Kaikki Suomen Lidlit ovat auki tänään

Kaikki Suomen 147 Lidl-myymälää ovat perjantaina 18.9.2015 auki normaalien aukioloaikojen mukaisesti. Myymälöissä saattaa olla tilapäisesti tavallista pienempi miehitys. Myymälöitä ei tämänhetkisen tiedon mukaan kuitenkaan suljeta kokonaan missään päin Suomea.

-           Pyrimme palvelemaan asiakkaita mahdollisimman hyvin myös tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Iso osa työntekijöistämme antaa tukensa mielenilmaukselle, mutta monet ovat myös ilmoittaneet tulevansa töihin normaalisti. Tämän hetkisen tiedon mukaan työhön tulevia työntekijöitä on sen verran, että pystymme pitämään kaikki myymälät auki, Lidl Suomen operatiivinen johtaja Mark Henry kertoo.


Yrityksestä

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Lidlin konseptin ydin on parhaan hinta-laatusuhteen tarjoaminen asiakkaille iloisesti palvellen. Suomessa viime vuosina vauhdikkaasti kasvaneessa organisaatiossa työskentelee 5200 henkilöä. 168 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa ja Laukaassa sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista, ajankohtaisista tarjouksista ja yrityksestä osoitteessa lidl.fi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia