"Johtajan tärkein tehtävä on ylläpitää innostusta"

Report this content

Pentti Sydänmaanlakan mielestä johtaja ei saa koskaan menettää optimismiaan.

  • Kompleksisessa maailmassa johtamisesta on tullut entistä haasteellisempaa ja se pakottaa johtajat syvälliseen reflektioon ja jatkuvaan uudistumiseen.
  • Viisas johtaja säilyttää optimisminsa, jaksaa innostua ja innostaa muita.
  • Pentti Sydänmaanlakan teos Innostu, innosta, innovoi – näkökulmia älykkääseen johtamiseen ilmestyy toukokuussa.

Älykkään johtamisen ytimessä on innostuminen, innostaminen ja innovointi, näin sanoo johtamisesta kymmenennen kirjansa juuri julkaissut johtamisen valmentaja Pentti Sydänmaanlakka.

Pitkän uransa aikana hän on nähnyt monenlaisia johtamisen vaiheita ja tullut siihen tulokseen, ettei johtaminen nykyajan kaoottisessa maailmassa ole ainakaan helpommaksi muuttunut.

– Kaaoksen keskellä vaarana on ahdistuminen, masentuminen ja kyynistyminen. Innostumisen ylläpitämiseen kannattaa panostaa systemaattisesti, jottei uuvuta itseään eikä muita, hän sanoo.

Kirjassa johtamista tarkastellaan kokonaisvaltaisesti aina itsensä johtamisesta globaaliin johtamiseen saakka. Tulevaisuuden tekijän on osattava johtaa niin itseään, yksilöitä, tiimejä, virtuaalitiimejä, organisaatioita, verkostoja kuin ekosysteemejäkin. Tämä vaatii ensiluokkaisia vuorovaikutustaitoja, syvällistä ymmärrystä liiketoiminnasta ja analysointikykyä.

– Toisaalta johtajalla pitää olla kykyä nousta tilanteen kuin tilanteen yläpuolelle ja tarkastella sitä hieman etäämmältä, ottaa erilaisia näkökulmia. Hyvä johtaja katsoo aina tilannetta helikopteriperspektiivistä. Kun tähän lisätään vielä globaali näkökulma, on otettava satelliittiperspektiivi, Sydänmaanlakka sanoo.

Kirjassaan hän pohtii myös sitä, onko tämän päivän johtaminen älytöntä vai älykästä.

– Älyttömältä johtamiselta puuttuu suuntaa. Ei tiedetä, minne ollaan menossa. On ristiriitaisia arvoja, jotka vetävät eri suuntiin. Kun toimintaa ei seurata systemaattisesti, korjaavat toimenpiteet puuttuvat eikä virheistä opita, vaan samoja erheitä toistetaan jatkuvasti, tietokirjailija luettelee.

Hänestä älykkäässä johtamisessa on kahdeksan perustekijää, joiden pitää toteutua: innostava visio, yhteiset arvot, konkreettiset tavoitteet, hyvä päätöksenteko, hyvä yhteishenki, jämäkkä toimeenpano, aktiivinen seuranta ja nopeat korjaavat toimenpiteet.

Jos yksi johtajan yksittäinen ominaisuus täytyisi nostaa keskiöön, se olisi toivon ja uskon säilyttäminen vaikeissa tilanteissa.

– Johtajan on oltava optimisti, uskottava, että asiat saadaan järjestymään tavalla tai toisella. Toivolla ja myönteisyydellä on mahtava voima, johon on tartuttava. Johtaja ei ikinä saa vaipua epätoivoon, vaan hänen on säilytettävä positiivisuus ja optimismi. Hänen on uskottava, että kaikki ongelmat voidaan ratkaista. Jos hän ei tähän usko, hän on väärässä paikassa.

Pentti Sydänmaanlakka on kiteyttänyt teokseen pitkän kokemuksensa johtajana ja johtamisen valmentajana. Kirjassa johtamista lähestytään älykkään johtamisen viitekehyksen, prosessien ja työkalujen kautta ja tarjotaan lukijalle konkreettinen johtamisen työkalupakki. Älykkään johtamisen viitekehys yhdistää tieteellisen tutkimuksen, käytännön kokemuksen ja arviointityökalut sekä innovatiiviset oppimisprosessit vaikuttaviksi johtamisen kehittämisohjelmiksi. Kirja antaa lukijalle valmiudet analysoida johtamistaan eri tasoilla ja konkreettisesti kehittää omia johtamisosaamisiaan sekä viedä hyvää johtamista käytäntöön. Kirjassa tarjotaan myös malli oman johtajuusarvion tekemiseen. Sydänmaanlakka on kirjoittanut aiemmin yhdeksän kirjaa johtamisesta.

Kirjan julkistamistilaisuus

Kirjan julkistamistilaisuus pidetään 24.5.2024 klo 9.00-11.00 Alma-talolla osoitteessa Alvar Aallon katu 3 c 00100 Helsinki

Ilmoittautumiset tämän linkin kautta:

Innostu, Innosta, Innovoi -näkökulmia älykkääseen johtamiseen -kirjan julkistamistilaisuus – pentti sydänmaanlakka (penttisydanmaanlakka.fi)

Kirjan tiedot:

Pentti Sydänmaanlakka

Innostu, innosta, innovoi – näkökulmia älykkääseen johtamiseen

ISBN: 978-952-14-5041-9

233 sivua, 69 €

Haastattelut:

Pentti Sydänmaanlakka

pentti.sydanmaanlakka@pertec.fi

Arvostelukappaleet:

Sari Hawkins

050 436 9850

sari.hawkins@almamedia.fi

Tilaa

Multimedia

Multimedia