Vain harva yritys on automatisoinut kassavirtaennustamisen

Report this content

Suomalaisyrityksissä johto odottaa kassavirran ennustamista, paljastaa OpusCapitan loppuvuodesta 2011 teettämä tutkimus. Tästä huolimatta joka kymmenennessä yrityksessä kassavirtaa ei ennusteta. Kassavirtaennustaminen on mahdollista automatisoida, mutta edelleen suurin osa yrityksistä ennustaa kassavirtansa manuaalisesti. 

Selvityksen mukaan kassavirran ennustaminen helpotti eniten rahoitustarpeiden ennakoimista ja päätöksentekoa. Ennustaminen pienensi myös operatiivista riskiä ja vapautti yritysten kassavirtaa. Muita hyötyjä olivat parempi tuotto likviditeetille, korkokulujen minimointi ja käyttöpääoman hallinta.

Tärkein syy aloittaa kassavirtojen ennustaminen yrityksissä oli rahoituksen kiristyminen. Muita syitä olivat johdon päätös, liiketoiminnan tarpeet ja taloustoimintojen kehittäminen. Päätös kassavirtaennusteiden tarpeellisuudesta on yli 70 prosentissa yrityksistä toimitusjohtajan ja johtoryhmän aloitteellisuuden varassa.

Kassavirran ennustaminen on huonosti automatisoitu, vaikka siihen olisi valmiita ohjelmia. 30 prosentissa tutkituista yrityksistä ei kassavirran ennustamista ole lainkaan automatisoitu, ja täysin automatisoitu se ei ollut yhdessäkään.

Kaikki isotkaan yritykset eivät ennusta
Ennusteita tekevät yritykset kokivat kyselyn hyödyt merkittävinä, mutta tästä huolimatta edes kaikki suuret organisaatiot eivät ennustaneet kassavirtaa.

Yrityksissä, joissa kassavirtaa ei ennusteta, suurin syy oli se, ettei sille nähdä tarvetta. Muita syitä olivat aika- ja resurssipula sekä järjestelmätuen tai tiedon puute. Kuitenkin näissäkin yrityksissä silti uskottiin ennustamisen hyötyihin.

Alhainen automatisointi lisäsi selvästi tyytymättömyyttä ennustusprosessiin. Tyytymättömiä ja jonkin verran tyytyväisiä vastanneista yrityksistä oli 67 prosenttia, ja erittäin tyytyväisiä oltiin ainoastaan yhdessä yrityksessä. Heikon automatisoinnin seurauksena kassavirtaennusteen tekemiseen tarvitaan paljon henkilökuntaa, keskimääräisesti viisi henkilöä.

– Ei ole ihme, että joka neljännessä yrityksessä kassavirran ennustamiselle asetetut tavoitteet eivät olleet toteutuneet. 30 prosentissa niistäkin yrityksistä, joissa kassavirtaa ennustetaan, ennustusta ei verrata toteutumaan, toteaa OpusCapitan markkinointi- ja viestintäjohtaja Tiina Härkönen.

Lisätietoja:
Tiina Härkönen
markkinointi- ja viestintäjohtaja, OpusCapita
0207 463 211
tiina.harkonen (at) opuscapita.com

OpusCapita tutkitutti kassavirran ennustamisesta 58 suomalaisyrityksessä Mikkelin ammattikorkeakoulun liiketalouden koulutusohjelmassa.
Suurin osa (35 %) yrityksistä sijoittui liikevaihdoltaan 50–100 miljoonan euron väliin, yli 500 miljoonan liikevaihto oli 29 prosentilla yrityksistä, 201–500 miljoonaan liikevaihto taas 18 prosentilla. Alle 50 miljoonan liikevaihto taas oli 11 prosentilla. Kyselyyn vastasivat yritysten rahoitus- ja talousjohtaja, talouspäällikkö tai controller.

Lyhyesti OpusCapitasta
OpusCapita auttaa organisaatioita kehittymään ketterämmiksi ja tehokkaammiksi automatisoimalla kassavirtoja. Lähes 30 vuoden kokemus kassanhallinnan ja treasuryn ratkaisuista on mahdollistanut ohjelmistot ja palvelut, joiden ansiosta OpusCapita on eurooppalainen vertailukohta kassavirtojen automatisoinnissa. Yhtiö investoi tuotekehitykseen merkittävästi yli toimialan keskiarvon ja kehittää maailman käyttäjäystävällisimpiä talousohjelmistoja.

OpusCapitalla on 140 työntekijää Helsingissä, Tampereella, Tukholmassa ja Kööpenhaminassa. Yhtiö perustettiin Suomessa vuonna 1984 ja on heinäkuusta 2011 alkaen ollut Itella Informationin omistuksessa.

Avainsanat:

Liitteet & linkit