Taitomyllyn uusi myllymestari Ismo Haaponiemi tulee Salibandyliitosta

Report this content

Taitomylly Oy on palkannut Ismo Haaponiemen myllymestariksi eli toimitusjohtajaksi. Uusi myllymestari keskittyy rakentamaan Taitomyllystä vision mukaisesti parhaiden ammattilaisten työpaikan. Haaponiemi työskenteli aikaisemmin Salibandyliiton pääsihteerinä.

Taitomyllyn hallitus haki tehtävään sisäkentän johtajaa, jolla on erinomaiset ihmisjohtamisen taidot yhdistettynä analyyttiseen ja päämäärähakuiseen asenteeseen. Ismo Haaponiemen luonne ja näytöt urheilumaailmasta vastaavat tätä profiilia erinomaisesti.

Ismo on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri Jyväskylän yliopistosta. Hän on työskennellyt aiemmin JYP HT ry:n toiminnanjohtajana ja useissa eri tehtävissä Salibandyliitossa. Vuonna 2010 Helsingissä järjestetyissä salibandyn MM-kisoissa hän toimi pääsihteerinä. Kisat tuottivat järjestölle 1,7 miljoonan liikevaihdolla 450 000 euron voiton. Esimiestyön lisäksi Ismo on vastannut Salibandyliitossa muun muassa palvelukonseptin uudistamisesta ja strategian suunnittelusta sekä toimeenpanosta.

Taitomylly hakee uuden toimitusjohtajan palkkaamisella kasvua ja muutosta esimerkiksi verkostoliiketoimintaa kehittämällä. Yhtiön perustaja ja nykyinen toimitusjohtaja Susanna Paloheimo siirtyy johtamaan myyntiä, strategisia kumppanuuksia ja merkittävimpiä asiakkuuksia.

”Joukkueurheilussa puhutaan pelaajien roolituksesta. Joukkueeseen ei valita vain pistepörssin parhaita pelaajia, jolloin joukkueessa olisi liikaa samankaltaisia pelaajia ja vain yhdenlaista osaamista. Kentällisissä ja joukkueessa tulee olla valittua pelitapaa ja strategiaa parhaiten toteuttavat pelaajat. Ihmisten tulee täydentää osaamisellaan ja persoonallaan toisiaan ja olla yhteistyökykyisiä, joukkuehenkeä rakentavia eikä rikkovia. Myös potentiaali oppia, uudistua ja uudistaa on tärkeää”, kertoo Ismo Haaponiemi roolittamisen tärkeydestä.

”Arvostan sitä, että hallitus on tehnyt rohkean valinnan ottaa johtaja viestintäalan ulkopuolelta. Minusta on hienoa, että saan tämän tilaisuuden”, iloitsee Haaponiemi.

Ismo aloittaa tehtävässään maanantaina 24.9.2012.

Lisätietoja:
Ismo Haaponiemi, Taitomylly Oy:n myllymestari 24.9.2012 alkaen.
puhelin 0400 529 032
ismo.haaponiemi(a)taitomylly.fi

Tapani Huikuri, Taitomylly Oy:n hallituksen puheenjohtaja
puhelin 040 821 31 26
tapani.huikuri(a)successfactory.fi

Taitomylly on viestintää liikkeenjohdon näkökulmasta tarkasteleva asiantuntijayritys, joka on perustettu jo vuonna 1996. Tehtävämme on tunnistaa asiakkaidemme viestinnälliset mahdollisuudet ja auttaa heitä suunnittelemaan ja toteuttamaan ne. Käytössämme on kaikki vaikuttamisen keinot. Missiomme on auttaa asiakkaitamme menestymään paremmin. Kaikessa toiminnassamme lähtökohtana ovat asiakkaamme liiketoiminnalleen asettamat tavoitteet. Viestinnän vaikuttavuus on meille tärkeää, ei viestintä viestinnän takia. Vahvuuksiamme ovat monipuolinen markkinointiviestinnän ammattitaito, laaja toimialakokemus ja hyvät ja avoimet suhteet mediaan. Ymmärrämme asiakkaidemme bisnestä ja haluamme oppia siitä lisää.

Multimedia

Multimedia