Aktian Taloudellinen katsaus 1/2014

Lehdistötiedote
vapaasti julkaistavissa
4.2.2014 klo 10.00

EUROOOPPA KASVAA, MUTTA VAATIMATONTA VAUHTIA

KOROT PYSYVÄT MATALINA VIELÄ PITKÄÄN

SUOMEN  HALLITUKSEN  RAKENNEPAKETTI  TOTEUTETTAVA PÄÄTTÄVÄISESTI

Eurotaantuma päättyi kesään 2013 tultaessa, mutta elpyminen on hyvin hidasta. Kasvu, jota velkavuoret verottavat, jää vaatimattomaksi monen vuoden ajaksi.

     Suomen talouden alamäki näytti kääntyneen nousuksi huhti-kesäkuussa 2013, mutta sen jälkeen kasvu on olut mitätöntä. Viime syksy oli niin heikko, että vuosi­tasolla kokonaistuotannon kasvu jää 0.7 prosenttiin 2014. Ensi vuonna kasvu vauhdittuu 1.6 prosenttiin. On todennäköistä, että talou­den trendikasvu vakiintuu vuosien ajaksi noin 1½ prosentin tasolle.

    Suomi oli taantumassa keväästä 2012 kevääseen 2013. Ve­ronkoro­tuk­set ja menoleikkaukset syven­sivät taan­tumaa. Finanssipolitiikan kiristäminen heikkenevässä taloudessa oli talouspolitiikan vakava virhe. Politiikan perusteluna oli vaara AAA-luottoluokituksen menetyksestä. Vaara olisi kuitenkin poistunut, jos lyhyen ajan kiristyksestä luo­pu­minen olisi  kompen­soitu rat­kai­suilla, jotka vah­vistavat pit­källä aikavälillä talouden kasvupotentiaalia ja valtion­talouden tasa­pai­­noa. Jos pää­tös keveämmästä finanssipolitiikasta olisi liittynyt rakenneuudistuksiin ja työnurien pitenemistä tukeviin päätöksiin (ml. elä­ke­iän nosto), Suomen pitkän aikavälin velanhoitokyky olisi vahvistunut. Sen ymmärtävät kansainväliset sijoittajat.

    Kestävyysvaje on todellinen. Suomen kohdalla se on pitkän aikavälin ongelma, joka on järkevää ratkaista pitkän aikavälin projektina. Juuri siksi hallituksen elokuussa lupaama ja marraskuussa täsmentämä talouden rakenneuudis­tusohjelma on Suomen tulevaisuuden kannalta aivan keskeinen. Elokuussa hallitus vihdoinkin tunnusti tosiasiat. Syksyllä työmarkkinaosapuolet päätyivät tuloratkaisuun, joka on ensimmäinen oikeasti maltillinen sopimus miesmuistiin. Tehty sopimus kertoo työmarkkinajärjestöjen myöntävän, että rapautunut kilpailukyky heikentää vientiä, talouskasvua ja työllisyyttä.

   Rakenneratkaisut ovat monilta osilta yhä piirustuspöydällä. Siksi on syytä muistuttaa, että tosiasioiden tunnus­taminen on vasta viisauden alku. Vasta teot vahvistavat, että viisauden sanoilla oli katetta. Jos ohjelma toteutetaan nopeasti ja päättäväisesti, edellytykset kestävyysvajeen korjautumiseen ovat hyvät. Jos pitkän aikavälin ohjelma on uskottava, tarve merkittäviin lyhyen ajan lisäkiristyksiin on vähäinen.

Syyskuun jälkeen tapahtuneet ennustenäkymän tärkeimmät muutokset ovat seuraavat:  

• USAn kongressissa solmittiin lokakuun puolivälissä välirauha ja budjetista päästiin sopuun joulukuussa. Se on lisännyt optimismia velkakattoneuvotteluihin. Kaikki tämä on vahvistanut Yhdysvaltoja koskevaa talousoptimismia.
• Kiinan johtoon nousseet Xi Jingping, puoluesihteeri ja presidentti, sekä Li Keqiang, pääministeri julkistivat marraskuussa reformiohjelman, joka lisää markkinaehtoisuutta talouteen. Samaan aikaan, kun nämä linjaukset ovat tukeneet luottamusta Kiinan vahvan kasvun jatkumiseen, pankkisektorin mahdolliset kestävyysongelmat nousseet valokeilaan. 
• Eurooppa irtosi taantumasta huhti-kesäkuussa 2013. Vaikka elpymisen ennakoitiin olevan hidasta, viime syksy oli vielä odotettuakin heikompi. Vuoden loppua kohti inflaatio painui reilusti yleisiä ennusteita hitaammaksi.  
• EKP laski marraskuun yllätyspäätöksellä ohjauskorkoa 0.25 %-yksikköä eli 0.25 prosenttiin. Odotuksia lisäkeven­nyksistä tekohengitetään deflaatiopuheilla. Deflaatiopeikko on kaivettu taas kerran näytille euroinflaation hidastumisen vuoksi.
• FED vihjasi toukokuussa 2013, että QE3-politiikan mukaisia arvopaperiostoja aletaan vähentää syyskuussa. Kun syyskuu tuli, FED hämmensi markkinat ja ekonomistit peräytymällä ”lupauksestaan”. Arvioimme silloin, että politiikka­käänne lykkääntyy 2-4 kuukaudella. Näin kävi ja ”tapering” alkoi joulukuussa. Koronnostojen aikataulua koskevan keskustelun voi odottaa aktivoituvan, kun työttömyys painuu ennakoitua nopeammin alle 6.5 prosenttiin, jonka FED joulukuussa 2012 määritti korkopolitiikan reaktiokynnykseksi.
• FEDin tapering on aiheuttanut niin voimakkaita häiriöitä kehittyvien maiden valuuttakursseihin, että huoli kehittyvien maiden talouskasvun kestävyydestä on noussut yhdeksi vuoden 2014 suurista talousriskeistä.
• Suomessa finanssipolitiikan kiristys on jarruttanut kotimaista kysyntää samaan aikaan, kun vienti ja teolli­suus­tuotanto ovat jääneet odotettuakin heikommiksi. Kokonaistuotannon pudotus olikin 2013 selvästi ennakoitua suurempi. Viime vuoden loppu oli niin vaisu eikä viennin vahvistunut toivotulla tavalla, että 2014 kasvuennusteita on korjattu yleisesti alas.
• Suomalaisen talouspolitiikan suuri positiivinen yllätys oli elokuussa 2013 luvattu ja marraskuussa julkistettu rakenne­uu­dis­tus­oh­jelma. Hallitus tunnusti vihdoinkin tosiasiat. Työmarkkinaosapuolet de facto myönsivät kilpailu­ky­vyn rapautumisen solmi­malla ensimmäisen oikeasti maltillisen tulosopimuksen miesmuistiin. Sen perään tarvitaan toinen. Rakenneuudistusten arkkitehtuuri on selkiintymässä, mutta vielä pitää rakentaa talo.

Keskeiset ennusteluvut

• Kriisitunnelma, joka lähti leviämään USAn asuntomarkkinoilta elokuussa 2007, on pitänyt maailmaa otteessaan 6½ vuotta. Vaikka pelot ovat merkittävästi rauhoittuneet, tilanne ei ole vieläkään normalisoitunut ja globaali kasvu 2013 jäi 3.0 prosenttiin (edellisessä ennusteessa vastaava luku oli 3.1 %) eli suunnilleen samaan kuin 2012. Kasvu vahvistuu 3.6 (3.7) prosenttiin 2014 ja 3.8 (3.8) prosenttiin 2015. Vaikka kasvun vauhdittuminen johtuu kehittyneiden maiden elpymisestä, kehittyvien maiden osuus maa­ilmantalouden kokonaiskasvusta on ennustejaksolla yli 70 %.
• Aasian maiden kasvava raaka-ainekysyntä pitää yllä öljyn ja muiden raaka-ainehintojen pitem­män ajan nou­supainetta, kun taas laskupainetta luovat kehitty­neiden maiden vaisu aktiviteetti sekä Yhdysvaltain liuskeöljy- ja -kaasutuotannon nopea kasvu. Kun vastakkaiset voimat kumoavat toisiaan ainakin osittain, perusennusteessa Brent-raakaöljyn hinta vaihtelee lähellä nykytasoa (lähellä nykytasoa) koko ennustejakson ajan.
• Yhdysvaltain kokonaistuotanto, joka lisääntyi 1.8 (1.6) % 2013, kasvaa 3.0 (2.2) % 2014 ja 2.7 (2.3) % 2015. Keskus­pankki FED vähentää kvantitatiivisen QE3-elvytyksen panoksia siten, että ohjelma on ohi 2014 lopulla. Ohjauskorko kääntyy nousuun keväällä 2015 (2014 lopussa). Ennustejakson lopussa se on 1.25 (2.0) %. Pitkäkestoisesti keveän rahapolitiikan seurauksena inflaatio kiihtyy 3 prosentin tuntumaan keskipitkällä aika­vä­­lil­lä.
• Kiinan BKT, joka kasvoi 2013 7.7 %, lisääntyy 7.7 (7.8) % myös 2014-15.
• Euroalueen taantuma, joka alkoi 2011 lopulla, päättyi keväällä 2013. Häi­riöiltä tuskin vältytään jatkossakaan, mutta yleis­kuvassa eurokriisin rauhoittuminen on edennyt ja etenee edelleen. Vaikka elpyminen alkoi keväällä 2013, vuositasolla BKT 2013 supistui -0.4 (-0.4) %. Vuonna 2014 päästään 1.0 (1.0) prosentin ja 2015 1.2 (1.2) prosentin kasvuun. Inflaatio, joka oli 1.5 (1.5) % vuon­na 2013,  on 1.0 (1.7) % vuonna 2014 ja 1.4 (1.8) % vuonna 2015. Euroopan keskuspankin ohjauskorko pysyy nykyisellä 0.25 prosentin tasol­la vielä yli vuoden. Kesällä 2015 (2015 alussa) ohjauskorko kääntyy vähittäiseen nousuun ja on 0.75 (1.5) % 2015 lopussa.
• Euroopan uhka­skenaariossa poliittiset häiriöt johtavat europaniikin sellaiseen uusiutumiseen, joka vie Euroopan takaisin taantumaan. Tämän skenaarion todennäköisyyttä ovat merkittävästi alentaneet eurotasolla tehdyt talouspolitiikan päätökset, EKPn toimet, velkamaiden vakautuminen, pankkien vahvistuminen sekä yritysten ja kuluttajien vahvistunut luottamus. USAn uhkaskenaarioon liittyy kaksi perusriskiä. Ensinnäkin, FEDin exit –prosessi ei etene ilman vakavia markkinahäiriöitä. Toinen riski on se, että kongressi ei pääse sopuun velkakaton nostosta. Joulukuun budjettisopu vähentää tämän todennäköisyyttä.
• Raha­­politiikan edessä oleva, väistämätön kiristyminen, kireä finanssipolitiikka ja suureksi kasvaneen valtionvelan sulattaminen rajoit­ta­vat ke­hit­­ty­nei­den maiden ta­lous­kasvua monen vuoden ajan.
• Vaikka Suomi irtosi taantumasta huhti-kesäkuussa 2013. Tästä huolimatta BKT 2013 supistui vuositasolla -1.2 (-0.8) %. Viime syksy jäi niin paljon odotettua vaisummaksi, että myös vuoden 2014 kasvuennusteita on korjattu alas yleisesti. Kun euroalueen aktiviteetti vahvistuu ja luottamus palautuu, myös Suomen kasvu kuitenkin vahvistuu vähitellen. Kokonaistuotanto lisääntyy 2014 vuositasolla 0.7 (1.2)% ja 2015 1.6 (1.6) %. Suomen trendikas­vu vakiintuu monen vuoden ajaksi noin 1½ pro­sentin tasolle. Näin ollen BKT tavoittaa 2007 lopun tason vasta 2017.
• Keskipitkällä tähtäimellä Suomen talouskehitys on hieman vahvempaa kuin euroalueella keskimäärin. Kas­­vu­etua mo­niin Manner-Euroopan maihin antaa mm. fi­nans­si­politiikkamme pienempi kiris­tystarve, hyvä koulutustaso, vahva ict-osaaminen sekä pankki­sekto­rim­me parempi kunto ja luo­tonantokyky. Toisaalta kasvuetua kaventaa yli 10 vuot­ta jatkunut tärkeimpiä kil­pai­­­lijamaita nopeampi palkkojen nousu. Se on rapauttanut hinta­kil­pai­luky­kymme varsinkin Saksaan ja Ruotsiin nähden. Pitemmällä tähtäimellä kasvu­potentiaalia tukevat edessä olevat rakenteelliset uudistukset ja kilpailukyvyn vähittäinen vahvistuminen, jota maltillinen tuloratkaisu tukee.
• Inflaatio, joka oli 1.5 (1.5) % vuonna 2013, on 1.4 % sekä 2014 että 2015 (1.4% 2014 ja 2.0% 2015). Työttömyysaste, joka oli 8.2 (8.3) % 2013, on 8.4 (8.2) % vuonna 2014 ja 8.2 (8.0) % vuonna 2015.

Keskeiset epävarmuudet ja uhkat  

Suurimmat talousepävarmuudet ovat viime vuosina liittyneet euromaiden ja USAn velkaongelmiin. Euroopan tilanne rauhoittunut merkittävästi, mutta poliittisiin prosesseihin liittyviä uusia rahoi­tus­mark­ki­na­häi­ri­öitä ei voi sulkea pois. Yhdysvalloissa republikaanien tiukentunut linja esti syyskuussa 2013 budjettisovun ja velkakaton noston. Lokakuussa syntyi välirauha ja se johti joulukuiseen budjettisopuun. Velkakattoa koskeva vääntö on kuitenkin vielä kesken. Uhka­ske­naa­ri­os­sa velkakatosta ei päästä sopuun. Silloin USA ajautuisi maksukyvyttömyyteen, joka johtaisi syvenevän paniikin kierteeseen. Ke­hittyneiden maiden kollektiivinen taantu­ma, olisi isku myös vientivetoisille kehittyville maille. Tämän skenaarion todennäköisyys on vähentynyt selvästi viime viikkojen aikana.

    Koko ennustejaksolle ulottuva riski liittyy kehittynei­den maiden keskuspankkipolitiikan normalisoimi­seen eli ns. exit-prosessiin. Pääroolissa on USAn keskuspankki FED, jonka oh­­jauskorko on ollut syksystä 2008 nollan tuntu­mas­sa. Ultrakeveän korkopolitiikan rinnalla FED on lisännyt likviditeettiä massiivisilla arvopaperiostoilla. Talou­den rahaperusta on kriisiä edeltäneestä ajasta noussut yli 4½-ker­tai­seksi, kun nimellinen BKT on kasvanut samana ai­kana 15 %. Joulukuusta 2012 lähtien ostoja teh­tiin 85 mrd USD kuukausittain. Joulukuussa 2013 FED päätti, että QE3-ostoja ajetaan vähitellen a­las. Sen jälkeen on vuorossa ohjauskoron massiivinen nousu. FEDin exit  pitää yllä markkinahäiriöiden riskiä koko ennustejakson ajan.

    FEDin QE3 sai sijoittajat suuntaamaan korkomarkkinoilta osakemarkkinoille yleensä ja kehittyvien maiden mark­ki­noille erityisesti. Pääomavirtojen kas­vaessa kehittyvien maiden (mm. Brasilia, Intia, Etelä-Afrikka, Indonesia, Thaimaa, Turkki) valuutat vahvistuivat. FEDin johtajan, Ben Bernanken, toukokuun 2013 viittaus siihen, että arvo­paperiostoja aletaan vähentää syyskuussa, johti paniikkireaktioon ja pääomapakoon. Kehitty­vi­en mai­den valuuttojen raju heikkeneminen palautti mieleen Kaakkois-Aasian kriisin 90-luvun lopussa. Yleisesti ottaen kehittyvien maiden ulkomainen velka on kuitenkin nyt pienempi ja valuuttavarannot suuremmat kuin silloin. Jos kehittyvien maiden kasvu kuitenkin häiriintyy, vaikutus maailmantalouteen on 90-lukua suurempi, sillä niiden osuus globaalista BKTsta on nyt 50 %. Kesän 2013 markkinahäiriöt kohdistuivat varsinkin ulko­maan­kaupan alijäämästä kärsiviin kehittyviin maihin. Kun FED lykkäsi exitin alkua, tilanne rauhoittui jossakin määrin. Tapering alkoi joulukuussa ja markkinahäiriöt ovat jo roihahtaneet kehittyvissä maissa.

    Euroopan akuutit riskit liittyvät velkakriisin hallitsemiseen ja siihen liittyviin poliittisiin yllätyksiin. Uhkaskenaarion, jossa euro­krii­sin uusi kärjistyminen muuttuisi hallit­se­mattomaksi ja euroalue vajoaisi takaisin taantu­maan, toden­näköisyys on supistunut selvästi viimeisen vuoden aikana.

    Keskipitkän ajan riski liittyy siihen, että globaali ultrakeveä rahapolitiikka on saattanut synnyttää tasapainot­to­muuk­­sia ja markkinakuplia, joiden korjautuminen ja/tai puhkeaminen luo häiriöitä rahoitusmarkkinoiden tasapai­noon 2014-16.

    Globaalitalouden suurin pit­kän ai­ka­­välin uhka liittyy ilmas­ton­muutok­seen ja kasvihuone­kaa­­­­­sujen hil­lit­se­mi­seen. Toi­nen -- paitsi kaikkia kehit­tyneitä myös monia kehittyviä maita (mm. Venäjä, Kiina) kos­­ket­tava – pitkän ajan mega­­haas­­te liittyy väestön ikääntymiseen ja siihen sopeutumiseen.

Suomen talouspolitiikka valinkauhassa

Kesän 2011 hallitusneu­votteluissa päätettiin olettaa, että kasvu ylittää ekonomistien odotukset. Samalla taantuma­varoi­tukset leimattiin turhaksi puheeksi. Vaikka taantumasta tuli totta, hallitus yritti täyttää mielikuvitusmaailman ”realiteeteille” rakentamansa tavoitteet.

    Elokuussa 2013 Suomen hallitus viimein tunnusti to­si­asiat. Talou­den tilanne on sur­­kea ja kasvupotentiaali vaatimaton. Suomalaisen tuotan­non kilpailukyky on heikko. Julkisen sektorin velkaantuminen on ajautu­massa kestämättö­mäl­le uralle, kun väestö ikään­tyy ja työssä­käyvien osuus väestöstä supistuu.

    Elokuun 2013 suhdannetoimilla pyrittiin vahvistamaan työn tar­jontaa, saamaan mahdollisimman moni suo­ma­lai­nen mukaan työelämään. Lokakuussa syntyi mal­tillinen tulosopimus, joka alkaa vähitellen vahvistaa rapau­tu­nutta hinta­kilpai­lu­ky­kyämme. Marraskuun lopussa saatiin pöytään halli­tuksen rakenneohjelma, jolla pyri­tään saamaan kestä­vyysvaje hallintaan.

    Julkisen taloutemme kestävyysvaje on totta. Julkisen talouden tulojen ja menojen väliin syntynyt kuilu tulee pitkässä juoksussa jatkuvasti kasvamaan ilman korjaavia toimia. Menojen ja tulojen välistä kuilua voi korjata välittömillä toimilla (menoleikkaukset, veronkorotukset) tai sellaisilla rakenteisiin vaikuttavilla toimilla, jotka vahvistavat talouden pitkän aikavälin kasvupotentiaalia ja työhön osallistumista. Menoleikkauksilla ja veron­korotuksilla on taipumus heikentää talouskasvua ja työllisyyttä tavalla, joka heikentää julkisen talouden tasapainoa. Se jää rasittamaan tulevaisuuden tasapai­not­ta­mistarvetta.

    Tällä hetkellä Suomen julkisen talouden velka-aste on kansainvälistä par­haim­mistoa. Kestävyysvaje on siis pitkän aika­vä­lin ongel­ma. Siksi on järkevää etsiä ratkaisua pitkän aikavälin toimista. Hyvän velka-asemamme ansiosta meillä on tähän varaa -- monella muulla tätä ylellisyyttä ei. Pitkän aikavälin avaintekijä on talouden kasvu, jolla on kaksi komponenttia: 1) tehdyn työn määrä, jossa työn tarjonta on keskeinen elementti, ja 2) tehdyn työn tuottavuus.

    Rakennepoliittiseen ohjelmaan kirjattu strategia on hyvä ja järkevä, vaikka paljon on vielä piirustuspöydällä. Jos a) ohjelman konkre­tisoi­­mi­nen etenee päättä­väi­sesti, b) tavoitteiden toteutumista seurataan tiukasti ja c) konkreettisia toimia tarkistetaan tarvittaessa ilman turhia viivytyksiä, kestävyysvajeen saaminen hal­lin­taan on täysin mahdollista. Jos prosessi vesittyy, mahdollisuus vajeen hallittuun korjaa­mi­seen mene­te­tään. Raken­ne­­ohjelmaa ei tule ajatella ensisijaisesti lopulli­sena toimenpidepakettina, vaan tärkeänä strategiavalintana.

    Julkistetussa rakenneohjelmassa on aukkoja. Tärkeimmät asioista, jotka jäävät liki mai­ninnan tasolle, koskevat eläke­järjestelmän uudistamista, kun­ta­­uu­dis­tusta ja sote-uudis­tusta. Eläkeiästä päättämisen hallitus jättää työmarkki­na­järjestöille ja niiden välis­ten neuvottelujen tuloksellisuudesta ei ole mitään takeita. Toisaalta SDP on avan­nut taka­lukon, joka mahdollistaa eläke­järjestelmän sopeut­tamisen eliniän odotteen nou­suun.

    Vaikka kuntauudis­tus jää ilmaan, kuntien kannalta on erittäin tär­keää, että hallitus viimeinkin tunnustaa sen, että kunnille määriteltyjen tehtä­vien ja niiden hoitamiseen liittyvän tulo­poh­jan suhde pitää saada tasapainoon. Kun­nal­lis­vero­tuksen nousukierre pitää saada katkaistua.   

    Aukoista huoli­mat­ta esitelty pa­ketti on rakenne­uu­dis­tusten runsau­­­den­sarvi. Ky­sees­sä on ehkä en­sim­­mäi­nen kerta, kun Suomessa tarkas­tellaan näin laajasti talouden raken­teiden roolia talouskasvun, työllisyyden ja julki­sen talouden reuna­ehtojen määrittäjänä.

    Valmistelu­ryh­mä on tehnyt kymmeniä ja taas kymmeniä esityksiä. Kun kysymys on pitkällä aikavälillä vaikut­tavista rakenne­muu­toksista, vaikutusarviot ovat tavanomais­takin epävar­mempia. Tärkeä on siis vaikutuksen suun­­ta eli se, että muutokset tukevat ta­lou­den kasvupotentiaalia, työllisyys­asteen nousua ja sellaista käyttäytymis­muutosta, joka vahvistaa julkisen talouden kestävyyttä ja suomalaisen työn kilpailukykyä.

    Talouden rakenteet ovat ne lait, säännökset ja käy­­tännöt, jotka saavat ih­miset eri rooleissaan (päättäjinä, työnan­tajina, työn­­teki­jöinä, ay-aktiiveina, työttöminä, ku­luttajina, säästäjinä, sijoit­tajina jne) toimimaan niin kuin he toimivat eli katsovat itselleen järkeväk­si toimia. Kysymys on talouden toimin­tatapoja ja valintoja ohjaavista "pelisäännöistä“.

    Kun rakennemuutosten vaikutus toteutuu siinä mitassa kuin ne vai­kut­tavat ihmisten käyttäytymiseen, ajatus insi­nöö­ritieteellisten vai­ku­tus­laskelmien vaati­mi­sesta etukäteen on lähinnä nau­rettava. Ratkaiseva arvio koskee vaiku­tuk­sen etumerkkiä ja sitä onko vaikutus todennäköisesti suuri- vai vähämerkityksellinen. Näistä asioista pystytään esittämään kohtuullisen luo­tettavat arviot silloinkin, kun euromääräiset arviot ovat suuntaa antavia. Vasta ajan kanssa selkiytyy rakenne­muu­tos­ohjelman koko­nais­vaikutus kestävyys­vajeeseen. 

    Rakennepoliittisen ohjelman johdannosta on syy­tä poi­mia seuraavat lauseet: ”Hallituksen ra­ken­nepoliittisen ohjelman avulla uudis­tetaan taloudellisen toiminnan institutionaalisia puitteita ja niiden luo­mia kannusteita niin, että edellytykset talouden kasv­ulle vahvistuvat. Uudistukset on kuitenkin sovitettava yhteen muun talouspolitiikan kanssa siten, että ko­ko­naisuus tukee kasvua ja työllisyyttä myös lyhyellä aika­välillä… Mitä uskottavampaa julkisen talouden kes­tävyyden turvaava rakenne­politiikka on, sitä vähemmän tarvitaan kasvua jarruttavia veronkorotuksia ja meno­leikkauksia lyhyellä aikavälillä… Mittaluokaltaan suuret ja toteutukseltaan välittömät sopeutustoimet heikentäisivät kysyntää ja työllisyyttä. Uskottavasta rakennepaketista päättäminen antaa aikaa bud­jettivajeen hallittuun poistamiseen.” Lausuma on hy­vin lähellä vuosien ajan toistamiamme teesejä.

    Lisäksi ”hallitus varautuu päättämään kehysriihessä maa­liskuussa 2014 tarvittavista lisäsopeutus- tai rakenteel­lisista toimista valtiontalouden alijäämän pienentämiseksi ja valtion velka­suhteen kasvun taittamiseksi… Mittaluokassa otetaan huomioon rakennepoliittisen ohjelman toimeen­pano.” Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että mitä paremmin uudis­tuk­sissa päästään eteenpäin sitä vähemmän sopeutustoimia on edessä. Se tar­koittaa myös sitä, että jos ohjelma vesittyy poliittisessa kädenväännössä, menoleikkaukset ja veronkorotukset palaavat päärooliin. Asetelma on selvä ja tosi. Siksi jokaisen suomalaisen pitäisi tukea rakenne­uudis­tusten etenemistä.

    Kestävyysvaje-keskustelu fokusoituu työ­voi­man lisäämiseen ja tuottavuuden vahvistamiseen. Teemoja ovat työurien pituus, maahanmuutto, kilpailukyky, teknologia ja innovaatio­ky­ky, yritystoiminnan edel­lytykset jne. Mitä vii­saam­pia ja pitkävaikutteisempia ratkaisuja teh­dään, sitä pienempi on kiireisten pakkoleikkausten tarve. Jos päätös kasvun tukemisesta liittyy työ­urien pitenemistä tukeviin päätöksiin (ml. elä­ke­iän nosto), Suomen pitkän aikavälin velanhoito­kyky vahvistuu. Sen ymmärtävät myös sijoittajat ja luottoluokittajat.

    Kilpailukyky­ongelman purkaminen edellyttää vaa­ti­mattomia palkankorotuksia 4-6 vuoden ajan ja samaan aikaan vah­vistuvaa tuottavuutta. Saksa on osoittanut, että vaikka lääke on ikävä, se tehoaa. Nyt tehty palkkaratkaisu on ensimmäinen askel tällä pitkällä tiellä, mutta se kaipaa jatkoa.

    Valtiovarainministeriö on arvioinut kestävyysvajeen olevan 4.7 % BKTsta. Ongelma ei kuitenkaan ole a­kuut­ti, sillä Suomen budjettivaje ja velka-aste ovat tällä hetkellä parasta A-luokkaa. VM arvioi, että velka-aste 2013 oli 57 %. Se jää alle Vakaus- ja kasvusopimuksessa mää­ritetyn 60 pro­­sen­tin kriittisen rajan ja on reilusti alle euroalueen keski­arvon, joka oli 93 %. Val­tion­ta­lou­den muita maita pa­rem­­­masta ti­lasta johtuen valtionvelkamme korko on historiallisen matala. Juuri nyt Suomen valtio maksaa uusista 3 ja 5 vuoden lainoista negatiivista reaalikorkoa ja 10 vuoden reaalikorko on nollan tuntumassa. Tästä tilanteesta kannattaa ottaa hyöty juuri nyt, kun vaihtoehtona olevat veron­korotukset ja meno­leikkaukset hidastavat nousua syvästä kuopasta.

    Hallitusohjelma talouskehitykseen perustuva viitekehys oli harhainen. Kun tämä nyt tiedetään, hallitusohjelmaan kir­jat­tui­hin tavoitteisiin ei ole järkevää hirttäytyä. Budjettivajetta koskevasta tavoitteesta on jo luovuttu. Velka-asteen ale­nemista koskevasta tavoitteesta joudutaan luopumaan, koska se on ainoa järkevä vaihtoehto. Samalla on syytä luopua – jos kehysriihessä päätetään lisäkiristyksistä – hallitusohjelmaan kirjatusta 50:50 säännöstä. Ekonomistien valtava enem­mistö on yhtä mieltä siitä, että verotuksen lisäkiristäminen olisi niitti elpymistoiveille. Tosin talous on niin huonossa hapessa, että mikä tahansa kiristys saattaa katkaista kamelin selän.

Aktian taloudellinen katsaus julkaistaan suomeksi ja ruotsiksi. Sen voi tilata osoitteesta Aktia Pankki Oyj, Viestintä, PL 207, 00101 Helsinki; viestintä@aktia.fi tai tulostaa Aktian kotisivuilta www.aktia.fi.

AKTIA PANKKI OYJ

Lisätietoja antaa: Pääekonomisti Timo Tyrväinen, puh. 010 247 6543

Lähettäjä:                                                                        

Jakelu: Tiedotusvälineet