Teknologinen kehitys tuo tehoja tuulivoimaan

Report this content

YIT OYJ Uutinen 15.6.2018 klo 10:00

YIT:n Teollisuuden, energian ja vesihuollon yksikönjohtaja Mika Virtanen on toiveikas. Tuulivoima on jälleen ottamassa tuulta alleen. Muutamia vuosia hitaammin edenneitä tuulivoimahankkeita ollaan saamassa liikkeelle. Syy hankkeiden uudelleen viriämiseen on selvä: maatuulivoimapuistoista on tulossa Suomessakin yhä kannattavampia, kiitos teknisen kehittymisen.

YIT aloitti yli kuusi vuotta sitten useita tuulivoimapuistohankkeita. Hankkeet ovat olleet tukikuvioiden ja syöttötariffin muutosten sekä kaavavalitusten vuoksi viime vuosina pysähdyksissä. Nyt puistojen rakentaminen on nytkähtämässä liikkeelle. Esimerkiksi Lestijärvellä yritetään saada hanke käyntiin mahdollisesti jo tämän vuoden puolella.

”Tuulivoiman tuotantokustannukset ovat painuneet alaspäin ja samaan aikaan nähdään, että sähkönhinta on maltillisesti nousussa. Tämä näyttäisi olevan yhtälö, joka alkaa kiinnostaa rahoittajia. Niinpä tuulivoimahankkeita voidaan taas käynnistää”, Virtanen selittää.

Kehitystä teknologiassa

Materiaaliteknologian kehittyminen on ollut edellytys sille, että tuulivoimaa voidaan tuottaa aikaisempaa edullisemmilla tuotantokustannuksilla.

”Turbiinien koko on kasvanut ja se tarkoittaa yhä parempaa tuottavuutta”, Virtanen kiteyttää.

Viidessä vuodessa on otettu aimo harppaus eteenpäin. Kun vuonna 2012 myllyjen napakorkeus oli 100-120 metriä, rakennetaan nyt 150-160 metrisiä myllyjä. Samaan aikaan turbiinin komponenttien hyötysuhteet ovat parantuneet.

”Kun vuonna 2012 laskettiin, että turbiinista saadaan sähköä 10 000 MWh vuodessa, on tuotanto nyt lähes tuplaantunut siitä”, Virtanen kertoo esimerkkinä.

Suomen Tuulivoimayhdistyksen toiminnanjohtaja Anni Mikkonen vahvistaa asian.

”Saksassa on rakennettu napakorkeudeltaan jo 178 metriä korkea tuulivoimala. Tavallisemmin tuulivoimaloiden nykykorkeudet ovat 140 ja 150 metrin välillä. Se tarkoittaa, että voimaloiden lavat voivat kasvaa ja ne saavat tuulen isommalta alueelta talteen”, hän miettii.

Anni Mikkosen mukaan teknologia on kehittynyt jättiharppauksin nimenomaan materiaaliteknologian puolella. Nykytekniikalla on helpompi rakentaa yhä pidempiä lapoja, jotka kestävät tuulessa.

”Toki tuulivoimaloita on opittu rakentamaan ja huoltamaan yhä paremmin. Myös se madaltaa tuotantokustannuksia”, hän miettii.

Virtasen mielestä turbiinivalmistajien tiukka kilpailutilanne on pakottanut yritykset miettimään, miten tuulivoimasta saadaan yhä paremmin tehoja irti.

Anni Mikkosen mukaan sama kilpailuasetelma on vaikuttanut siihen, että tuulivoimaloiden äänitasoja on saatu madallettua.

”Aiheesta on puhuttu paljon ja turbiinivalmistajat ovat todella panostaneet tuotekehityksessä lähtöäänen tasoon”, hän kertoo.

Optimismia ilmassa

Mikkosen mielestä Virtasen toiveikkuudelle on aihetta. Tuulivoima-ala on piristymässä Suomessa.

”Olin Vaasassa tuulivoimatapahtumassa ja siellä huomasi, miten paljon alalla oli optimismia ja mielenkiintoa. Uskoisin, että olemme Suomessa juuri nyt yhä lähempänä sitä rajaa, että maatuulivoimaa voidaan rakentaa ilman valtion tukea. Jotakin instrumentteja saatetaan vielä tarvita, mutta parin vuoden sisällä voisi jo jokunen hanke nytkähtää eteenpäin.”

Virtasen mielestä Suomen olisi aika herätä.

”Esimerkiksi Saksassa, Tanskassa ja Ruotsissa rakennetaan paljon tuulivoimaa. Suomi on kyllä jälkijunassa tässä asiassa. Suomessa kyllä riittäisi lääniä tuulivoimalle, joten sen osuus on varmasti kasvussa”, Mika Virtanen uskoo.

Lisätietoja:

Mika Virtanen, yksikönjohtaja, Infraprojektit-segmentti, Teollisuus, energia ja vesihuolto, puh. 050 372 8049, mika.virtanen@yit.fi

Hanna Malmivaara, viestintäjohtaja, YIT Oyj, puh. 040 561 6568, hanna.malmivaara@yit.fi

YIT on suurin suomalainen ja merkittävä pohjoiseurooppalainen rakennusyhtiö. Kehitämme ja rakennamme asuntoja, toimitiloja ja kokonaisia alueita. Lisäksi olemme vaativan infrarakentamisen erikoisosaaja ja päällystäjä. Yhdessä asiakkaidemme kanssa 10 000 ammattilaistamme luovat entistä toimivampia, vetovoimaisempia ja kestävämpiä kaupunkeja ja elinympäristöjä. Toimimme 11 maassa: Suomessa, Venäjällä, Skandinaviassa, Baltiassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. Uusi YIT syntyi, kun yli 100-vuotiaat YIT Oyj ja Lemminkäinen Oyj yhdistyivät 1.2.2018. Vuoden 2017 pro forma -liikevaihtomme oli yli 3,8 miljardia euroa. YIT Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. www.yitgroup.com/fi 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia