Tallinnanaukion julkisivut uudistuvat – tavoitteena elävä kaupunkikeskus

Report this content


Kauppakeskus Itiksen julkisivut kunnostetaan osana kauppakeskuksen mittavaa kokonaisuudistusta. Uudistustyöt alkavat Tallinnanaukiolta huhtikuun alussa ja niiden arvioidaan valmistuvan syyskuun loppuun mennessä.

Kunnostuksessa kauppakeskuksen Tallinnanaukion puoleiset julkisivut ja sisäänkäynnit uudistetaan entistä ehommiksi. Julkisivujen valomainokset poistetaan remontin ajaksi. Kulku kauppakeskuksen liikkeisiin säilyy nykyisenlaisena koko remontin ajan pieniä tilapäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Huhtikuussa Itiksen pysäköinninvalvonta ulotetaan koskemaan myös Tallinnanaukiota. Pysäköinninvalvonnan tarkoituksena on valvoa, ettei torialuetta käytetä pysäköintiin. Huoltoajo sekä kuormien purku ja lastaaminen on edelleen sallittua.

Toripaikat uudistuvat, tapahtumat lisääntyvät

Kauppakeskus Itis ja Helsingin Tukkutori Oy allekirjoittivat yhteistyösopimuksen Tallinnanaukion tori- ja myyntipaikkojen vuokrauksista joulukuussa 2012. Sopimus on kestoltaan viisivuotinen ja ulottuu vuoden 2017 asti. Tori- ja myyntipaikkojen ilme tulee olemaan uudistuvan kauppakeskus Itiksen brändin mukainen. Kesäkauden aikana vakiotoritoimijoita on viisi.

Uudistuva Tallinnanaukio on myös entistä elävämpi tapahtumakeskus.

Kulttuurikeskus Stoan suositut katutanssitapahtumat toteutetaan myös tulevana kesänä. Tallinnanaukion katutanssit järjestetään 6.6.–15.8. torstaisin paria mahdollista poikkeusta lukuun ottamatta.

Torialueen kiinteistä kalustuksista, istutuksista ja rakenteista vastaa Helsingin kaupungin rakennusvirasto. Rakennusviraston tavoitteena on saada Tallinnanaukion penkit uusittua vuoden 2013 aikana. Tarkka ajankohta toteutukselle on vielä avoin.

Lisätiedot:

Kirsi Feirikki, kauppakeskusjohtaja
Wereldhave Finland Oy
050 549 5108
kirsi.feirikki@wereldhave.com

Itis on Pohjoismaiden suurin kauppakeskus, joka koostuu yli 250 liikkeestä, 30 ravintolasta, kahdesta tavaratalosta sekä 30 toimistosta. Kauppakeskus on valmistunut kolmessa eri vaiheessa: ensimmäinen osa, valmistui vuonna 1984. Toinen osa valmistui vuonna 1992, ja kolmas vaihe avattiin vuonna 2001. Kauppakeskuksen omistaa hollantilainen kiinteistösijoitusyhtiö Wereldhave N.V.  

Avainsanat: