Sony Music Unlimited nyt Suomessa

Report this content

Pilvipohjainen digitaalisen musiikin palvelu on nyt saatavilla myös Pohjoismaissa.

Sony Entertainment Network on ilmoittanut laajentavansa pilvipohjaisen Music Unlimited  -musiikkipalvelunsa Suomeen ja muihin Pohjoismaihin.

Joulukuussa 2010 aloittanut Music Unlimited -palvelu laajentaa jatkuvasti globaalia tarjontaansa, sisältäen nyt yli 15 miljoonaa kappaletta kaikilta suurimmilta levy-yhtiöiltä, johtavilta itsenäisiltä levy-yhtiöiltä ja suurimmilta maailmanlaajuisilta julkaisijoilta. Sonyn painopiste on jatkuva tarjonnan kasvu, ja se on ottanut palveluunsa mukaan nyt myös nousevia paikallisia artisteja.

”Alle vuodessa Music Unlimited on levinnyt 13 maahan ja se saavuttaa satoja miljoonia olohuoneita ja matkapuhelimia,” kertoo Tim Schaaff, Sony Network Entertainmentin johtaja. ”Kuluttajat ovat huomanneet, että Music Unlimited on kätevä ja helppokäyttöinen ja se mahdollistaa musiikin kuuntelun missä ja milloin vain. Tulevana vuonna aiomme pitää vauhtia yllä tuomalla palvelun yhä uusiin laitteisiin sekä yhä useampien kuluttajien käytettäväksi ympäri maailman.”

Music Unlimited -palveluun voi yhdistää usean eri laitteen ja sitä voi kuunnella muun muassa 2010, 2011 ja tulevilla Sony BRAVIA® television malleilla, Blu-ray-soittimilla, Blu-ray–kotiteatterijärjestelmillä,  PlayStation 3 ja PSP (PlayStation Portable) -pelikonsoleilla, tietokoneilla mukaan lukien VAIO PC:t, Sony Walkmaneilla, Android-pohjaisilla taulutietokoneilla mukaan lukien Sony Tabletit, Sony Ericssonin Android- matkapuhelimilla (esim. Xperia) ja muilla Android-pohjaisilla matkapuhelimilla.  Musiikin ystävät saavat käyttöönsä henkilökohtaisen käyttäjätilin kirjautuessaan Sonyn Music Unlimited -palveluun.  Yhteensopivilla Sony-laitteilla käyttäjät pääsevät käsiksi loputtomaan määrään musiikkia.

Music Unlimited -palvelun ominaisuudet

Music Unlimited tarjoaa laajan sisällön lisäksi helppokäyttöisiä ominaisuuksia uuden musiikin löytämiseksi. Music Unlimited Premium-tili tarjoaa mahdollisuuden kuunnella tarvittaessa jokaisen kappaleen kokonaisuudessaan, luoda henkilökohtaisia soittolistoja lempikappaleista ja päästä kuuntelemaan Top 100 -kanavia, jotka päivittyvät jatkuvasti uusimmilla hiteillä. Premium-asiakkuuden hinta on 9,99 €/kk.

Music Unlimited -perustili toimii mainoksettomana radioasemana, jossa käyttäjä voi kuunnella kymmeniä räätälöityjä kanavia lajiteltuna tyylilajin, aikakauden ja jopa tunnelman mukaan SensMe-ohjelman avulla. Kaikki tämä tapahtuu ilman, että käyttäjän tarvitsee itse ladata tai hallinnoida musiikkitiedostojaan. Perustilin hinta on 3,99 €/kk.

Molempien tilien uusiin ominaisuuksiin kuuluu My Channels -toiminto, joka on saatavilla Music Unlimited PS3 ja PC -sovelluksille. Se antaa käyttäjille enemmän hallintamahdollisuuksia luomalla räätälöityjä radioasemia heidän lempimusiikkiinsa perustuen. Syöttämällä palveluun artistin nimen uusi radioasema muodostuu sekä tämän että samaa tyyliä edustavien artistien kappaleilla.

Music Unlimited -palvelu oppii käyttäjän mieltymyksistä räätälöimällä jatkuvasti musiikkikanavia tarjotakseen sopivimmat ja nautinnollisimmat soittolistat tutkimalla käyttäjien kuuntelutottumuksia. Palvelu mahdollistaa kappaleiden arvostelemisen ja analysoi käyttäjien nykyistä kokoelmaa. Mitä enemmän musiikkia käyttäjä kuuntelee, sitä yksilöllisemmiksi musiikkikanavat muotoutuvat.

Lisätietoa Music Unlimited -palvelusta on osoitteessa www.MUnlimited.com. Sivulta löytyvät myös ohjeet, miten Music Unlimitedia voi kokeilla ilmaiseksi 30 päivän ajan.

Lisätietoa Sony Entertainment Networkista on osoitteissa www.sonyentertainmentnetwork.com, www.facebook.com/sonyentertainment, ja www.twitter.com/sonyentnet

Lisätietoja ja kuvia:

Ulrik Petersen, Senior Manager – Strategy Office, Sony Nordic

Ulrik.Petersen@eu.sony.com / +45 43 55 70 11

Tai

Viestintätoimisto Taitomylly, Tuomas Niska, 010 239 3307 / sony.press@taitomylly.fi

Sony on johtava kansainvälinen ääni-, kuva-, viestintä- ja informaatiotekniikan kehittäjä niin yksityis- kuin ammattituotteissa ympäri maailman. Sonyn AV-tuotteiden tunnetuimpia tuotemerkkejä ovat BRAVIA™, Cyber-shot™, Handycam® ja Walkman® ja VAIO™. Ammattilaiskäyttöön Sonylla on huippuluokan teräväpiirtotuotteita tuottamisesta esittämiseen, esimerkiksi XDCAM™ HD -kamera. Sonyn kattava HD-mallisto ja elektroniikka, musiikki, kuvat, pelit ja online-liiketoiminta tekevät yhtiöstä maailman johtavan viihdebrändin. Sony työllistää noin 170 000 työntekijää maailmanlaajuisesti.

Sony tekee pitkäaikaista sponsorityötä jalkapallon kanssa. Sony oli virallinen UEFA Champions Leaguen sponsori vuoteen 2012 saakka ja on FIFA:n virallinen kumppani vuoteen 2014 ja kansainvälinen FIFA World Cup™ -sponsorikumppani vuosina 2010 ja 2014.

Lisätietoja Sony Europesta saa osoitteesta http://www.sony-europe.com/ ja http://www.sony-europe.com/presscenter/

Sony, WALKMAN, VAIO, Cyber-shot, Handycam, α, BRAVIA ja XDCAM ovat Sonyn rekisteröityjä tavaramerkkejä. “PlayStation” on Sony Computer Entertainmentin rekisteröity tavaramerkki. Muut mainitut tavaramerkit on rekisteröity omille omistajilleen. 

Avainsanat: