Pihlajalinna Oyj: Markkinaoikeus kumosi Hattulan sote-palveluiden hankintapäätöksen

Report this content

Pihlajalinna Oyj        Lehdistötiedote      16.6.2017 klo 16.50

Pihlajalinna Oyj: Markkinaoikeus kumosi Hattulan sote-palveluiden hankintapäätöksen

Markkinaoikeus on kumonnut Hattulan kunnan tekemän hankintapäätöksen kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen hankinnasta. Jos Hattulan kunta haluaa toteuttaa hankinnan, sen on järjestettävä uusi tarjouskilpailu tai valitettava korkeimpaan hallinto-oikeuteen saadakseen kumottua markkinaoikeuden päätöksen.

Hattulan kunnanvaltuusto valitsi Pihlajalinnan kunnan sosiaali- ja terveyspalveluiden yhteistyökumppaniksi 14.12.2016. Päätöksen mukaan Pihlajalinna ja Hattulan kunta olisivat perustaneet yhtiön, jonka palvelutuotannon osuus olisi ollut alle 50 prosenttia Hattulan kunnan nykyisistä sote-käyttötalousmenoista. Hattulassa on noin 9700 asukasta ja sopimuksen arvo olisi ollut noin 7 miljoonaa euroa vuodessa. Kilpailutuksen mukaan sopimuksen kesto oli vähintään 15 ja enintään 20 vuotta.

Pihlajalinna tuottaa tällä hetkellä Hattulan kunnan avoterveydenhuollon ja vuodeosaston palvelut. Nykyinen sopimus päättyy 31.3.2018.

Pihlajalinna Oy

Lisätietoja:
Juha Rautio, varatoimitusjohtaja, 040 828 1269
Siri Markula, viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja, 040 743 2177, siri.markula@pihlajalinna.fi

Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet
investors.pihlajalinna.fi

Pihlajalinna lyhyesti
Pihlajalinna on yksi Suomen johtavista yksityisistä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluiden tuottajista. Yhtiö tuottaa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita yksityishenkilöille, yrityksille, vakuutusyhtiöille ja julkisyhteisöille ja tarjoaa palveluita lääkärikeskuksissa, terveysasemilla, hammasklinikoilla ja sairaaloissa ympäri Suomea. Yhtiö tuottaa Dextra-brändin alla toimivissa yksityisissä lääkärikeskuksissa ja sairaaloissa muun muassa lääkärivastaanotto- ja erikoissairaanhoidon palveluita mukaan lukien päivystyspalvelut, monipuoliset kirurgiset palvelut sekä työterveyshuollon ja suun terveydenhoidon palvelut. Pihlajalinna-brändin alla Yhtiö tarjoaa julkisyhteisöille sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuotantomalleja, joiden tarkoituksena on julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyönä tuottaa laadukkaita palveluita julkisrahoitteisen terveydenhuollon asiakkaille.

Tilaa