Aktian varainhoitopalvelut Suomen laadukkaimpia

Report this content
Aktia Oyj         
Lehdistötiedote 
1.11.2010
Aktian varainhoitopalvelut Suomen laadukkaimpia


Aktian instituutioille tarjoamat varainhoitopalvelut ovat Scandinavian
Financial Researchin (SFR) vuoden 2010 haastattelututkimuksen mukaan Suomen
laadukkaimpia. Tutkimukseen osallistui tänä vuonna yli 90
instituutiosijoittajaa, jotka arvioivat Aktian tarjoamat varainhoitopalvelut
kokonaisuutena Suomen parhaiksi. 

- Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että viime vuosina tehty työ näkyy nyt
korkeana asiakastyytyväisyytenä ja hyvänä kasvuna tässä vaativassa
asiakassegmentissä. Aktian varainhoidon saama tunnustus kertoo osaamisestamme
ja tavastamme huolehtia kaikista asiakkaistamme koko konsernissa. Mm.
markkinaosuutemme kotitalouksien rahastosäästämisestä on kasvanut tänä vuonna,
Aktia-konsernin varatoimitusjohtaja Robert Sergelius toteaa. 

Tutkimuksessa sijoittajat arvioivat palveluntarjoajia usean laatukriteerin
pohjalta kolmessa eri kategoriassa. Aktia sijoittui ensimmäiseksi kategoriassa
Varainhoitopalvelut, toiseksi kategoriassa CRM (asiakkuudenhallinta) ja
kolmanneksi kategoriassa Rahastot. Tutkimuksessa arvioidaan mm. seuraavia
kriteereitä: 

•	Sijoitustoimen tuottokehitys 
•	Markkinoiden tuntemus, kyky ottaa markkinanäkemystä
•	Maine
•	Kilpailukykyinen hinnoittelu
•	Raportointi
•	Hallinnointi
•	Asiakaspalvelu

Aktia on tarjonnut yksityisasiakkaille ja yhteisöille laadukasta varainhoitoa
jo vuodesta 1997. Aktia mm. hallinnoi itse rahastoja ja täydentää erilaisten
sijoitustuotteiden tarjontaa asiakkaille sopivalla tavalla
yhteistyökumppaniverkoston avulla. Aktian varainhoito on aiemmin tänä vuonna
palkittu sekä Lipper- että Morningstar 2010 -palkinnoilla. Ruotsalaisen Tell
Media Groupin järjestämässä äänestyksessä erilaisia sijoitustuotteita
hallinnoivat kansainväliset varainhoitotalot valitsivat Aktian vuonna 2010
osaavimmaksi yhteistyökumppaniksi Suomessa. 




Aktia Oyj


Lisätietoja:
Robert Sergelius, varatoimitusjohtaja, Aktia Oyj, puh. 010 247 6350
Ari Korhonen, toimitusjohtaja, Aktia Invest Oy, puh. 010 247 7031


Lähettäjä:
Malin Pettersson, viestintäpäällikkö, Aktia Oyj, puh. 010 247 6369