Uudet Lidl-myymälät tuovat kuhinaa Tampereella Finlaysonin alueelle ja Lempäälässä Marjamäkeen

Pirkanmaalla avattiin torstaiaamuna kaksi uutta Lidl-myymälää. Finlaysonin Lidlinä tunnettu myymälä on toteutettu historiallisen rakennuksen ehdoilla. Lempäälän toinen Lidl edustaa ketjun myymälöiden tyylikästä uusinta ilmettä. Molemmat avajaiset saivat ihmiset liikkeelle.

Finlaysonin vanhalle tehdasalueelle Seelanti-rakennukseen avattu Lidl on kaivattu lisäys Tampereen myymäläverkkoon. Noin 800 neliömetrin kompakti myymälä on saanut tilat entisen kutomon karstaamosta. Sijainti arvokkaassa, suojellussa tehdasrakennuksessa tekee myymälästä erityisen – kauniit kaari-ikkunat päästävät luonnonvalon sisään, vanha betonilattia on jätetty näkyviin ja seinäpintoihin on jätetty tehdashallin rosoisuutta.

– Tätä myymälää on odotettu. Heti aamusta oli ruuhkaa ja asiakkaita on käynyt pitkin päivää paljon. Asiakkaat kiittelevät, että saadaan kilpailua alueelle, myyntipäällikkö Satu Suominen iloitsee.

Finlaysonin Lidl-myymälä on hieno esimerkki siitä, miten Lidlin palvelut voidaan suunnitella myös tavallisesta poikkeavaan tilaan. Vanhaa kunnioittaen on toteutettu hillitty harmaansävyinen myymälä, jossa tarjolla on Lidlin koko valikoima laajasta hedelmä- ja vihannesosastosta paistopisteeseen ja viikoittain vaihtuviin käyttötavaratarjouksiin. Kaupanpäällisiksi voi ihastella valokuvia alueen tehdasajoilta.

Kaupan ammattilaisia uusi myymälä työllistää noin 20 ja myymäläpäällikkönä toimii Pilvi Hällfors .

Tampereen keskustassa asiakkaita palvelevat nyt Finlaysonin ja Hallituskadun myymälät. Loppuvuodesta avataan kiinteistön remontin takia suljettuna ollut Rautatienkadun Lidl. Tampereen muut myymälät sijaitsevat Lielahdessa, Jankassa ja Hervannassa.

Lempäälän toinen myymälä hurmaa harmaalla

Myös Lempäälässä Marjamäkeen Realparkin yrityspuistoon avattua myymälää on odotettu – keskustassa sijaitseva ensimmäinen myymälä avattiin vuonna 2007. Muiden viimeisen vuoden aikana avattujen uusien Lidl-myymälöiden tavoin vanha sini-keltainen ilme on täällä korvattu harmaalla. Korkean, lasisen julkisivun suojissa on tilava ja ilmava ostospaikka. Tuotteet on sijoiteltu suomalaisten asiakkaiden toiveiden mukaisesti niin, että hedelmät ja vihannekset ovat heti myymälän etuosassa.

– Sijainti Ideaparkin naapurissa on hyvä. Odotan tänne vilkasta kaupankäyntiä. Heti avajaispäivänä asiakasvirta on ollut tasainen eli meidät on jo löydetty, kertoo aluepäällikkö Jarmo Leino .

Myyntipinta-alaa Marjamäen myymälässä on noin 1400 m². Työntekijöitä myymäläpäällikkö Anna Sorsan tiimissä on noin 20.

Avajaisviikolla ohjelmaa lapsille

Molemmissa uusissa myymälöissä vietetään Lastenlauantaita 17.6. klo 11–16. Lidlin oma maskotti Lido Lohikäärme on niin vikkelä liikkeissään, että ehtii ilahduttamaan lapsia molempiin osoitteisiin tasatunnein. Lapsille on luvassa palkintoja Mestarimyymäläetsivä-aarteenetsinnästä, siirtokuvatatuointeja ja ilmapalloja.

Uusien Lidl-myymälöiden osoitteet ja aukioloajat
Lempäälä-Marjamäki: Realparkinkatu 1, 37570 Lempäälä

Avoinna ma–la klo 8-21, su klo 10–21

Tampere-Finlayson: Finlaysoninkatu 7 (TR9, Seelanti-rakennus), 33210 Tampere

Avoinna ma–la klo 7–21, su klo 11–21

Lisätietoja:
Tiedottaja Anna Rissanen, Lidl Suomi Ky, p. (09) 2345 6400, media@lidl.fi .


Yrityksestä

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Lidlin konseptin ydin on parhaan hinta-laatusuhteen tarjoaminen asiakkaille iloisesti palvellen. Suomessa viime vuosina vauhdikkaasti kasvaneessa organisaatiossa työskentelee 5200 henkilöä. 164 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa ja Laukaassa sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista, ajankohtaisista tarjouksista ja yrityksestä osoitteessa lidl.fi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia