Hille Korhosen ja Tytti Bergmanin uutuuskirja on käytännönläheinen opas uudistumisen johtamiseen

Report this content

”Kirja kuvaa käytännönläheisesti uudistuvan organisaation matkaa ja sen johtamista ja toimii siten hyvänä oppaana uudistumisen johtamiseen”, Ilmarisen toimitusjohtaja Jouko Pölönen määrittelee. ”Suomalainen johtajuus astuu näillä opeilla aimo askeleen eteenpäin”, uskoo Aalto-yliopiston provosti ja johtamisen professori Kristiina Mäkelä.

Hille Korhonen ja Tytti Bergman ovat olleet muutoksen ytimessä yhdessä tai erikseen useissa organisaatioissa: mm. Alko, Elisa, Fiskars, Iittala, Nokia, Novartis, Microsoft. Tästä on nyt syntynyt kirja Johtaja muutoksen ytimessä – Käsikirja muutosmatkalle.

”Haluamme jakaa kokemuksiamme useilta muutosmatkoilta. Kokemuksemme liittyvät onnistuneisiin ja myös ei niin onnistuneisiin hankkeisiin erilaisissa tilanteissa olevissa organisaatioissa. Näistä toivomme olevan hyötyä, kun haluat käynnistää uudistuminen ja pitää sitä yllä.”

Kirjassa käsitellään pääosin laajaa, koko organisaatiota koskevaa uudistumista. Useimmat vinkit ja ratkaisumallit voi silti soveltaa myös rajatumpiin muutostilanteisiin: esimerkiksi tiimin uudelleenorganisointi, asiakaspalvelumallin muutos tai uuden IT-järjestelmän käyttöönotto.

Uudistuminen vaatii koko organisaation mukaan ottamista

”Johtajuus on murroksessa. Jatkuva muutoksen ja uudistumisen tarve ja tahti ovat sellaisia, että ylhäältä johtaminen ei riitä pitämään kehityksessä mukana”, kirjoittajat vakuuttavat.

”Olennaista on valtuuttaa ja vastuuttaa koko organisaatio sekä strategisen suunnan että käytännön etenemistapojen pohdintaan osallistamalla ja vuorovaikutuksella. Näin pystytään yhdessä uusiutumaan riittävällä sykkeellä – ja menestymään myös jatkossa.”

Helppoa se ei ole. Uudistumiseen tai muutokseen sitoutuminen vaatii paljon keskustelua ja yhteisen ymmärryksen muodostamista. On huomattavasti helpompi sitoutua itse oivallettuun tai käynnistettyyn muutokseenkuin muiden ideoimaan.

Käytännön keinoja käyttöön

Miten kaikki saadaan mukaan, kun organisaatio ottaa uuden suunnan? Miten hoidetaan kipukohdat?

Oikotietä ei ole, vaan prosessi lähtee lähtötilanteen ymmärtämisestä. Kirkas visio ja tiekartta ovat matkan onnistumisen perusta. Organisaation kyvykkyys on syytä varmistaa, ja myös johtajuus muuttuu uudistumisen myötä. Osallistaminen ja monikanavainen viestintä tukevat tilanteen ymmärtämistä ja motivoivat eteenpäin.

Kirja kertoo esimerkkitilanteita ja esittelee käytännön työkaluja, joiden avulla varmistetaan kaikkien mukaan saaminen. Keskeistä on, että kaikki toimet saadaan yhdensuuntaisiksi, viemään kohti innostavaa visiota. Kysymys on lukuisista yksityiskohdista, esimerkiksi kokoussysteemeistä, johtamisrakenteista ja tilajärjestelyistä. Jotta ajattelu muuttuu, on tärkeä saada muutosta myös päivittäisiin rutiineihin.

Kirjoittajien omakohtaisesti kokemaa

Hille Korhonen on Nokian Renkaiden toimitusjohtaja. Aiemmin hän on työskennellyt mm. Outokumpu Copperissa, Nokialla, Iittalassa, Fiskarsissa sekä Alkossa.

”Henkilökohtainen muutosmatkani on ollut täynnä oppimiskokemuksia, ja matka jatkuu. Johtaminen on elinikäistä oppimista. Usein olen hypännyt kohti tuntematonta ja kokenut epävarmuutta uuden edessä. Näistä tilanteista olen oppinut sen, että useimmat vastaukset löytyvät organisaatiota kuuntelemalla”, Hille Korhonen kertoo.

Tytti Bergman toimii Nokian Renkaissa ihmisistä ja kulttuurista vastaavana johtoryhmän jäsenenä. Aiemmin hän on työskennellyt seuraavissa yhtiöissä henkilöstöjohtajana: Elisa ja Radiolinja, Novartis, Microsoft, Alko. Lisäksi hänellä on kokemusta ICL:stä ja KPMG:ltä.

”Johtajuudessa minua ovat kehittäneet erinomaiset esimiehet, jotka ovat uskoneet minuun, haastaneet ja antaneet roolimalleja. Myös upeat tiimiläiseni ovat kasvattaneet minua ihmisenä ja esimiehenä haastamalla, sparraamalla, innostumalla ja innostamalla”, Tytti Bergman kiittää.

Lisätietoa

Kustannustoimittaja Liisa Poikolainen, liisa.poikolainen@kolumbus.fi, 040 342 4767

Arvostelukappalepyynnöt: nina.ojanen@almamedia.fi

Johtaja muutoksen ytimessä – Käsikirja uudistumismatkalle

ISBN 978-952-14-3733-5

ISBN 978-952-14-3734-2 (sähkökirja)

ISBN 978-952-14-3735-9 (verkkokirjahylly)

178 s., 67 €

Kirjasta sanottua

”Vahva lukusuositus! Ihmislähtöisen muutosjohtamisen konkreettinen opas, joka pohjautuu vankkaan tietopohjaan ja kirjoittajien laajaan kokemukseen. Suomalainen johtajuus astuu näillä opeilla aimo askeleen eteenpäin.”

Kristiina Mäkelä, Aalto-yliopiston provosti ja johtamisen professori

”Jatkuvan parantamisen ja uudistumisen kulttuurin luominen organisaatioon on yksi keskeisimmistä johtajan tehtävistä. Kirja kuvaa käytännönläheisesti uudistuvan organisaation matkaa ja sen johtamista ja toimii siten hyvänä oppaana uudistumisen johtamiseen.”

Jouko Pölönen, toimitusjohtaja, Ilmarinen

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit