Luksushotelli panostaa hyvinvointiin

Report this content

Vihersmoothieita, akrobaattista pilatesta ja sielukasta mindfulnessia. Hotellielämyksien kehittyessä myös hyvinvointi valtaa lisää alaa matkustajille tarjottavien palveluiden joukossa. Accor on jo pitkään toiminut hyvinvoinnin eturintamassa ja johtanut tietä terveyden ja hyvinvoinnin integroinnissa asiakaskokemukseen. Uudessa julkaisussaan hotellitoimija on tutkinut, mikä rooli hyvinvoinnilla on matkailuelinkeinossa ja kuinka tämän alueen tarjonta voi nostaa matkailualan aivan uudelle tasolle.

Tutkimus It's a Wellness World: The Global Shift Shaking up Our Business osoittaa, että 77 prosenttia kuluttajista tekee päivittäisessä elämässään aktiivisia valintoja pysyäkseen terveenä. Esimerkkeinä mainitaan terveellinen ravinto ja stressiä lieventävät toiminnot. Noin 56 prosenttia luksusmatkailijoista on lisäksi sitä mieltä, että he haluavat pyrkiä elämään vieläkin terveellisemmin tulevana vuonna. Tutkimus osoittaa myös, kuinka vaihtuvat taloudelliset ja sosiaaliset tekijät edistävät kehitystä ympäri maailman.

– Tavoitteenamme on saada vieraamme kokemaan hyvinvoinnin tunne käyntinsä aikana ja saada heidät tuntemaan itsensä levänneemmiksi, terveemmiksi ja onnellisemmiksi kuin meille tullessaan. Iloinen vieras tulee mielellään myös takaisin hotelliin. Investoimalla suureen valikoimaan hyvinvointielämyksiä, jotka auttavat vieraitamme voimaan hyvin koko matkan ajan, luomme edellytykset voimakkaalle kasvulle. Uudet varaukset, suositukset ja positiivinen läsnäolo sosiaalisissa medioissa luo vakaata ja pitkäaikaista toimintaa, sanoo Emlyn Brown, Accorin luksus- ja premium-segmentin Wellness-osaston VP.

Monilla Accorin johtavista hotellituotemerkeistä on pitkä historia terveyden ja hyvinvoinnin saralla. Nyt yrityksessä pyritään aktiivisesti ottamaan uusia askelia kehityksen mukaisesti:

Raffles Hotels & Resorts pyrkii luomaan hotelleissaan rauhaa ja tasapainoisuutta erilaisten Feng Shui- ja biofiliatekniikoiden avulla. Tuotemerkki on panostanut myös erilaisiin unikuureihin, joissa vieraat pyrkivät parantamaan yöuniaan aromaterapian ja kasvonaamioiden avulla. Kun tähän lisätään tarkkaan suunnitellut ravintolan ruokalistat, jotka edistävät vatsan terveyttä, myös matkailijoiden jetlag vähenee.

Fairmont Hotels & Resorts puolestaan toivottaa vieraansa tervetulleiksi sadoin erilaisin hyvinvointikokemuksin. Tarjolla on kaikkea vauhdikkaista elämyksistä rauhoittumishetkiin. Viheralueiden läheisyys saa vieraat tuntemaan luonnon rauhallisuuden. Laaja tarjonta erilaisia kuntoilumahdollisuuksia auttaa heitä pysymään liikkeessä. Hotelli panostaa myös laadukkaisiin ravintola-annoksiin, joissa on hyödynnetty ekologisia ja paikallisia raaka-aineita.

Monien voi olla vaikeaa löytää täydellinen tasapaino aktiivisen arjen ja tehokkaan palautumisen välillä. Siksi SO/ Hotels & Resorts har därför satsat på Glow Bar -konseptiin joka tarjoaa ihon- ja kauneudenhoitoalan uutuuksia, sekä Deep Beats Yoga -konseptiin, jossa äänen avulla pyritään maksimoimaan masse-joogan fyysinen ja henkinen kokemus.

Lue koko tutkimus täältä: https://press.accor.com/accor-wellbeing-whitepaper/?lang=en


Lisätiedot

Jan Birkelund
Accorin Pohjoismaiden Development & Operations -osasto
Puhelin: +46-73-433 80 65
Sähköposti: jan.birkelund@accor.com

Ingemar Åkesson
Accorin Skandinavian PR-konsultti
Puhelin: +46-70-898 33 69
Sähköposti: ingemar@comma.se

 

Tietoja tutkimuksesta
Tutkimus It's a Wellness World: The Global Shift Shaking up Our Business, jonka teki heinäkuussa 2018 maailmanlaajuinen analyysiyritys Foresight Factory. Otos sisälsi 26 810 vastaajaa ikäluokista 16–64 (verkossa). Maailmanlaajuinen keskiarvo perustuu seuraavien maiden keskimääräisiin tuloksiin: Australia, Brasilia, Kanada, Kiina, Tanska, Suomi, Ranska, Iso-Britannia, Saksa, Intia, Indonesia, Irlanti, Italia, Japani, Malesia, Meksiko, Venäjä, Singapore, Etelä-Korea, Espanja, Ruotsi, Thaimaa, Arabiemiirikunnat ja USA.

Tietoa Accorista
Accor kuuluu maailman johtaviin matkailu- ja elämäntapayrityksiin ja on digitaalinen innovaattori, joka tarjoaa ainutlaatuisia elämyksiä lähes 4 800 hotellissa, lomakohteessa ja asunnossa yli 100 maassa. Voittamattomalla kansainvälisesti tunnettujen hotellituotemerkkienvalikoimalla – johon kuuluu luksushotelleja, suosittuja keskiluokan ja boutique-hotelleja sekä turistiluokan hotelleja – Accor on yli 50 vuoden ajan tarjonnut ainutlaatuista palvelua ja asiantuntemusta. Suuren majoitustarjonnan lisäksi Accor tarjoaa myös uusia tapoja elää, työskennellä ja osallistua kulinaristisiin elämyksiin, yöelämään ja hyvinvointiin. Kaikki on koottu yhteen maailman kannattavimmista hotellien kanta-asiakasohjelmista. Accor pyrkii myös edistämään kestävää kehitystä, ja sillä on aktiivinen rooli planeettamme ja paikallisyhteisöjemme huomioimisessa. Planet 21 – Acting Here pyrkii positiiviseen vieraanvaraisuuteen, kun taas konsernin pääomarahasto Accor Solidarity keskittyy vähäosaisiin ryhmiin tarjoamalla ammattikoulutusta ja työmahdollisuuksia hotellikonsernissa. Accor SA on noteerattu Euronext Parisissa (ISIN-koodi: FR0000120404) ja sillä käydään kauppaa Yhdysvalloissa OTC-markkinoilla (koodi: ACRFY). Katso lisätietoja osoitteesta accor.com tai seuraa meitä Twitterissä ja Facebookissa.

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit