Suomalaisyrityksiltä puuttuu rohkeutta tehdä asiakaskokemuksesta kilpailuetu

Report this content

Asiakaskokemus on strateginen valinta, mieletön mahdollisuus, johon tarttuminen on pelottavaa. Asiakaskokemuksen johtaminen ja keskittyminen vain ja ainoastaan kokemusten luomiseen vaativat rohkeutta. Ne vaativat myös rakkauden kaltaista priorisointia. Yhdessä ne kuitenkin luovat rahaa.

Elämme aikakautta, jolloin muutokset yritysmaailmassa ja asiakkaiden toiminnassa ovat suurempia kuin koskaan. Digitalisaatio, markkinoinnin ja median muutos sekä kuluttajistuminen ovat todellisuutta ja koskettavat kaikkia yrityksiä. Samaan aikaan perinteiset kilpailukeinot tehokkuus, hinta ja laatu murentuvat käsiin.

Asiakkaan aikakausi on alkanut, mutta suurin osa suomalaisyrityksistä pitää edelleen tiukasti kiinni menneisyydestä. Ei tarvitse kauaa etsiä toimialoja, joilla toimitaan tänäkin päivänä asiakkaiden kanssa samalla tavoin kuin 20 vuotta sitten. Sosiaalinen media on tehnyt hyvin näkyväksi sen, että useinkaan asiakkaat eivät koe yritysten olevan heitä varten.

Janne Löytänän ja Kari Korkiakosken uutuuskirja Asiakkaan aikakausi antaa eväitä uudenlaisen asiakaskeskeisen kilpailuedun rakentamiseen. Kirjassa avataan asiakaskokemuksen johtamisen kokonaisuuden osat: strategia, johtaminen, kohtaamiset, mittaaminen ja yrityskulttuuri.

”Asiakaskokemuksesta tulee seuraavan viiden vuoden aikana suomalaisten yritysten tärkein kilpailukeino. Ne yritykset, jotka pystyvät luomaan asiakkailleen odotukset ylittäviä kokemuksia, menestyvät parhaiten. Tämän saavuttaminen vaatii suurta rohkeutta yritysjohdolta: on uskallettava asettaa asiakkaat konkreettisesti etusijalle. Huomio tulee siirtää omistaja-arvosta asiakkaille luotuun arvoon.” Löytänä ja Korkiakoski haastavat.


KUTSU MEDIALLE KIRJAN JULKISTAMISTILAISUUTEEN 25.3.2014 KLO 15.00

Asiakkaan aikakausi -kirjan julkistamistilaisuus pidetään tiistaina 25.3.2014 klo 15 Koko Teatterissa (Hämeentie 3, Helsinki).

Ohjelmassa paneelikeskustelu aiheesta Asiakaskokemus kilpailutekijänä pelastaa suomalaiset yritykset. Mukana paneelissa ovat:

Tiina Moberg, asiakaskokemusjohtaja, TDC Oy

Emma Aer, johtaja, Valio Oyj

Harri Aho, toimitusjohtaja, Omasairaala Oy

Jari Perko, toimitusjohtaja, Asiakkuusmarkkinointiliitto

Tilaisuuden avaa Talentum Oyj:n toimitusjohtaja Aarne Aktan. Ennen paneelia kirjoittajat Janne ja Kari kertovat lyhyesti, miksi kirja syntyi.

Ilmoittautumiset viimeistään 21.3. Kari Korkiakoskelle osoitteeseen kari.korkiakoski@futurelab.fi tai numeroon 050 516 9551.

Janne Löytänä, Kari Korkiakoski

ASIAKKAAN AIKAKAUSI

Rohkeus + Rakkaus = Raha

978-952-14-1889-1, pehmeäkantinen, liepeellinen

978-952-14-1890-7, sähkökirja

199 s., 69 €

Lisätietoja kirjasta:

Kari Korkiakoski, puh. 050 516 9551, kari.korkiakoski@futurelab.fi, Janne Löytänä, puh. 040 515 8322, janne.loytana@futurelab.fi ja Hanna Virusmäki, kustannustoimittaja Talentum Media Oy, 040 342 4759, hanna.virusmaki@talentum.fi.

Arvostelukappalepyynnöt:

kirjatilaus@talentum.fi

Mediayhtiö Talentum tarjoaa ammattilaisille lehtiä, ammattikirjoja, seminaareja ja online-palveluita. Talentumin tuottamat mediasisällöt perustuvat vahvaan osaamiseen ja journalistiseen ammattitaitoon.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Janne Löytänän ja Kari Korkiakosken uutuuskirja Asiakkaan aikakausi antaa eväitä uudenlaisen asiakaskeskeisen kilpailuedun rakentamiseen. Kirjassa avataan asiakaskokemuksen johtamisen kokonaisuuden osat: strategia, johtaminen, kohtaamiset, mittaaminen ja yrityskulttuuri. Kirjan julkistamistilaisuus pidetään ti 25.3. klo 15 alkaen Koko Teatterissa Helsingissä.
Tweettaa

Lainaukset

Asiakaskokemuksesta tulee seuraavan viiden vuoden aikana suomalaisten yritysten tärkein kilpailukeino. Ne yritykset, jotka pystyvät luomaan asiakkailleen odotukset ylittäviä kokemuksia, menestyvät parhaiten.
Löytänä & Korkiakoski