Verokertymä kasvoi lähes kolme miljardia vuonna 2013

Report this content

Verohallinnon vuonna 2013 keräämien verojen nettokertymä oli yhteensä 52,7 miljardia euroa. Kertymä kasvoi vuoteen 2012 verrattuna 2,9 miljardia euroa (+5,9 %).

Kiristyneet veroperustemuutokset sekä kokonaan uudet verot tuottivat pääosan kokonaisnettokertymien kasvusta. Tullin ja Trafin keräämät verot eivät sisälly Verohallinnon lukuihin.

Henkilöasiakkaiden tulovero yli puolet kaikista Verohallinnon keräämistä veroista
Henkilöasiakkaiden tuloveroa kertyi vuonna 2013 yhteensä 27,7 miljardia euroa. Tuloveron määrä kasvoi kaikkiaan reilun miljardin (+4,0 %).
Ennakonpidätysten määrä nousi 1,2 miljardia euroa (+4,8 %). Ilman taantumaa ja työttömyyden nousua talouden palkkasumma ja sitä kautta ennakonpidätykset olisivat kasvaneet vieläkin enemmän. Arviolta 55 - 65 prosenttia ennakonpidätysten kasvusta on seurausta Yle-veron mukaantulosta sekä muutenkin kiristyneestä ansiotuloverotuksesta. Ennakonpidätysten kasvusta alle puolet selittyy tulojen muutoksella. Kausiveroilmoitusten perusteella ennakonpidätysten alaisten tulojen määrä nousi vuonna 2013 vain reilut 2 prosenttia.

Yhteisöverokertymä kasvoi 13 prosenttia
Yhteisöjen tuloveroa kertyi yhteensä 4,8 miljardia. Yhteisöveron määrä kasvoi yllättävän paljon, 560 miljoonaa (+13 %). Kasvu on suurta etenkin, jos sen suhteuttaa supistuneeseen bruttokansantuotteeseen sekä myös yritysten lisääntyneisiin vähennysmahdollisuuksiin tutkimus- ja kehittämismenojen ja teollisten investointien poisto-oikeuksien osalta. Kasvusta lähes kaksi kolmasosaa johtui pienentyneistä palautuksista, mutta myös yhteisöveron bruttokertymä kasvoi.

Verovuodelta 2013 maksuunpannun ennakkoveron määrä oli vuoden lopussa noin 6 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin. Tästä ei voi kuitenkaan tehdä suoraa johtopäätöstä yritysten tuloksiin eikä verotuksen lopputulokseen vuonna 2013.

Arvonlisäveron määrä ylsi 14 miljardiin
Verohallinnon keräämän arvonlisäveron nettokertymä kasvoi vuonna 2013 reilun miljardin (+7,9 %) yltäen 14 miljardiin euroon. Tullin keräämä maahantuonnin arvonlisävero ei näy Verohallinnon luvuissa. Kasvusta pääosa selittyy arvonlisäveron bruttokertymällä, joka nousi 740 miljoonaa euroa (+3,1 %). Bruttokertymä jää kuitenkin pienemmäksi kuin vuoden 2013 alusta voimaan astuneet arvonlisäverokantojen prosenttiyksikön suuruiset korotukset antoivat olettaa, mikä kertoo kotimaisen kysynnän pienenemisestä.
Toinen arvonlisäveron nettokertymän kasvua selittävä tekijä oli palautusten pieneneminen. Arvonlisäveroja palautettiin 290 miljoonaa euroa vähemmän (-2,6 %) vuoteen 2012 verrattuna.

Lue lisää:
Verotulojen kehitys vuonna 2013

Lisätietoja tiedotusvälineille:
Ylitarkastaja Matti Luokkanen, p. 020 612 4110

Liitteet & linkit

Pikafaktat

Verohallinnon vuonna 2013 keräämien verojen nettokertymä oli yhteensä 52,7 miljardia euroa. Kertymä kasvoi vuoteen 2012 verrattuna 2,9 miljardia euroa (+5,9 %).
Tweettaa