Syksyn säkenöivin musikaaliuutuus Kinky Boots ensi-iltaan Helsingin Kaupunginteatterissa

Report this content

Tiedote 9.8.2018

Helsingin Kaupunginteatterin syyskauden avaa komeasti Broadwaylla menestystä niittänyt energinen ja lämmin musikaalihitti Kinky Boots 30. elokuuta.

Pop-ikoni Cyndi Lauperin säveltämä ja musikaaliguru Harvey Fiersteinin käsikirjoittama, moneen kertaan palkittu musikaali Kinky Boots (2013) juhlistaa erilaisuutta, ystävyyttä ja ennakkoluulojen voittamista. Musikaalin on ohjannut kansainvälistä uraa tekevä, nouseva ohjaajatähti Samuel Harjanne. 2000-luvun alun Englantiin sijoittuvan musikaalin päärooleissa nähdään monista HKT:n musikaaleista tuttu rautainen moniosaaja Petrus Kähkönen (Charlie) ja ensi kertaa Kaupunginteatterissa vieraileva musiikkiteatterilupaus Lauri Mikkola (Lola/Simon).

Nuori Charlie Price jatkaisi mieluummin elämäänsä muualla kuin kotikaupungissaan kenkätehtailijana. Isä kuitenkin kuolee yllättäen, ja konkurssikypsä, suvussa pitkään isältä pojalle siirtynyt kenkätehdas työntekijöineen jää Charlien kontolle. Tehtaan pelastamiseksi löytyy uusi liikeidea, kun Charlie sattumalta kohtaa Lola-nimisenä drag queenina esiintyvän Simonin. Mistään ei nimittäin tahdo löytyä Lolalle ja hänen kollegoilleen riittävän kestäviä, korkeita ja kinkyjä kenkiä! Kaksikko yhdistää voimansa ja yltää vaikeuksien kautta keski-englantilaisen tehdashallin hämärästä aina muotimaailman huipulle Milanoon.

”Tämä on hauska, koskettava, lämmin ja ennakkoluuloja murtava koko perheen juttu. Se, että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on, on itsessään tosi haastavaa, mutta yritäpäs hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet, se vasta on haastavaa, ja se on Kinky Bootsin sydän”, sanoo ohjaaja Samuel Harjanne.

Kinky Boots on pop-hiteistään tunnetun Cyndi Lauperin ensimmäinen askel teatterin maailmaan. 60-80 -lukujen soulista, discosta ja popista ammentava musiikki on paitsi hyvin kiinni teoksen musiikkidramaturgiassa, myös täysin radiokelpoista hittikamaa. Lauperin musiikki vie mukanaan, ja sitä huomaa vaan hytkyvänsä rytmissä!”, sanoo kapellimestari Eeva Kontu.

Musikaalin muissa rooleissa nähdään mm. Raili Raitala (Nicola), Anna Victoria Eriksson (Lauren), Tero Koponen (Don), Joachim Wigelius (George) ja Lolan drag-enkeleinä Tomi Lappi, Henri Sarajärvi, Christoffer Sandberg, Anton Engström, Paavo Kääriäinen ja Jero Mäkeläinen.

10-henkisen orkesterin kapellimestarina toimii Eeva Kontu ja koreografiat 34-henkiselle ensemblelle suunnittelee Gunilla Olsson-Karlsson. Lavastuksen on suunnitellut Peter Ahlqvist ja puvut Tuomas Lampinen. Valosuunnittelusta vastaa William Iles ja äänisuunnittelusta Kai Poutanen. Naamioinnin ja kampaukset suunnittelee Henri Karjalainen.

Geoff Deanen ja Tim Firthin tositapahtumiin pohjautuvaan elokuvakäsikirjoitukseen (Kinky Boots, USA/Iso-Britannia 2005) perustuva musikaali kantaesitettiin Broadwaylla 2013, ja se on sittemmin kerännyt lukuisia palkintoja, mm. kuusi Tony-palkintoa, kolme Laurence Olivier -palkintoa ja Grammyn parhaana musiikkiteatterialbumina.

Katso Kinky Bootsin kulisseissa kuvattu Behind the Boots -video.

 

Kinky Boots -musikaalin ensi-ilta 30.8.2018 Helsingin Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä
34 € - 78 € (sis. pm)                                                                                                                                                                                                

 

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti, Ensi linja 2, ma-pe klo 9-17.30, Eläintarhantie 5 la klo 11-19 ja tuntia ennen esitystä sekä Lippupiste ma-la klo 9 - 21, su klo 10 - 18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) 
www.hkt.fi 

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta.
Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt: Helsingin Kaupunginteatteri, vastaava tiedottaja Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi040 552 3788

Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki

 

 

 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Helsingin Kaupunginteatterin syyskauden avaa komeasti Broadwaylla menestystä niittänyt energinen ja lämmin musikaalihitti Kinky Boots 30. elokuuta.
Tweettaa

Lainaukset

Tämä on hauska, koskettava, lämmin ja ennakkoluuloja murtava koko perheen juttu. Se, että hyväksyy toisen sellaisena kuin hän on, on itsessään tosi haastavaa, mutta yritäpäs hyväksyä itsesi sellaisena kuin olet, se vasta on haastavaa, ja se on Kinky Bootsin sydän.
ohjaaja Samuel Harjanne
Kinky Boots on pop-hiteistään tunnetun Cyndi Lauperin ensimmäinen askel teatterin maailmaan. 60-80 -lukujen soulista, discosta ja popista ammentava musiikki on paitsi hyvin kiinni teoksen musiikkidramaturgiassa, myös täysin radiokelpoista hittikamaa. Lauperin musiikki vie mukanaan, ja sitä huomaa vaan hytkyvänsä rytmissä!
kapellimestari Eeva Kontu