Helsingin Kaupunginteatteri tiivistää yhteistyötään teatterialan oppilaitosten kanssa

Report this content

Tiedote 20.2.2019

Helsingin Kaupunginteatteri Siegfried kuvassa Mikko Kauppila kuva Julia Jntti

Helsingin Kaupunginteatteri tiivistää yhteistyötään teatterialan oppilaitosten kanssa. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun ja Tampereen yliopiston Teatterityön tutkinto-ohjelman Nätyn yhteistuotanto Siegfried saa ensi-iltansa 12. maaliskuuta studio Pasilassa.

Siegfried jatkaa viime syksyn Syntipukki-esityksessä alkanutta yhteistyötä teatterialan oppilaitosten kanssa. Toiveenamme on, että tulevat teatterintekijät pääsisivät jo opiskeluaikanaan tutustumaan isoon laitosteatteriin ja samalla me pääsemme tutustumaan uusiin ihmisiin ihan rekrytointimielessä. Uskon myös, että yhdessä tekemällä opimme uutta”, sanoo teatterinjohtaja Kari Arffman.

Siegfried on vuonna 2019 valmistuvien Katariina Havukaisen (Näty), Julia Jäntin (Teak) ja Mikko Kauppilan (Näty) yhteistyö. Katariina Havukainen ohjaa esityksen ja vastaa käsikirjoituksesta ja dramaturgiasta yhdessä Mikko Kauppilan kanssa. Näyttämöllä esiintyy Mikko Kauppila ja valosuunnittelusta vastaa Julia Jäntti. Dramaturgisena kehyksenä toimii Pjotr Tšaikovskin Joutsenlampi.

Siegfried sijoittuu joutsenlammen pohjaan, jossa valo taittuu tavallista jyrkemmin. Esitys on Tšaikovskin baletin queer-luenta, joka yhdistää autofiktiivistä materiaalia historiallisiin kokemuksiin vinosta. Liejussa pulikoivat fiktion prinssi Siegfried, Baijerin kuningas Ludvig II ja säveltäjä Pjotr Tšaikovski. Työtämme lävistää valon taittumisen ilmiö, sen lainalaisuudet kahden erillisen faasin, veden ja ilman rajapinnassa. Tuotamme näyttämölle kuvia, joissa yhdistyvät näyttelijän ruumis, vesi, valon heijastumat ja eri aallonpituudet”, luonnehtii työryhmä.

Esitys nähdään studio Pasilassa yhteensä kuusi kertaa, ja sen jälkeen esityksellä on tarkoitus kiertää eri festivaaleilla ja teattereissa.

Katariina Havukainen on helsinkiläinen näyttelijä ja käsikirjoittaja. Katariina on näytellyt useissa tv-sarjoissa, ja teatteriesityksissä, mm. pääroolin Tampereen työväen teatterin Adalmiinan helmi -esityksessä. Katariina toimii lisäksi käsikirjoittajana ITV Studiosilla ja kirjoittaa livesketsejä mm. UIT:n revyisiin ja Putous-tv-ohjelmaan. Hän on työskennellyt ohjaajan assistenttina Kom-teatterissa ja Teatteri Vanha Jukossa. Lisäksi Katariina on kirjoittanut ja ohjannut esityksiä omalle RVS-taidekollektiivilleen. Teatteritaiteen maisteriksi Katariina valmistuu keväällä 2019.

Mikko Kauppila on helsinkiläinen näyttelijä ja sukupuolentutkimuksen opiskelija. Hänen viimeisimpiin teatteritöihinsä lukeutuvat Kansallisteatterin Musta Saara, oma runomonologi Hevoseni Kvääri ja Turun kesäteatterin Vaahteramäen Eemeli. Kamerapuolella hän on näytellyt useammassa indie-elokuvassa ja nyt keväällä ilmestyvässä AIKUISET-komediasarjassa. Syksyllä hänet nähdään Helsingin kaupunginteatterin Pieni merenneito -musikaalissa. Keväällä 2019 Mikko valmistuu teatteritaiteen maisteriksi.

Julia Jäntti on yltäkylläisyyden, huonon maun ja sattuman sanansaattaja jo vuodesta 1993. Hän sijaitsee tällä hetkellä Helsingissä ja viimeistelee maisteriopintojaan teatterikorkeakoulun valosuunnittelun koulutusohjelmassa. Jänttiä innostavat poikkitaiteelliset, kollektiivisesti jaetut näyttämöt sekä tekijyyden monimuotoisuus ilman positioiden luomia rajoitteita. Lisäksi häntä syvästi ilahduttaa kaikki se, mikä jättäytyy tavoitellun oikeaoppisuuden, ideaalin, optimaalin, harkittujen valintojen sekä tarkasti hiottujen materiaalien suvantoihin. Teatteriesitysten lisäksi Jäntti on tehnyt valosuunnittelua muun muassa muotinäytöksiin ja valofestivaaleille.

Siefried-ensi-ilta 12.3.2019 klo 19 ja esitykset 6.4.2019 saakka Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa (Ratamestarinkatu 5)
Liput: 9 € - 18 € (sis. pm)

 

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti, Ensi linja 2, ma-pe klo 9-17.30, Eläintarhantie 5 la klo 11-19 ja tuntia ennen esitystä sekä Lippupiste ma-la klo 9 - 21, su klo 10 - 18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) 
www.hkt.fi 

#siegfriednaty #hktfi

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta.
Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt: Helsingin Kaupunginteatteri, vastaava tiedottaja Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi040 552 3788

Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Helsingin Kaupunginteatteri tiivistää yhteistyötään teatterialan oppilaitosten kanssa - Teak-Näty-vierailu Siegfried saa ensi-iltansa 12.3.2019 studio Pasilassa.
Tweettaa

Lainaukset

Siegfried jatkaa viime syksyn Syntipukki-esityksessä alkanutta yhteistyötä teatterialan oppilaitosten kanssa. Toiveenamme on, että tulevat teatterintekijät pääsisivät jo opiskeluaikanaan tutustumaan isoon laitosteatteriin ja samalla me pääsemme tutustumaan uusiin ihmisiin ihan rekrytointimielessä. Uskon myös, että yhdessä tekemällä opimme uutta.
teatterinjohtaja Kari Arffman
Siegfried sijoittuu joutsenlammen pohjaan, jossa valo taittuu tavallista jyrkemmin. Esitys on Tšaikovskin baletin queer-luenta, joka yhdistää autofiktiivistä materiaalia historiallisiin kokemuksiin vinosta. Liejussa pulikoivat fiktion prinssi Siegfried, Baijerin kuningas Ludvig II ja säveltäjä Pjotr Tšaikovski. Työtämme lävistää valon taittumisen ilmiö, sen lainalaisuudet kahden erillisen faasin, veden ja ilman rajapinnassa. Tuotamme näyttämölle kuvia, joissa yhdistyvät näyttelijän ruumis, vesi, valon heijastumat ja eri aallonpituudet.
Siegfried-esityksen työryhmä