jo klassikoksi muodostunut animaatiosarja Peukaloisen retket, jossa Nils Holgersson seikkailee Martti-hanhen selässä. PlusTV:n kanavilla näkyy kesän aikana runsaasti lasten rakastamia hahmoja, esimerkiksi Myyrä, Babar, Tintti, Muumit, Dumbo, Karhuveljeni Koda, Tarzan, Nalle Puh, Pororo ja Kasper. Kesän aikana on luvassa myös monia koko perheelle sopivia elokuvaensi-iltoja, kuten Toy Story 3, Kung-Fu Panda 2, Liisa Ihmemaassa sekä fantasiaseikkailu Noidan oppipoika.

*) Vuonna 2011 Suomessa oli 492 700 kesämökkiä. Lähes 800 000 suomalaista kuuluu kesämökin omistavaan asuntokuntaan (Tilastokeskus).

Lisätietoja:
Jyri Ratia, toimitusjohtaja, jyri.ratia@plustv.fi, puh. 050 341 3052
Elina Leino, viestintäjohtaja, elina.leino@plustv.fi, puh. 050 315 0211

PlusTV, viralliselta toiminimeltään Digi TV Plus Oy, on Suomen johtava antennikotien maksu-tv-palveluntarjoaja. PlusTV:n valikoimassa on 20 Suomen suosituinta ja katsotuinta maksukanavaa. PlusTV tarjoaa MTV Median maksukanavista MTV3 MAXin, MTV3 Faktan, MTV3 Leffan, MTV3 Juniorin yksinoikeudella antennikoteihin. Muut PlusTV:n tarjoamat kanavat ovat: Nelonen Kino, Nelonen Perhe, Nelonen Maailma, Nelonen Pro 1, Nelonen Pro 2, Disney Channel, Nickelodeon, MTV Music Television, Eurosport, Discovery Channel, Digiviihde, URHOtv ja CANAL+-kanavat: CANAL+ First, CANAL+ Series, CANAL+ Urheilu ja CANAL+ Aitio. PlusTV:n pääomistaja on pohjoismainen mediaoperaattori Teracom Group.