Lidlistä kesäduuni yli tuhannelle – Moni pääsee jatkamaan töitä kesän jälkeen opintojen ohessa

Lidl palkkaa tänä kesänä yli 1000 kesätyöntekijää. Paikkoja on auki Lidl-myymälöissä eri puolilla Suomea ja kahdessa jakelukeskuksessa Janakkalassa ja Laukaassa. Lidl-lisä takaa kaikille myyjille ja varastotyöntekijöille vähintään 1,5 % korkeamman tuntipalkan kuin mitä työehtosopimus määrittää.

Lidlin rekrytointiosastolla Espoossa alkaa olla valmista. Pian alkaa kutkuttava jakso, jonka päätteeksi kesätyön Lidlistä saa yli tuhat henkilöä. Kesätyöpaikkoja on tarjolla tänä kesänä myymälöissä aina Hangosta Sodankylään, kahdessa suuressa jakelukeskuksessa Janakkalassa ja Laukaassa sekä pääkonttorilla Espoossa.

Rekrytointiosaston HR team leader Annina Hyvönen naputtelee tietokonettaan tyytyväisenä. Hän on yksi niistä, jotka ottavat työhakemuksia vastaan. Suurin osa hakijoista on nuoria tai nuoria aikuisia eri puolilta Suomea.

–  Kyllä sitä aina nöyränä katselee hakemusten määrää. On suuri kunnia, että Lidl kiinnostaa hakijoitamme näin valtavasti, Hyvönen sanoo.

Kymmeniä tuhansia hakemuksia – miten erottautua?

Lidlin kesätyöpaikkoihin tulee joka vuosi jopa 30 000 hakemusta. Entisiltä Lidlin kesätyöläisilta saaduissa palautteissa kiitellään työporukan loistavaa yhteishenkeä ja onhan sekin mukavaa, että Lidl maksaa TESin mukaisen palkan päälle vielä Lidl-lisää. Lidl-lisä takaa kaikille myyjille ja varastotyöntekijöille vähintään 1,5 % korkeamman tuntipalkan kuin mitä työehtosopimus määrittää.

Eniten kesätyöpaikkoja on auki myymälöissä. Lidlillä on tällä hetkellä yli 170 myymälää ja lähes kaikissa tarvitaan kesällä tuuraajia.

Mutta miten päästä läpi rekrytoinnin ensimmäisestä seulasta? Miten erottua ensivaiheessa kymmenien tuhansien hakijoiden seasta?

– Kohdennettu hakemus, Hyvönen vastaa. Eli heti hakemuksen alussa kannattaa kertoa, miksi hakee kesätyötä juuri myymälästä tai jakelukeskuksesta ja miksi olisi erityisen hyvä juuri kyseiseen tehtävään. Tehtäväthän ovat hyvin erilaisia.

Jokaisen taustasta löytyy jotain kiinnostavaa

Kannattaa siis miettiä, mitkä luonteenpiirteet itsessä tukevat juuri kyseisen tehtävän vaatimuksia. Eikä kannatta luovuttaa, vaikka vielä ei olisi karttunut työkokemusta.

– Sillä pääsee jo pitkälle, että hakemus on laadittu harkiten ja huolellisesti. Jos ei ole työkokemusta vielä ollenkaan, kannattaa miettiä, mitä muuta kiinnostavaa omasta taustasta löytyy. Onko henkilö esimerkiksi ollut koulun toimikunnassa mukana, tai myynyt vaikka oman urheiluseuran hyväksi joskus keksejä?

Lidl lupaa, että jokaiseen kesätyöhakijaan ollaan yhteydessä kahden viikon kuluessa haun päättymisestä

– Vaikka ei olisi päässyt etenemään haastatteluihin, niin ilmoitamme asiasta.

Rekrytointien seuraavaan vaiheeseen edenneet kutsutaan ryhmähaastatteluihin. Hyvösen vinkit ryhmähaastatteluun ovat yksinkertaiset.

– Ole oma itsesi ja osallistu reippaasti. Jännittäminen on täysin hyväksyttyä, itseasiassa se on usein jopa varsin positiivinen asia. Se kertoo siitä, että hakija on tosissaan mukana.

Hyvösen mukaan kannattaa pitää mielessä, että haastattelija on kuitenkin koko ajan hakijan puolella ja toivoo, että hän onnistuu.

Monissa tapauksissa Lidlissä vietetty kesä on poikinut myös jatkoa. Esimerkiksi opiskelijat saattavat jatkaa myymälöissä osa-aikaisina opintojensa ohessa. Ja onpa Lidlissä nähty urakehityksiä kesäduunista myymäläpäälliköksi ja pääkonttorin erilaisiin tukitoimintoihin.

–  Reippaalla ja työtä pelkäämättömällä asenteella ovet ovat auki vaikka kuinka pitkälle, Hyvönen päättää.

Lidlin kesätyöpaikat avautuvat haettavaksi 22.1.2018.

Lidl järjestää tiistaina 30.1.2018 klo 18 Facebook-livelähetyksen, jossa katsojien on mahdollista kysyä Lidlin kesätöistä ja saada tietoa hakuprosessista. Lähetys on katsottavissa Lidl Suomen Facebook-sivuilla.

Lisätietoja: Viestintäasiantuntija Linda Pukka, (09) 23456400, media@lidl.fi

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa Lidl-myymälöitä on tällä hetkellä 171 Hangosta Sodankylään. Lidl Suomi Ky työllistää 5200 henkilöä, joille on tarjolla etenemis- ja uramahdollisuudet sekä Suomessa että ulkomailla. Lidl sai alkunsa Lounais-Saksassa 1930-luvulla perustetusta Lidl & Schwarz -yhtiön elintarviketukkuliikkeestä. Ensimmäiset Lidl-myymälät perustettiin 1970-luvulla ja kansainvälinen laajentuminen alkoi 1990-luvulla. Lidlin toiminta perustuu selkeään ja yksinkertaiseen konseptiin, joka mahdollistaa tuotteiden korkean laadun ja edullisen hinnan yhdistelmän. Lidl-myymälöitä on lähes kaikissa Euroopan maissa, joissa kaikissa Lidl toimii itsenäisinä tytäryhtiöinä. Ensimmäiset Lidl-myymälät Suomessa avattiin 29.8.2002.

Yrityksestä

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Lidlin konseptin ydin on parhaan hinta-laatusuhteen tarjoaminen asiakkaille iloisesti palvellen. Suomessa viime vuosina vauhdikkaasti kasvaneessa organisaatiossa työskentelee 5200 henkilöä. 173 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa ja Laukaassa sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista, ajankohtaisista tarjouksista ja yrityksestä osoitteessa lidl.fi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia