Paineisissa vuorovaikutustilanteissa tarvitaan keskusteluälykkyyttä

Uskallatko kohdata vaativat keskustelut suoraan? Jos uskallat, auttaako painekäyttäytymisesi sinua onnistumaan niissä (parhaalla mahdollisella tavalla)?

Keskusteluälykkyys paineisissa tilanteissa on tutkitusti organisaation menestyksen ydin ja työntekijöiden tärkein taito: se myös kertoo kaiken johtamiskyvystä. 

Esimiesten ja johtajien ajasta kohtuuton osa kuluu vaativiin keskustelutilanteisiin. Joidenkin arvioiden mukaan niihin hukataan keskimäärin jopa seitsemän viikkoa vuodessa. Hyvin harva kokee olevansa tällaisissa keskusteluissa vahva – varsinkaan siinä, että näkisi ne mahdollisuutena kehittyä, innovoida ja luoda luottamusta. Johtamisen tarkastelupisteeksi ei yksinkertaisesti riitä pärjääminen normaalioloissa silloin, kun kaikki sujuu hyvin. Yksi johtamistyön kriittisistä mittauspisteistä onkin juuri onnistuminen vaativissa tilanteissa.

Vaativat keskustelut vaikuttavat myös yksilötasolla. Tapamme toimima hankalissa tilanteissa ja vaikeissa keskusteluissa määrittävät elämänlaatuamme hyvinkin laajasti: se, miten näissä tilanteissa toimitaan, rakentaa tai rikkoo pari- ja ystävyyssuhteita ja vaikuttaa siten kaikkiin elämänalueisiin. Epäonnistuneet painetilanteet stressaavat töissä ja kotona, luovat inhimillistä kärsimystä, vievät aikaa, rahaa ja energiaa.

Lähden palkitun kirjailijan ja johdon konsultin Helena Åhmanin mukaan ainutlaatuiselle tutkimusmatkalla vaativien keskustelujen, neuvottelujen ja konfliktinratkaisun maailmaan, ja varmista onnistumisesi tulevaisuuden kohtaamisissa. Reitti kulkee Harvardin ja MIT:n kautta FBI:n ja Scotland Yardin terävimpien aivojen ja suomalaisten huippuosaajien oppeihin, unohtamatta tekoälyn ja tunneteknologioiden roolia tukiälynä tulevaisuuden painetilanteissa.

Rikoskirjailijanakin tunnettu Åhman kuljettaa lukijaa tarinoiden ja omien kokemustensa kautta tieteellisen tutkimuksen uusiin näkökulmiin yhdistäen ne helposti käyttöön otettaviksi käytännön malleiksi ja työkaluiksi, joilla lisäät keskusteluälykkyyttä erilaisissa paineisissa tilanteissa.

Kirja auttaa

  • parantamaan päätöksentekokykyä työpaikan konfliktitilanteissa
  • analysoimaan erityyppisiä konflikteja ja oivaltamaan niihin sopivia menetelmiä
  • arvioimaan konfliktinratkaisuun liittyviä kirjoja ja valmennuksia ja vinkkaa jatkokehittämisen kannalta parhaimpiin.

Hyvää matkaa keskusteluälykkyyden ja parempien kohtaamisten maailmaan!

Helena Åhman on työpsykologian tohtori (TkT), KM, arvostettu johdon sparraaja, bisnespuhuja, tietokirjailija, dekkaristi ja valokuvaaja. Hänet on palkittu Suomen parhaasta bisneskirjasta Ekonomien kirjallisuuspalkinnolla 2018 ja 2012, ja Speakersforumin Vuoden puhujana 2015. Mm. Nokialla ja Mercuri Urvalissa työskennellyt Åhman on luennoinut mm. New York Universityssä ja Aalto-yliopistossa, ja opiskellut valokuvausta mm. Italiassa ja New Yorkissa. Kirjan valokuvat ovat hänen käsialaansa, ja kirjan julkaisuun liittyy myös valokuvanäyttely, joka kuvaa kirjoittajan tunteita painekeskusteluissa.

Keskusteluälykkyys painetilanteissa ilmestyy lokakuussa 2019.

Yrityksestä

Alma Mediaan kuuluva Alma Talent julkaisee 19:ää ammatti- ja talouslehteä sekä kustantaa kirjoja. Lisäksi Alma Talent tarjoaa eri alojen ammattilaisille ja yrityksille osaamisen kehittämistä tukevia ja liiketoimintaa kasvattavia palveluja, kuten tapahtumia, koulutusta ja tietopalveluja. Alma Talentin kirjankustantamiseen liittyviä verkkopalveluita ovat Fokus, Verkkokirjahylly ja Suomen Laki. Tiedon tuottamisesta vastaavat aina oman alansa parhaat asiantuntijat.

Tilaa

Multimedia

Multimedia