Kellomäen Lidl-myymälä Kouvolassa uudistetaan – kiinni kaksi päivää

Suomen Lidl-myymälöissä alkoi lokakuun 2017 lopulla systemaattinen uudistusprojekti, jossa myymälöiden kalusteet, värimaailma sekä tuotejärjestys uudistetaan. Nyt uudistusvuorossa on Kouvolan Kellomäen myymälä, joka on remontin vuoksi suljettuna kaksi päivää 31.7.-1.8.

Lidl aloitti lokakuussa 2017 myymälöidensä systemaattisen uudistamisen, jonka yhteydessä myymälöiden värimaailmasta tulee valko-harmaa, osastojen järjestys muuttuu ja kalusteita uusitaan sekä opasteita parannetaan. Hedelmät ja vihannekset tuodaan myyntiin sisäänkäynnin viereen, kylmähylly siirretään alkamaan jo ensimmäiseltä käytävältä ja pakasteet siirtyvät myyntiin myymälän seinustalle pakkaskaappeihin. Myymälän kuivatavaroiden järjestys sekä painotukset muuttuvat myös. Ratkaisut tuovat tehokkuutta tilankäyttöön.

– Tutkimme asiakkaidemme kaupassa käyntiä, esimerkiksi missä järjestyksessä myymälää tyypillisesti kierretään ja mitkä ovat suosituimpia hyllyjä. Yhdistimme tämän datan asiakkaiden toiveisiin. Näin saimme suunniteltua järjestyksen, joka palvelee parhaalla mahdollisella tavalla asiakasta, mutta myös parantaa osaavan henkilöstömme työergonomiaa ja tehokkuutta, kertoo Lidl Suomen operatiivinen johtaja Nicholas Pennanen.

Uudistettavissa Lidl-myymälöissä vaihdetaan lisäksi kaikki valaisimet LED-valaisimiin, jotka kuluttavat sähköä noin 30 % vanhoihin valaisimiin verrattuna. Tämän ansiosta jokaisessa uudistettavassa myymälässä säästyy energiaa huikeat 37 450 kilowattituntia vuodessa. Määrä vastaa kahden sähkölämmitteisen, 120 neliömetrin omakotitalon energiantarvetta.

Kellomäen myymälä kiinni kahdeksi päiväksi – uusi Tornionmäen Lidl palvelee

Kellomäen Lidl-myymälä on uudisremontin vuoksi kiinni ti-ke 31.7.-1.8. Tehokkaan työsuunnittelun ansiosta muutokset saadaan tehtyä lyhyessä ajassa.

– Pahoittelemme asiakkaillemme, ettemme voi palvella heitä normaalisti uudistusremontin aikaan. Samalla olemme kuitenkin innoissamme, että saamme Kellomäkeen raikkaannäköisen ja entistä paremmin palvelevan myymälän. Remontin aikana kutsumme asiakkaat tutustumaan juuri avattuun Tornionmäen myymälään Lehtomäenkatu 1:ssä, kehoittaa myyntipäällikkö Mikko Laanniemi.

Myös Kouvolan Lidl Kuusankoski ja Lidl Inkeroinen palvelevat normaalisti.

Median edustajat ovat tervetulleita tutustumaan uudistuneeseen Kellomäen myymälään remontin jälkeen. Vierailuajankohdasta ja haastatteluista sopiminen onnistuu soittamalla Lidlin viestintään numeroon 09 2345 6400 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen media@lidl.fi.

Lidlin myymälöiden uudistus:

  • Kouvolan Kellomäen Lidl on kiinni ti-ke 31.7.-1.8.
  • Uudistuksessa myymälöihin tulee valko-harmaa värimaailma, järjestys muuttuu, opasteita parannetaan ja vastuullisuusteemat saadaan paremmin näkyville.
  • Myymälöistä tulee entistä energiatehokkaampia.
  • Kouvolassa Kuusankosken myymälä sekä juuri avattu Tornionmäen myymälä edustavat uusinta Lidl-ilmettä.
  • Vuoden 2018 aikana uudistetaan noin 40 myymälää ympäri Suomen.

Lisätietoja:
Kesäreportteri Lotta Kivekäs, Lidl Suomi Ky, p. (09) 2345 6400, media@lidl.fi.

Avainsanat:

Yrityksestä

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Lidlin konseptin ydin on parhaan hinta-laatusuhteen tarjoaminen asiakkaille iloisesti palvellen. Suomessa viime vuosina vauhdikkaasti kasvaneessa organisaatiossa työskentelee 5200 henkilöä. 173 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa ja Laukaassa sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista, ajankohtaisista tarjouksista ja yrityksestä osoitteessa lidl.fi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit