Rakennusyhtiö Firaan uusia ammattilaisia

Report this content

Voimakkaassa kasvussa oleva rakennusalan palveluyhtiö Fira Oy on nimittänyt loppuvuoden 2012 ja alkuvuonna 2013 kuusi uutta rakennusalan ammattilaista.  

Ulla Kuosmanen on nimitetty 11. tammikuuta alkaen vastaamaan Firan kansainvälisistä hankinnoista.

Timo Pentikäinen aloitti talotekniikkapäällikkönä 26. marraskuuta 2012.

Jouni Heikka on valittu työnjohtajaksi. Hän aloitti uudessa tehtävässään 4. helmikuuta.

Jari Pessala nimitettiin työnjohtajaksi 7. tammikuuta alkaen.

Pentti Lohi aloitti työnjohtajana 2. tammikuuta.

Juhani Karppelin on nimitetty työpäälliköksi Pirkanmaan alueelle 2. tammikuuta alkaen.

Lisätietoja:
Jussi Aho, toimitusjohtaja
Fira Oy
puh. 040 826 1146
jussi.aho(a)fira.fi

Fira Oy on innovatiivinen rakennusalan kasvuyritys. Me muutamme toimintatavallamme alan vallitsevia ajatus- ja toimintatapoja. Tarjoamme palvelulähtöistä ja tietomallipohjaista rakennusurakointia ja palveluita rakennushankkeiden tehostamiseen ja suunnittelemiseen. Tyypillisiä asiakkaitamme ovat yksityiset ja julkiset rakennuttajat sekä uudis- että korjausrakentamisen sektoreilla. Pääkonttorimme sijaitsee Vantaalla, ja liikevaihtomme vuonna 2012 oli 59 miljoonaa euroa.

Multimedia

Multimedia