Suomalaisella SEPA-osaamisella kova kysyntä

Report this content

SEPA-siirtymäaika päättyy Suomessa 31.10.2011. Mattimyöhäisillä alkaa olla kiire, sillä marraskuun alun jälkeen Suomessa toimivat pankit eivät hyväksy kotimaisia tilinumeroita eivätkä vastaanota kotimaisessa muodossa olevia maksuaineistoja.

”Suomesta löytyy maailman paras SEPA-osaaminen. Marraskuun alusta lähtien Suomessa toimivat pankit eivät enää hyväksy kotimaisia tilinumeroita, eivätkä vastaanota kotimaisia tai ulkomaisia maksuaineistoja. Joissakin tapauksissa uudet customer to bank (C2B) -maksuaineistot vaativat myös uuden pankkiyhteyden”, kertoo OpusCapitan tuotepäällikkö Tapani Oksala.

OpusCapita on siirtänyt yritysten järjestelmiä SEPA-aikaan jo vuodesta 2009 sekä Suomessa että Suomen rajojen ulkopuolella.

”OpusCapita on ehdoton edelläkävijä SEPA-asioissa.  Kun Suomen SEPA-siirtymäaika lähenee loppuaan, pääosa suomalaisfirmoista alkaa olla jo valmiina”, Oksala kertoo.

”Euroopassa vasta valmistellaan siirtymäaikaa SEPA-alueelle, joten suomalaisten asiantuntijoiden tehtäväksi jää osaamisen vieminen maailmalle.”

Yritysten SEPA-valmiustarkastukset eivät kuitenkaan ole vielä ohi. Tarkastuksissa edelleen selvitetään yritysten maksuaineistojen ja pankkiyhteyksien SEPA-valmiuksia. Jos tarkistuksissa on löytynyt korjauskohteita, OpusCapita on antanut niistä asiakasyrityksilleen selkeän raportin.

”Jää nähtäväksi miten yritykset, jotka eivät ole hoitaneet järjestelmiään SEPA-valmiuteen lokakuun loppuun mennessä, hoitavat maksuliikenteensä marraskuusta alkaen. Varmaa kuitenkin on, että Suomen SEPA-siirtymäsuunnitelmaan ei tule muutoksia eikä jatkoaikoja.” 

Lisätietoja:
Tiina Härkönen, markkinointi- ja viestintäjohtaja
OpusCapita
0207 463 211
tiina.harkonen(at)opuscapita.com

OpusCapita on edelläkävijä likviditeetinhallinnan sekä rahoituksen ja sähköisen laskunkäsittelyn ratkaisuissa. Lähes 30 vuoden kokemuksella autamme asiakkaitamme kehittymään ketterämmiksi, tehokkaammiksi ja tuottavammiksi automatisoimalla kassavirtoja. Teemme maailman käyttäjäystävällisimpiä talousohjelmistoja ja tavoitteemme on olla vertailukohta koko alalle

Suomalainen OpusCapita perustettiin vuonna 1984. Asiakkaamme ovat sekä yrityksiä että julkisen sektorin organisaatioita ja sovelluksiamme käytetään yli 50 maassa ympäri maailmaa. OpusCapitalla on toimipisteet Helsingissä, Tampereella, Tukholmassa ja Kööpenhaminassa sekä emoyhtiö Itella Informationin kautta toimipisteet 15 maassa.