Sinun maailmasi -kilpailu: EU:n parhaan vähähiilisen hankkeen äänestys käynnistyy

Report this content

Bryssel 18. kesäkuuta 2013 – Ensimmäinen vaihe haettaessa Euroopan parasta ratkaisua kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi lähestyy loppuaan.

Sinun maailmasi -kilpailussa kehotettiin luovia ihmisiä kaikkialta EU:sta esittelemään vähähiilisiä innovaatioitaan suurelle yleisölle. Kilpailussa palkitaan käytännöllisimmät, edullisimmat ja tehokkaimmat ilmastoratkaisut, joita voidaan soveltaa myös muissa Euroopan maissa. Nyt on aika äänestää voittajaa.

EU:n komission ilmastotoimista vastaava jäsen Connie Hedegaard sanoi olleensa ilahtunut siitä, että esille on tullut ”niin monia innovatiivisia hankkeita – vähähiilisistä liikenneratkaisuista ja kestävää asumista helpottavista digitaalisista työkaluista yrityksiin, kouluihin ja kotitalouksiin, jotka tuottavat oman uusiutuvan energiansa.” Nyt äänestyksen käynnistyessä Hedegaard kehottaa pohtimaan, ”mitkä ovat SINUN mielestäsi parhaat ratkaisut meidän maailmamme luomiseksi?” Komissaari sanoo odottavansa innolla syksyllä Kööpenhaminassa pidettävää palkintojenjakotilaisuutta, jossa hänen tehtävänään on palkita parhaat kilpailijat

Yleisö saa 19. kesäkuuta alkaen päättää verkkoäänestyksessä, mitkä kymmenen eurooppalaista hanketta jatkavat seuraavaan vaiheeseen. Nämä hankkeet pääsevät komissaari Hedegaardin johtaman tuomariston ruodittaviksi. Tuomaristo valitsee kolme loppukilpailijaa, jotka palkitaan tänä syksynä Sustainia-palkintoseremoniassa Kööpenhaminassa.

Yksi loppukilpailijoista saa pääpalkinnon: eurooppalaisen tiedotusvälinepaketin. Voittaja saa tilaisuuden tuottaa ehdotuksensa pohjalta ammattimaisen videon ja saa runsaasti tukea menestyksekkään hankkeensa markkinoimiseksi tiedotusvälineissä kaikkialla Euroopassa.

Koska kampanjassa keskitytään erityisesti Bulgariaan, Italiaan, Liettuaan, Puolaan ja Portugaliin, näistä viidestä maasta valitaan kansalliset voittajat. Voittajahankkeita esitellään niiden omissa pääkaupungeissa toteutettavissa tiedotuskampanjoissa tämän syksyn aikana.

Mitä seuraavaksi tapahtuu?

  • Julkinen äänestys sivustolla http://world-you-like.europa.eu 19.6.–19.8.
  • Kansallisten voittajien julkistaminen Bulgariassa, Italiassa, Liettuassa, Puolassa ja Portugalissa syyskuun puoliväliin mennessä;
  • Kolmen loppukilpailijan ja kokonaiskilpailun voittajan julkistaminen Sustainia – Sinun maailmasi -palkintoseremoniassa Kööpenhaminassa 7. marraskuuta 2013.

Taustatietoa:

Kilpailu on osa Euroopan komission yleiseurooppalaista Sinun maailmasi. Sinun ilmastosi -tiedotuskampanjaa, jonka tarkoitus on edistää käytännöllisiä, innovatiivisia ja edullisia ilmastonmuutosta koskevia ratkaisuja.

Kampanja käynnistettiin lokakuussa 2012, ja sen jälkeen se on saanut yli 30 000 seuraajaa sosiaalisessa mediassa ja yli 160 kumppanijärjestöä kaikkialta EU:sta. Kampanjaa tukevat myös monet julkisuuden henkilöt, kuten YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon sekä palkitut näyttelijät Colin Firth ja Sergio Peris-Mencheta.

Kampanjan kumppani Sustainia on kansainvälinen kestävyysaloite, jonka kunniapuheenjohtaja on Arnold Schwarzenegger ja joka toimii vaivattomasti sovellettavien ratkaisujen tunnistamiseksi ja edistämiseksi.

Liity keskusteluun ja hanki lisätietoja:

http://world-you-like.europa.eu/fi/

https://www.facebook.com/EUClimateAction

https://twitter.com/EUClimateAction #worldulike

Lisätietoa Sustainia-palkinnoista: http://www.sustainia.me/

Yhteydenotot:
Stephanie Rhomberg, stephanie.rhomberg@ec.europa.eu, +32 2 298 72 78
Isaac Valero Ladron, isaac.valero-ladron@ec.europa.eu,  +32 2 296 49 71