Fazer lahjoittaa 100 000 euroa Helsingin yliopistolle

Report this content

Fazer jatkaa kotimaisen huippututkimuksen tukemista ja lahjoittaa Helsingin yliopistolle 100 000 euroa. Lahjoitus annetaan maatalous-metsätieteiden koulutusalalle. 125-vuotiaan Fazerin menestys on aina rakentunut suomalaiselle työlle, ja Suomi tarvitsee tulevaisuudessakin elintarvikealan osaajia.

Ruuan tuotanto ja ruokailutottumukset vaikuttavat merkittävästi ympäristöön ja ympäröiviin yhteisöihin. Päivittäisillä aterioilla on myös suora vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin. Fazer haluaa tarjota tuotteita ja palveluita, jotka mahdollistavat vastuullisen elämäntavan nyt ja tulevaisuudessa. Korkeakoulut ovat tärkeä yhteistyökumppani, sillä niissä tehdään merkittävää tutkimustyötä ja koulutetaan alalle tulevaisuuden huippuosaajia. Lahjoituksella Fazer haluaa osaltaan tukea elintarvikealan akateemista osaamista ja tutkimuksen jatkuvuutta Suomessa. Fazerin menestys rakentuu suomalaiseen työhön ja ammattitaitoon sekä keinoihin löytää uusia ja uudenlaisia kykyjä.

”Suomi tarvitsee tulevaisuudessakin elintarvikealan huippuosaajia. Ihmiset ovat entistä kiinnostuneempia terveellisyydestä ja hyvinvoinnista ja haluavat tehdä vastuullisia valintoja. Tämä innostaa myös meitä tutkimaan ja luomaan täysin uudenlaisia tuotteita ja palveluita, jotka inspiroivat nauttimaan ja voimaan hyvin”, sanoo Fazerin konsernijohtaja Christoph Vitzthum.

”Helsingin yliopisto on erittäin kiitollinen saamastaan lahjoituksesta. Lahjoitusvarojen merkitys korostuu erityisesti taloudellisesti haastavina aikoina, koska ne mahdollistavat uusien, strategisesti tärkeiden avausten tekemisen", sanoo Helsingin yliopiston kansleri Thomas Wilhelmsson.

Fazer tukee akateemista tutkimusta luodakseen arvoa, todentaakseen tuotteidensa vaikutuksia, luodakseen innovaatioita ja ollakseen kiinnostava työnantaja tulevaisuudessa.

Fazer tekee yhteistyötä eri yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Näihin kuuluvat muun muassa Suomessa Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto sekä Aalto-yliopisto ja Ruotsissa Uppsala SLU ja Lund consortium. Vuonna 2015 Fazer teki lahjoituksen kahdelle yliopistolle tukeakseen suomalaista akateemista tutkimusta. Yhtiö lahjoitti 100 000 euroa sekä Helsingin yliopiston Maatalous-metsätieteelliselle tiedekunnalle että Hanken Svenska Handelshögskolanille. Fazer osallistui Hankenin varainkeräyshankkeeseen jo vuonna 2010, tuolloinkin 100 000 euron lahjoituksella. Fazer ylläpitää kumppanuussuhteita edellä mainittuihin ja muihin tutkimuslaitoksiin sekä terveysalan ammattilaisiin tutkiakseen aihealueita jotka liittyvät sen tarjoomaan.

Lisätietoja:

Ulrika Romantschuk, SVP, Communications & Branding
p. 040 5664246

Fazerin mediapuhelin palvelee arkisin klo 8.00–16.00 p. 040 668 2998

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@fazer.com  

Fazer-konserni 
Fazer on kansainvälinen perheyritys, joka tarjoaa leipomo-, makeis- ja keksi- ja viljatuotteita sekä ruokailu- ja kahvilapalveluita. Fazerilla on toimintaa kahdeksassa maassa ja vientiä noin 40 maahan. Fazerin missio on luoda makuelämyksiä. Fazerin menestys on sen perustamisesta lähtien vuonna 1891 perustunut parhaaseen tuotteiden ja palvelun laatuun, rakastettuihin brändeihin, osaaviin ihmisiin ja vastuulliseen toimintatapaan. Vuonna 2016 vietetään menestyksekkään Fazer-konsernin 125-vuotisjuhlavuotta ja tänä vuonna tulee myös kuluneeksi 150 vuotta sen perustajan Karl Fazerin syntymästä. Fazer-konsernin liikevaihto vuonna 2015 oli yli 1,5 miljardia euroa ja yrityksessä työskentelee lähes 15 000 henkeä. Fazer noudattaa liiketoiminnassaan eettisiä periaatteita, jotka pohjautuvat yrityksen arvoihin ja YK Global Compactin periaatteisiin.  

Kun haluatte hyvää 

Tilaa

Liitteet & linkit